Hakutulokset

  1. T

    Markus Lindström HIFK:n toimitusjohtajana

    Tähän tulokseen olen minäkin tullut, että HIFKssa kaikki kantavat vastuun, mutta kukaan ei vastaa mistään, eikä näemmä myöskään vastaa mihinkään.
  2. T

    Markus Lindström HIFK:n toimitusjohtajana

    No sen voi sanoa, että Valtanen onnistui. Lisäksi korosti sitä yhteisön ymmärtämistä, ja sen kautta sitä, että ilman intohimoista yhteisöä ei olisi kohta joukkuettakaan.
  3. T

    Markus Lindström HIFK:n toimitusjohtajana

    Onko tässä sellainen kehäajattelu kyseessä, jossa vastuu siirtyy aina itseltä seuraavalle, ja sitten kiertää kaikkien kautta aina takaisin alkuun ja siitä taas jatkaa matkaansa. Kaikki ottelevat siis vastuuta vuorollaan, mutta kukaan ei lopulta tee mitään, koska pesevät toistensa selkiä?
  4. T

    Markus Lindström HIFK:n toimitusjohtajana

    Kyllä, ja varsinkin kun Tobbelta ja Peltoselta on tuhra odotella ajatuksia. Ei nykytilasta eikä tulevaisuudesta. Siis muuta, kuin että eurooppalainen suurseura, tai ei olla tyytyväisiä tähän astiseen, ja kannan vastuun tietenkin.
  5. T

    Markus Lindström HIFK:n toimitusjohtajana

    Jäin miettimään -tämän IFK:n oman seksinuken nähtyäni, että onko siellä tarkoitus järkätän jonkinlainen uusi erätaukokisailu, jossa saa heitellä jotakin pähkinöitä "sytötä bulia" hengessä, tuohon botoxhuulien kekskellä ammottavaan reikään. Vai tarjoaako buli mahdollisesti jotakin lapsille...
Ylös