Hakutulokset

  1. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Ja kyllähän vain minullakin on melkeinpä tapana ajella taajaman ulkopuolella pientä ylinopeutta. Harvoin on kuitenkaan mittarin mukaan ihan 10 km/h yli sallitun, mutta usein taajaman ulkopuolella 3-6 km/h ylimääräistä. Nykyään, suurimmaksi osaksi lasten myötä (ehkä myös vanhemisen), olen kyllä...
  2. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Tätähän siinä Hesarinkin jutussa pohdittiin, että miksi tämä vaikuttaa olevan niin yleinen tapa. Vastausta ei tutkijallakaan ollut, muuta kuin veikkaus vuosikymmenten aikana muodostuneesta tavasta. Tuskin se liikennekään sen paremmin soljuu suuren osan ajaessa pientä ylinopeutta, kuin jos...
  3. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Aika moni saattaa ajatella, ettei viitsi lähteä kovin kaukaa letkassa ohittelemaan edellä ajavia, jos voi oikeastaan yhtä hyvin ajella rauhaksiin etenevässä letkassakin. Ei kaikilla (ei välttämättä edes suurimmalla osalla) ole tien päällä mihinkään kiire, eikä kaikilla ole yhtään sen...
  4. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Vaaditko tienkäyttäjänä myös sitä, että kukaan ei aja ylinopeutta eli riko lakia? En usko, että oman auton mittarivirheen tietämättömyys rikkoo lakia tai aiheuttaa liikenteessä vaaraa itselle tai muille. Ei ole myöskään perusteltua, että jokainen kuljettaja tietäisi oman mittarivirheensä, jotta...
  5. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Autona oli vuoden vanha Corolla. Mittarivirhettä uudehkoissa autoissa, Toyotissakin, on aika usein 80-100 km/h vauhdissa noin 3-4 km/h. Eli tuskin toimittaja on ajanut mitenkään merkittävästi alle rajoituksen. Tuossa oli myös selitetty se, että miksi ei ajettu mittarin mukaan ylinopeutta: koska...
  6. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Voi olla myös poliisin toimesta vaikeampaa toteuttaa tällaista aktiivista turvavälien valvontaa, jos pitäisi sattumalta osua liikenteessä juuri sopivan painostajan kohdalle ja sitten vielä seurailla häntä muutaman kilometrin matkan, että täyttyykö liikenneturvallisuuden vaarantamisen pykälät...
  7. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Yksi lisätekijä liikennevaloista liikkeellelähdön hitauteen voi myös olla monien polttomoottoriautojen start/stop toiminto, jolloin moottori on sammuksissa valoissa paikallaollessa ja käynnistyy vasta jalkaa jarrulta nostaessa. Monesti moottorin käynnistyessä menee helposti melkein sekunti ennen...
  8. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Kyllä itselleni ainakin se noin kolme sekuntia on aivan täydellinen turvaväli. Kaksi sekuntia on jo liian lähellä edellä ajavaa. Joillekin sitten sekunti on sopiva, ja jos siinä edellä oleva näkee vaikkapa peuran ja vähänkin koskee yllättäen napakammin jarrupolkimeen, niin peräänajo onkin jo...
  9. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Aiheuttavatko kaikki kuorma-autotkin yläpuolelle kirjoittaneessa heti pinnan kiristymistä, kun ne ajelevat satasen alueella reilusti sen alle ja vähänkään mäkisemmässä maastossa nopeus seilaa melko paljon. Kiihtyvät myös hitaasti ja samoin aloittavat jarruttamisen hyvissä ajoin. Eivätkä jää...
  10. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Kyllä se polttoaineen kulutuksen nousu tuollaisella nopeuden muutoksella voi olla jo aika merkittäväkin, 10-20 prosenttia vähän autosta riippuen. Voisin kuvitella, että valtavasti yleistyneillä "katumaastureilla"/suveilla lähempänä tuota 20 prosenttia, jos nopeutta nostaa 15-20 km/h. Tässä...
