Hakutulokset

  1. V

    Salatut elämät ennakkoon (sisältää spoilereita tulevista jaksoista)

    Juu, ei ollut kovin hurja kevään päätösjakso tosiaan. Onneksi kuitenkin Evan ja Kristianin salapanot paljastuivat nyt lopulta, ettei tätä venytetä nyt ihan turhan ylipitkäksi. Ellei nyt sitten ollut jonkun Kristianin kuvitelmaa. Heh, ei kai nyt sentään. Se nyt oli pieni yllätys että Sampon...
  2. V

    Salatut elämät ennakkoon (sisältää spoilereita tulevista jaksoista)

    Vaikka Salatuissa elämissä on nähty yhtä ja toista riman alittavaa huttua niin kyllähän taas mentiin alta riman ja myötähäpeää aikaan sai kun näki Kristianin esittämässä Hania. Ja vielä kaiken kukkuraksi se esitys meni läpi mitä ilmeisemmin tälle asianajajalle. Kristian kylpytakissa ja...
  3. V

    Salatut elämät ennakkoon (sisältää spoilereita tulevista jaksoista)

    Nyt selvisi Karille ja Ullallekin samalla myös että Sallan tulevan lapsen isä voi olla myös Gunnar. Tätä alusti melko pitkä juonikuvio että saatiin tähän asti juoni vietyä. Mutta jos lyhyehkösti sanoo että Benjamin ja Henrik olivat asentaneet kameran kuvaamaan J-P:tä rikosllisjengeineen tässä...
  4. V

    Salatut elämät ennakkoon (sisältää spoilereita tulevista jaksoista)

    Nyt on kyllä alkanut enenevässä määrin tökkimään tämä Noeliin liittyvä juonikuvio. Aivan liian pitkäksi jo venytetty ja tuntuu että se vaan paisuu ja paisuu sekä että Noel vetää aina jostain ja jollain tavalla sen pidemmän korren joka kuviossa ja on niskan päällä. Kyllä varmaan tästä Ainon ja...
  5. V

    Salatut elämät ennakkoon (sisältää spoilereita tulevista jaksoista)

    Siis, nyt en tajua mistä olen saanut päähäni että Aki olisi myös ollut löytämässä tätä kaksikkoa Miki-Marika paneskelemasta sieltä asuntoesittelyn kohteena olevasta asunnosta? Olisiko ollut kuitenkin niin että olen katsellut sivusilmällä tuon loppukohtauksen ja jotenkin tuo Mitä...
  6. V

    Salatut elämät ennakkoon (sisältää spoilereita tulevista jaksoista)

    Ensi viikon jaksot katselin jo etukäteen eilen. Ja minulle ainakin tuli nyt kyllä jollain tavalla jopa Salkkarit-mittapuulla vaivaantunut fiilis noista ensi viikon jaksoista. Siellä oli montakin sellaista sanoisinko väkisin väännettyä juonikuviota joiden se ydin ei oikein avautunut ainakaan...
  7. V

    Salatut elämät ennakkoon (sisältää spoilereita tulevista jaksoista)

    Kuinka niin? Ei vielä ainakaan kukaan. Se Honkasten poika (nimeä en nyt muista) joutui siiis Noelin yliajamaksi. Ja osin tämä näytettiin jo perjantain? jaksossa. Se yliajaja paljastettiin päätösjaksossa. Tämä poika jouduttiin vaivuttamaan koomaan tai sitten se vaipui itse koomaan. En muista...
  8. V

    Salatut elämät ennakkoon (sisältää spoilereita tulevista jaksoista)

    Omasta mielestäni tämän päätösviikon kaksi jaksoa eivät sinällään olleet huonoja vaan ihan viihdyttäviä. Ongelma taitaa kuitenkin olla siinä että Salatut elämät ja sen tuotanto varsinkin on itse opettanut vuosien saatossa katsojilleen että näissä päätösjaksoissa sattuu ja tapahtuu, rytisee...
  9. V

    Salatut elämät ennakkoon (sisältää spoilereita tulevista jaksoista)

    Ja vielä pesäpallomailalla! Ismo ja pesäpallomaila, on siinä vain semmoinen pari! Hieno kopautus Ismolta pesäpallomailalla ja Laurilta lähti taju. Lauri saatiin näin kiinni. Onneksi Ismolla oli vielä pesäpallomailansa säilössä. Siinä oli historian havinaa ja muistoja tuli mieleen kun Ismo...
  10. V

    Salatut elämät ennakkoon (sisältää spoilereita tulevista jaksoista)

    @Roger Moore Mielestäni tuota ei sitten kannata hävetä ainakaan ettei saa oikein Salkkarit-näyttelijöiden puheesta selvää aina. Mielestäni tuo on jo yksi sarjan ei voi kai sanoa virhe mutta epäkohta ainakin että puhuvat niin helkkarin epäselvästi välillä. Minulla menee ainakin osa repliikeistä...
  11. V

    Salatut elämät ennakkoon (sisältää spoilereita tulevista jaksoista)

    Kyllä, kerrankin Salatut elämät osasi hieman jopa yllättää. Ja oli hienoa että sekä Jutan mies-menneisyys tuli vihdoin Lasselle selväksi ja Antonin murhaan palattiin parin vuoden jälkeen. Asiat jotka piti olla mukamas jo kuopattu unholaan niin nostettiinkin nyt kuitenkin esille. Nyt varovaista...
  12. V

    Salatut elämät ennakkoon (sisältää spoilereita tulevista jaksoista)

    No niin, tämän viikon jaksot on jo täällä ennakkoon katseltu. Ja niinhän siinä sitten käy tosiaan että kaikkien suureksi yllätykseksi Jirin ja Evankin häät menevät pieleen. Ja siinä toki samassa myös Nellan ja Ressun. Voisi välillä jo tosiaan olla Salatuissa elämissäkin onnistuneet häät, mutta...
  13. V

    Salatut elämät ennakkoon (sisältää spoilereita tulevista jaksoista)

    Ensi viikolla? vihdoin tuo Evan kirjoittama hätäkirje löytyy. Aaro neuvoo Violaa etsimään apua hääpuheeseen Raamatusta ja Viola löytää kirjeen. Violalle selviää myös Evan olinpaikka. Toivottavasti kidnappauskuvio nyt sitten vihdoin ratkeaa sillä ei jaksaisi oikein sitäkään että joku päättää...
Ylös