Hakutulokset

  1. V

    Hokin A-nuoret

    Myötähäpeän multihuipentuma Hokin A-junnut pelasivat tänään sarjajumbo Nikkareita vastaan tasapelin 4-4. Aluesarja näyttää siis entistä varmemmalta. Suomi-sarjaan pääseminen vaatii jo ihmeitä. Mestis-miehet Pyykkönen ja Klemetti olivat varta vasten lähteneet Vantaalta A-junnujen mukaan...
  2. V

    Hokin A-nuoret

    Hokin A-junnut ovat jääneet täällä vähälle puheelle. Todetaan nyt sen verran, että A-junnut ovat Suomi-Sarjan alkusarjassa neljäntenä tällä hetkellä. Tämäniltaisten otteluiden jälkeen sijoitus tulee olemaan viides. Lohkon neljä parasta menevät jatkoon ja kaksi huonointa aluesarjaan. Neljän...
  3. V

    Hokin A-nuoret

    Kuhmo, Kuhmo ja vielä kerran Kuhmo Menee vähän ohi aiheen, mutta kirjoitetaan tänne ketjuun vaikka ei ole kyse varsinaisesti Hokin junnuista. Kuhmosta on jälleen kerran nousemassa taitavia pelaajia kohti parrasvaloja. Nimittäin KuKin -99 ikäluokassa on kolme pelaajaa ylitse muiden: Tuomas...
  4. V

    Hokin A-nuoret

    Kävin katsomassa viikonloppuna puolitoista peliä ja sanon suoraan että on kyllä hävettävän huonolla tasolla Hokin junioritoiminta (paino sanalla Hokin). Kajaanilaisten pelaajien määrä taitaa olla yhden käden sormin laskettavissa ja heistäkin ainoastaan Edustuksesta lainalla ollut Tolonen oli...
  5. V

    Hokin A-nuoret

    Loppumassahan tuo on. Mikäli oikein käsitin, niin syksyllä 2011 koulunsa aloittaneet saavat käydä opintonsa loppuun, mutta uusia opiskelijoita tuohon ei enää oteta. Viikonloppu Hokin junnuilla sujui seuraavin tuloksin: A-junnut nappasi viikonlopulta 5 tärkeää pistettä. Eilen Jyväskylässä...
  6. V

    Hokin A-nuoret

    Yksinpuhelu jatkuu Tänään Hokin junnujen peleissä maaleja iskettiin yhteensä 51 maalia, jotka jakautuivat seuraavalla tavalla: A-junnut kaunisteli tilastojaan nappaamalla selkeän 15-4 voiton IPK:sta. Tehomiehinä häärivät eilisen tapaan Heikki Klemetti (2+4), Samu Pyykkönen (2+4) sekä Antti...
  7. V

    Hokin A-nuoret

    Tänään olikin sitten kaikilla Hokin kilpasarjaa pelaavilla joukkueilla C-junnuja lukuunottamatta voitokas päivä! A-junnut kävi hakemassa Iisalmesta selkeän 2-8 voiton. Tehokkaimpina pelaajina häärivät Heikki Klemetti (3+3), Samu Pyykkönen (1+2) ja Antti Kurkinen (1+2). Maalissa Tuomas Tolonen...
  8. V

    Hokin A-nuoret

    A-junnut nappasi tärkeän voiton 4-3 Blues-Akatemiasta voittomaalikisan jälkeen. Maalintekijöinä varsinaisella peliajalla Joonas Pääkkönen, Heikki Klemetti ja Jere Pitkälä, voittomaalikisan ratkaisi Klemetti. Maalilla Tuomas Tolonen torjui peräti 46 kiekkoa. B-junnut sen sijaan jatkoi...
  9. V

    Hokin A-nuoret

    Tänään Hokin kaikki kilpasarjoissa pelaavat junnut pelasivat Kajaanissa seuraavin tuloksin: C-junnut voitti Hermeksen puhtaasti 11-0. Torjunnat meni 15-76, eli aika yhtä päätä tuo peli on ollut. Tehoikkammat pelaajina häärivät Miko Kampman 3+2, Igor Ozerov 2+3, Vladislav Bespomoshchnov 1+3...
  10. V

    Hokin A-nuoret

    Tänään olikin sitten junnuilla hieman voitokkaampi päivä: A-junnut: Vierumäki A - Hokki 4-5 JA Maalit: Ville Määttä, Sergei Bazhutin, Juha Hanhela (1+1), Joonas Pääkkönen (1+2), Antti Kurkinen (1+2) Maalissa: Tuomas Tolonen 39 torjuntaa B-junnut: Hokki - RoKi 3-8 Maalit: Jere...
  11. V

