Hakutulokset

  1. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Näin spekulaationa voisi heittää sen, että turbulenssi SaiPassa sai Mikon tulemaan meille kevääksi. Kun ei siellä ollutkaan selvää, että mikä tilanne, kuka omistaa ja millainen ensi kausi on. Jos SaiPa olisi ollut varma niin Manner olisi varmaankin valmistautunut sitä varten kevään.
  2. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Kärpät rekryää Sportin U16-joukkueesta valmentajan edustukseen. Kuivat markkinat.
  3. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Tällaisissa ennustuksissa tukeudutaan usein ihmisen sisäisen motivaation määrään. Ajatuksena siis, että kunhan vain tekee töitä kuten haluja olisi (ennustuksen aikaan siis), niin aikanaan hyvä tulee.
  4. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    No joo. Valmennus on monesti aika kuluttavaa puuhaa, joten joukkueesta toiseen meneminen syö nopeaa miestä varsinkin, jos on yhtä tunteella mukana kuin Manner. Voisin kuvitella, että tv-kommentointia jne. Mikollakin olisi ollut ajatuksissa ja tuon maajoukkuepestin kohtalosta en edes tiedä. Mutta...
  5. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Luultavasti Manner oli ajatellut pitää välivuoden Kärppien jälkeen, mutta SHL-mahdollisuus tuli juuri sopivasti pöydälle. Siitä ei voinut tässä kohtaa kieltäytyä.
  6. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Loistavaa Mikko! Onnea matkaan Brynäsiin. SHL-pesti on kova meriitti.
  7. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Onhan tässä paikka valmennuksen itsereflektiolle. Miksi ei ole saatu ajatuksia läpi pelaajille? Onko näissä ajatuksissa vikaa, onko kommunikaatiossa vikaa vai onko vika pelaajissa? Mitä pidemmälle tämä on mennyt niin näyttäisi, että ajatuksissa itsessään on vikaa. Pelitapaa pitää muuttaa...
  8. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Kalevan jutussa Manner kertoi siteerannensa "valmentajalegendaa" kun sai eilisen jäähynsä. Voiko tämä olla muuta kuin Rautakorven legendan jatkuminen?
  9. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Et tietenkään väitä. Vihjailet vain.
  10. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Minusta Mannerin ongelma on enemmänkin ollut pelaajiston muuttuminen hitaampaan suuntaan kun legendat ovat palanneet. Ensimmäisen kauden vauhdikkuutta ei olla kyetty saamaan ja nekin, jotka vauhtiin kykenevät eivät kykene siinä vauhdissa laadukkaaseen kiekonkäsittelyyn. Sitten on lähdetty...
  11. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Tähän samaan polkuun taitaa kuulua Jokereiden päävalmentajuus sitten maajoukkueen jälkeen, jos historiaa maajoukkueen ja Jokereiden välillä katsoo.
  12. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Oli tosi kova neuvottelu ja supersuoritus meidän organisaatiolta. Olen ylpeä jokaisesta toimistolla. Kova taistelu alusta asti ja tiedettiin muidenkin organisaatioiden esittävän erinomaisia tarjouksia. Oltiin onnekkaita kun Mikko tarttui meidän tarjoukseen ja täytyy olla kiitollinen kaikesta...
  13. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Kukapa tämän varmaksi tietäisi? Mikkola saattaa olla floppi siinä missä moni muukin. Mannerin kanssa osuttiin aika hyvin suoneen, mutta riskejähän nämä aina ovat. Lupaava Mikkola tuntuu kuitenkin olevan. Mutta jos vaikka Kari Jalonen olisi saatavilla niin ottaisin hänet ja ottaisin muitakin...
  14. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Jos Manner jää Kärppiin niin en usko yhden vuoden sopimukseen. Ainoa järki on siinä, että Manner kyttää jotain tiettyä paikkaa, joka avautuu vasta vuoden päähän. Kärpille yhden vuoden lisäaika ei paljoa stabiiliutta tuo. Parempi olisi kaksi vuotta Mannerilla tai sitten vaihdetaan jo...
  15. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Minusta Mannerille olisi SHL aivan loistava suunta mennä. Ihmisläheinen valmennusfilosofia ja pelitapa sopisi sinne mainiosti. En tiedä miten ulkomaalaisia valmentajia on SHL:ssä ollut viime vuosina, mutta Manner sinne varmasti sopisi
  16. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Futiksessa valmentaja vaikuttaa peliin vähemmän pelin aikana, jolloin toki fanitukseenkin liikenee aikaa.
  17. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    En minä näe, että meillä on väärät kaverit YV:llä vaan ongelma on se, ettei taktiikka ole nykyistä parempi. Kyllä tuolla porukalla pitäisi kiekko välillä saada maaliin kun tiedetään mitä pitäisi tehdä ja miten sahata vastustajan puolustus auki. Harjoittelua se vaatii ja erityisesti vielä...
  18. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Onko Mikko avannut jo ensi kauden ajatuksiaan jossain haastattelussa? Mihin suuntaan on Kärppä-laiva seilaamassa?
  19. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Mikon humanistikiekko oli sittenkin kultainen. Ihmisjohtaja.
  20. V

    Mikko Manner – Kärppävalmentaja

    Kärppien rekrypolitiikka lienee ensi kaudellekin luisteluvoimaista porukkaa, joilla ei maalinteko ole onnistunut syystä tai toisesta. Mitään suuria paineita en Mannerille ensi kaudellekaan aseta sillä tuskin mitään marjamäkeläistä tähtisikermää kootaan Ouluun. Kärpät on onnistunut "kiva pelata"...
Ylös