Hakutulokset

  1. T

    Venäjän nykytilanne

    Myös tämä kuuluu ystävällisyyden ehtoihin. Mutta kunhan nämä täyttyvät, on Venäjä valmis ystävällismieliseen yhteiseloon.
  2. T

    Venäjän nykytilanne

    Onhan se ystävällinen. Siis kunhan kukaan ei mitenkään "provosoi" Venäjää, mikä taas tarkoittaa minkäänlaista kritisointia tai vastaan sanomista tai laittamista.
  3. T

    Venäjän nykytilanne

    Onhan aidosti demokraattinen Venäjä ajatuksenakin niin outo, että vaikea melkein kuvitella. Mitä se tekisikään demokratian terveyden ja imagon kannalta maailmanlaajuisesti, jos tuollainen aivan valtava valtio yhtäkkiä/vähitellen käyttäytyisi vaikka Saksan tavoin. Tai jos vaikka tällä hetkellä...
  4. T

    Venäjän nykytilanne

    Vai että oikein hämmentää. No, voihan se niin tehdä, mutta ei pitäisi eikä saisi. Ei tällainen ajattelu ole mihinkään Venäjältä kadonnut viimeisen 100 vuoden aikana, ei ainakaan sen ylimmän vallan käytäviltä. Suurimmat fantasiat vain ovat nukkuneet talviunta länsimaiden hegemonian aikana...
  5. T

    Venäjän nykytilanne

    Miksipä Yhdysvaltain presidentti tai varapresidentti täällä kävisi, kun ei Suomi minkäänlaisessa poliittisessa tai sotilaallisessa liitossa USA:n kanssa ole. Kun asian tila on tämä eikä minkäänlaista rajaakaan ole, niin ei viiden miljoonan ihmisen Suomi kovin usein aihetta valtiovierailulle...
  6. T

    Venäjän nykytilanne

    "- Nykyään moni maamme asukas ei muista, että Suomi oli joskus osa valtiotamme, aloitti juontaja". Niin, ja voihan olla että kun ei muisteta niin tällaisella historiallisella faktalla ei edes nykyään paljoa painoarvoakaan pitäisi olla. "Kuvottava" on todellakin hyvä sana kuvaamaan sadan vuoden...
  7. T

    Venäjän nykytilanne

    Tuo Finlandskaja respublika taitaa tosin olla venäjän kielen virallinen nimitys, kuten Suomen tasavalta ja Republiken Finland kotimaisilla (ainakin venäjänkielisen Wikipedian mukaan). Mitä nyt Putinin puheita olen joskus kuunnellut niin aika paljon käyttää virallisia "kokonaisia" nimiä...
  8. T

    Venäjän nykytilanne

    Ja tämä kaverihan tosiaan siepattiin seuraavana päivänä sen jälkeen kun Obama kävi Tallinnassa julistamassa Naton ja Yhdysvaltojen vankkumattomuutta Baltian maiden (ja kaikkien muiden Nato-maiden) puolustukseen. Symbolinen viesti tuskin jäi virolaisiltakaan huomaamatta. Kaiken maailman vankila-...
  9. T

    Venäjän nykytilanne

    No joo, vähän mietin että miten tuossa oikeastaan tulisi toimia. Mutta vapaassa maassahan tässä eletään, joten ottakoot klikkauksensa tältä erää.
  10. T

    Venäjän nykytilanne

    Jaahas, venäläinen media Sputnik News on viimein aloittanut toimintansa netissä myös suomeksi. Kuka tarvitsee puheita Suomen liittymisestä Natoon? / Sputnik Suomi Kolme lännessä levitettyä myyttiä Venäjästä, jotka on aika paljastaa / Sputnik Suomi Media: Ukraina ja EU eivät luota toisiinsa /...
  11. T

    Venäjän nykytilanne

    Tanska saa osansa uhittelusta. Suurlähettiläs on ystävällisesti muistuttanut Tanskan sotalaivojen olevan Venäjän ydiniskun potentiaalinen kohde jos liittyvät NATOn ohjuspuolustusjärjestelmään. Ruslands ambassadør: Danske skibe kan blive mål for russisk atomangreb - Indland
  12. T

    Venäjän nykytilanne

    Venäjän turva­neuvoston Patrušev: Revanssihenkiset suomalaisjärjestöt aktivoituneet - Venäjä - Ulkomaat - Helsingin Sanomat Niinpä niin.
  13. T

    Venäjän nykytilanne

    Kyllä taitaa mainostaa. Ainakin pari kuukautta sitten jossain isossa lehdessä naureskeltiin kuinka NATO ei uskalla mitenkään reagoida ilmatilaloukkauksiin Baltiassa. Nynnyt.
  14. T

    Venäjän nykytilanne

    Eiköhän Bad Vlad ole vaan käynyt uudessa plastikkakirgurgiaoperaatiossa (kuten 2011) ja sen jäljiltä pitää vähän aikaa pysytellä poissa julkisuudesta. Parin päivän päästä äijä astelee taas parrasvaloihin entistä ehompana ja siloisempana. Etelä-Afrikassa suoritettu maailman ensimmäinen...
  15. T

    Venäjän nykytilanne

    Taas yksi venäläisen television helmi: Российские пропагандисты угрожают Европе: «Мы можем и в Берлине провести парад Победы 9 мая» - YouTube Ja linkkihän vie YouTube-videoon, jonka sisällön kaltaista settiä Venäjällä vissiin näytetään televisiossa kaiket päivät.
  16. T

    Venäjän nykytilanne

    Huoh. Saapa nähdä, kuinka laajalle alueelle Euroopassa tuo hirveä uusnatsismi ehtiikään levitä ennen kuin Putin lähtee vallasta. Voisivatkohan juuri Baltian maat, tarvittaessa Valko-Venäjä ja kenties Suomi olla tällaisen natsismiaallon uhreja. Eihän siinä muu auttaisi kuin Venäjän tulla...
  17. T

    Venäjän nykytilanne

    Suomalaista Fox News ehkä naurattaa, mutta on se yksi Amerikan katsotuimpia ellei katsotuin kanava ja lähes puolet amerikkalaisista siihen luottaa. Osittain sen takia senaattiin ja kongressiin taas äskettäin äänestettiin sisään porukkaa, jonka mielestä idea ilmastonmuutoksesta on Jumalaa...
  18. T

    Venäjän nykytilanne

    Aivan päällimmäisenä fiiliksenä olisi estää koko roskan toiminta. Venäjä voi sitten naukua sananvapaudesta, mutta ikään kuin siellä olisi kaikenlaisilla vaihtoehtoisilla mielipiteillä hyvä mediaedustus. Jos tämä kanava kuitenkin kaikesta huolimatta toimintansa aloittaa niin haluaisin uskoa ja...
  19. T

    Venäjän nykytilanne

    http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/putin_syopahuhut_tyrmays-27447 Ah, venäläistä diplomatiaa.
  20. T

    Venäjän nykytilanne

    Ei, ei varmaankaan Krimin takia, mutta jos EU ja länsi yleisesti eivät taivu sen suhteen niin Venäjä varmaankin "jäädyttää" tilanteen sellaiseksi ettei siihen oikein kunnon ratkaisua saada. Enemmän tarkoitin jotain mahdollisia kaappausyrityksiä vaikkapa Baltiassa. Nuo maat ovat Naton jäseniä...
Ylös