Hakutulokset

  1. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Olet valitettavasti hyvin oikeassa tässä, mutta ei se kai estäne miettimästä ja spekuloimasta, sillä onhan se jotenkin turhauttavaa ajatella että kukaan ei olisi saanut tällaisella joukkueella nyt nähtyä parempaa sijoitusta/tulosta aikaiseksi. Sehän se vasta masentavaa olisikin, ja toisaalta...
  2. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Joo toisaalta samaa mieltä, ja mietin sitä itsekin, vaan onhan se niinkin että siellä siltikin pitäisi moneen verraten löytyä nyt sitä laajutta, ja pelitavan ollessa kunnossa sekä pelaajien ymmärrettävissä, ei pitäisi niin vaikeaa olla kuitenkin pitää tasonsa pelitavallisen selkänojan...
  3. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Tämä on ihan aiheellinen miettiä, sillä nythän asia ei näin ole. Kärpät on vuosia rakentanut taloudellisesti lujaa pohjaa tuomalla mukaan erilaisia toimintoja joilla on luotu lisää resursseja, ja tuo liikevaihdoltaan pohjois-maiden (joo, ei kerro liikevaihto kaikkea) suurimmaksi kasvanut...
  4. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Kyllä. Esim. Hukkaamalla Sallisen sentteriksi. Näin on hyvä. Oikein hyvä.
  5. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Tässähän se oli hyvin kiteytettynä. Jokainen joukkue on kasattu juuri pelattavalle kaudelle, eikä siten ole olemassa mitään vanhoja neuvostoliittolaisia viisivuotissuunnitelmia, sillä kukaan ei tiedä kuka silloin joukkueessa pelaa saati kuka valmentaa. Tällä kaudella on kuulema se kallein...
  6. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Ongelma näissä ns "nousukarsinnoissa" on kuitenkin siinä, että tilalle nousisi kuitenkin aina se "divarijoukkue", joten mikäpä tuossa juurikaan muuttuisi, kun mukana olisi aina se yksi heitopussi kuitenkin, ja samalla saattaisi tuhoutua totaalisesti sellainen seura joka muuten resursseiltaan...
  7. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Kaikki kehä kolmosen ulkopuolella pelailevat, ja aiemmin pasilassakin pelannut laskettiin tietenkin divarijengiksi. eli tarkemmin ihan kaikki sen stadin ulkopuolelta. Sehän se tässä hiertääkin. (Ja jos meni ohi niin en ihan tosissaan tainnut olla). Eihän täällä liigassa voi olla kuin...
  8. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Tosin, vaikka miten olisi divarijoukkue Jukurit, niin eivät ole itse syyllisiä liigan nykymuotoon, ja toisaalta divarijengiksi tekivät kyllä ihan upean voittomaalin, joten ihan ansaittu voitto koska pelasivat pelin loppuun asti.
  9. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Hyvä vastaus. Se on tosiaankin mielenkiintoista -mutta hyvin kaikkea menestystä tukevaa- että IFK:lle jää aina keskinkertaisuudet käsiin ja huiput pitääkin sitten liki joka vuosi hommata uusiksi. Loukkaantumis- ja sairastumisjuttu onkin sitten jo kaksijakoinen asia, jossa yhdistynee paska halli...
  10. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Tää musta on mielenkiintoinen juttu kyllä, sillä onhan toki kärpissäkin vaihtuvuutta joukkueessa, mutta ei siellä ole mitään vaikeutta omaksua pelisysteemiä. Joten miten se esim IFK:ssa auttaa, jos -sanotaanko vaikkapa kymmenen vuotta näin aluksi -mennään pikkaraiskiekolla, mutta joukkue vaihtuu...
  11. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Jep. Tiedän jo ihan kokemuksestakin, että voidaan aina valita sellainenkin "taktinen variaatio", jossa annetaan vastustajan hallita tilastoja, mutta ei kuitenkaan itse peliä sen suhteen, mitä tulee niiden maalien tekemiseen ja pelin voittamiseen. Se saa monen silmissä vastustajan näyttämään...
  12. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Et olekaan. Se oli enemmänkin sellainen "yleisnäkemys" monesta kommentista. Missään nimessä ei ollut mikäään henkilökohtasuus tavoittena, eikä lainauksestakaan huolimatta kohdistu suoraan -ja ei ainakaan yksin- sinuun, ja oli siis enemmänkin yleisluontoinen viittaus juurikin näihin...
  13. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Mitenkään ottamatta sen syvemmin kantaa näkemystesi totuudellisuuteen yhtään minkään kirjoittamasi suhteen, ja siten myöskään kyseenalaistamatta, katson ihastellen näitä iänikuisia selityksiä sille, miksi IFK on aina lyllertämässä varjojen mailla vaikka kaikki on parasta A-luokkaa pelaajia ja...
  14. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Ihan alkuun onnittelut Keräselle loisteliaasta iltapuhteesta, ja tälle omalle kasvatillehan pitää tietenkin sorvata kymmenen vuoden jatkosoppari hetimiten. Mutta koska en ehtinyt näkemään kuin viimeisen erän tästä ottelusta, niin haluaisin kysyä, että oliko IFK koko ottelun ajan yhtä loistava...
  15. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Älä nyt saatana. Sehän oli aina kohokohta se pahvimokkeneppailu. Mikäs hitto sen nimi olikaan? Mutta joo, mieluummin sitä kattoo kun näitä saakelin rankkuskaboja, jotka on ihan perseestä. Vanhat kunnon tasurit vaan takasin kiitos.
  16. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Kumpi sitten mahtoi mennä pieleen tämän kauden joukkueessa, huonommat maalivahdit kuin vastustajilla vai huonommat hyökkääjät, vai sekä että? Tai ehkä se valmennus vaan on luonut taktikan jossa pyöritään, mutta vältellään maalintekoa. Eipä näitä siis näemmä juurikaan sitten tilastoilla voiteta...
  17. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Mielenkiintoiseksihan tämän tekee se tosiasia, että siellä on merkittävästi joukkueita joilla on niitä vähemmän "laadukkaita" pelaajia joukkueessaan, mutta pelaavat vaan pirun paljon parempaa ja tehokkaampaa lätkää kuitenkin. No, onhan IFK sentään edistyneiden tilastojen kruunamaton kunkku...
  18. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Katos perhana. Leskinen meinaa paikata Turusen sitten oikein kunnolla. Jo on perhanan upea juttu.
  19. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Kyllä. Itsellekin tullut jo hyvin vahva kuva siitä, että joukkueen kuin joukkueen on jollakin tapaa melko helppoa pelata IFK aseettomaksi, ja sen kautta tuskastumaan. IFK:n peli näyttää ulospäin -varmaan monellekin katsojalle- todella "upealta" ja sellaiselta jossa maalinteko ja pisteodottama...
  20. T

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Ja jolla +/- tilastolla ollaankin sitten jo suorastaan huikealla sijalla 54. On totisesti miettimistä että mikä meni jotakuinkin päin ahteria, jos tässä vaiheessa kautta paras mies tuossa tilastossa on tosiaankin sijalla 54, ja aivan hiton paljon huonommalla tilastolla kuin se tilaston kärki...
Ylös