  11. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Epäilisin, että polttoaineiden hintojen nousu on tähän toden totta vaikuttanut. Voi myös olla se, että moni on huomannut, ettei se kiire kiirehtimällä lopu ja että hieman hiljempaa ajamalla ei todennäköisesti kovin montaa minuuttia myöhemmin ole perillä. Hyvä juttuhan nopeuksien aleneminen...
  12. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Todella paljon näkee lisääntyneen noiden heijastinvaljaiden käyttö sekä lapsilla että aikuisilla. Itsekin sellaiset hommasin koko perheelle. Maksaa noin 4-5 euroa kappale, on helppo pukea, pysyy hyvin päällä, tuntuu mukavalta eli ei häiritse ja mikä tärkeintä, niin näkyy hyvin esim. autosta...
  13. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Jos autossasi on ajovaloihin automaattitoiminto, niin todennäköisesti toiminnon herkkyyttä pystyy myös auton valikoista säätämään. Suosittelen tämän tekemään ja säätämään herkemmälle, niin syttyy keulaan ajovalot ja taakse takavalot helpommin esimerkiksi sateella ja hämärässä.
  14. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Toisaalta usein näkee myös sellaista tapahtuvan, että sen hetken kun vasen kaista tosiaan kulkee vaikkapa 75 km/h ja edessäsi on useita autoja ajamassa samaa vauhtia letkassa, liimautuu joku aivan takaluukkuun kiinni tai lähtee ehkä jopa mielenosoituksellisesti ohittamaan oikealta, jos siellä on...
  15. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Tänään Huopalahdentiellä oli iltapäivällä samanlainen tilanne, kun aikuinen mies paineli väistämisvelvollisena polkupyörällään juurikaan hidastamatta suojateiden yli kohdassa, jossa toiseen suuntaan on kaksi ja toiseen suuntaan kolme kaistaa. Siinäkin useampi kaistallinen autoja pysähtyi...
  16. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Toki voihan tuossa kyse olla myös esimerkiksi rattiin torkahtamisesta. Ehkäpä pelkän videon perusteella pitäisin sitä jopa todennäköisempänä kuin ohitusyritystä. Silloinhan tässä videolla olisikin nähty oikeastaan paljon hyvää tuuria, kun toyota ei päätynytkään rekan keulaan. Toki liikenteen...
  17. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Istuin keittiössä aamiaisella, kun ulkoa kuului auton torvensoittoa. Mielenkiinnosta vilkaisin heti ikkunaan ja kadulla liikenneympyrässä matelee kävelyvauhtiakin hiljempaa letka, jota johtaa Nissan Micra ikkunat aivan umpijäässä. Micra matelee eteenpäin auringonpaistetta kohti kuljettajan...
  18. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Vilkun käyttäminen vaikuttaa kyllä olevan käsittämättömän monelle aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Etenkin liikenneympyröissä. Kai se ratin samaan aikaan kääntäminen ja vilkun päälle laittaminen vain on liian suuri haaste. Paikallaan ollessa tai suoraan ajaessa vielä saattaa onnistua, ei toki...
  19. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Täällä oli aiemmin maininta, että formuloista voisi tuonne kadulle kopioida sen hyvän asian, että kaikki pääsevät liikkeelle samoilla vihreillä. Tähän liittyvää asiaa olen monesti liikennevaloissa pohtinutkin. Kannattaako punaisissa valoissa siis ajaa aivan edellä olevan auton perään kiinni...
  20. V

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/3114819 Ylläolevassa uutisessa todetaan, että poliisi tavoitti viime viikon tehovalvonnassaan yhteensä 725 turvavyötä käyttämätöntä auton kuljettajaa ja matkustajaa. Tämä on kyllä sellainen asia, joka jaksaa itseäni aina hämmästyttää. Toki turvavyön...
Ylös