    Hokin A-nuoret

    A-, B- ja C-junnujen tulokset tältä päivältä: A-junnut: KooKoo - Hokki 4-3 Maalit: Samu Pyykkönen 2+0, Juha Hanhela 1+1 (Heikki Klemetti 0+2) Maalissa: Tuomas Tolonen 41 torjuntaa B-junnut: PyPo - Hokki 4-3 Maalit: Niko Kaleton, Aku Korhonen, Atte Wacklin Maalissa: Matias Nyyssönen 19...
  12. V

    Hokin A-nuoret

    A-junnujen taival Mestis-karsinnassa jatkui 2-5 tappiolla. Tänään maaleista vastasivat Heikki Klemetti ja Sergei Bazhutin. Maalilla Tuomas Ring torjui 29 kiekkoa ja 2-5 osuman jälkeen maalille vaihdettu Tuomas Tolonen 7 kertaa. Aika heikolta näyttää tuo A-junnujen pelaajatilanne, kun...
  13. V

    Hokin A-nuoret

    A-junnujen kausi alkoi 5-2 voitolla Diskoksesta. Kaikki viisi maalia syntyi pakkien lavasta, kun Edutuksenkin puolella harkkapeleissä pelannut Ville Määttä takoi tehot 3+1 ja pakkikaveri Eemeli Huotari säesti tehoilla 2+0. Kahteen syöttöpisteeseen ylsivät Juha Hanhela, Antti Kurkinen ja Joonas...
  14. V

    Hokin A-nuoret

    Hokin A-junnut avaa sarjakautensa huomenna kotiottelulla Diskosta vastaan. Eli A-junnuilla on luvassa nelinkertainen sarja Blues-Akatemian, Diskoksen, IPK:n, Karhu-Kissojen, KooKoon, SaPKon ja Vierumäki A:n kanssa. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin tästä 8 joukkueen lohkosta 4 parasta etenee...
  15. V

    Hokin A-nuoret

    Ei nyt liity varsinaisesti A-junnuihin, mutta jokatapauksessa Jääkiekkoliiton siirtolistojen mukaan aika paljon B-ikäisiä pelaajia on lähdössä ensi kaudeksi muihin seuroihin. Maalivahti Verneri Rönty (-95) siirtyy Lahden Kiekkoreippaaseen ja niin ikään maalivahti Heikki Kyllönen (-94) siirtyy...
  16. V

    Hokin A-nuoret

    Suuri ongelma Kajaanissa on jääaikojen riittämättömyys. Esimerkiksi D- ja E-junnut treenavat "normaalilla viikolla" 2-3 kertaa, joista suurin osa on vieläpä puolella kentällä. Ja B-C junnut joutavat treenaamaan yleensä vasta klo 20-22 välillä. Muistaakseni vuonna 2013 kaupunginhallitus ottaa...
  17. V

    Hokin A-nuoret

    Ja tämä on myös sarjan lopputilanne, joka tarkoittaa sitä, että Hokin A-junnut pelaavat ensi syksynä 1-divarin karsintoja. Humaloja on siis pelannut loppukauden A-junnuissa ja kyllä nuo tehot 7+9 4 pelissä kertovat vähän, miten ylivoimainen kaveri siellä on. Muista edustuksessakin pelanneista...
  18. V

    Hokin A-nuoret

    A-junnut kärsi tänään harmittavan 5-3 tappion Savonlinnassa. Maaleista vastasivat Lauri Vanninen (1+1), Niklas Niemelä sekä Heikki Klemetti (1+1). Maalissa Tuomas Tolonen torjui 46 kiekkoa. Hokki jatkaa sarjassa edelleen kakkosena, mutta kärjessä SaPKo karkasi kolmen pisteen päähän. Hokin...
  19. V

    Hokin A-nuoret

    A-junnut otti tänään maistuvan 2-5 voiton IPK:sta. Voiton takuumiehinä toimivat kolme maalia iskenyt Joonas Pääkkönen, kaikki Pääkkösen maalit syöttänyt Niklas Niemelä sekä 50 kiekkoa pysäyttänyt maalivahti Tuomas Tolonen. Myös junnuosaston Heikki Klemetti (1+1) sekä Matti Kaarela (1+0)...
  20. V

    Hokin A-nuoret

    Totta. Akatemiahan tuli jo pari vuotta sitten Kajaaniin, mutta näkyviä tuloksia voitaneen odottaa vasta 5-10 vuoden sisällä. Kajaanissa akatemiaa vetää Vlado-setä, joten aika hyvään oppiin nämä meidän A- ja B-junnut pääsee. Vlado vetää treenejä myös 3. asteen opiskejoille, joihin kuuluu mm...
Ylös