Hakutulokset

  1. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Ehkä seuraakin enemmän on ratkaisevassa asemassa ollut myös jollakin tapaa tasapainoinen vanhemmuuskin tuolla taustavoimissa, jonka turvin on voinut kasvaa oikeiden arvojen ympäröimänä. Meillähän on hyvä esimerkki nyt yhdestä nuoresta jonka ura menee kohti viemäriä, kun faija tuntuu olevan...
  2. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Ilman minkäänlaista ilmoille heitettyä manausta, niin jotenkin harmillista kyllä, että Lundellin ura (ainakin tähän asti) IFK:ssa muodostui näinkin rikkonaiseksi. Eikä asiaa paranna lainkaan, jos käy vielä niin, että IFK on se ensimmäinen joukkue, joka ei ehdi Poffeihin irti tästä...
  3. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Ei toki. Mutta jos edes kerran olisit kyennyt edistämään keskutelua luomatta jonkinlaista oman itsesi asettamista kaikkien muiden kirjoittajien yläpuolelle, siis jos eivät jaa näkemyksiäsi asioista niitä vahvasti kompaten, ja lisäksi vielä sisällyttämällä (jälleen kerran), jonkinlaisen muita...
  4. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Erinomainen vastaus, josta suurkiitos. Näin se keskustelu etenee.
  5. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Ei tää nyt ihan pelkkä nuhakuume ole kuitenkaan, jos tähän nyt yhtään on uskominen. Toki saa tulkita niin kuin haluaa. "Interviews with athletes who have contracted the virus — from professionals to college athletes to weekend hobbyists — revealed their surprise at the potency of its symptoms...
  6. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Kiitos. Päätän siis itsekin täältä tähän. Ja enpä tosiaan tiennyt Liigan olevan näin irrallinen liitosta, sillä tämänähän pitäisi kaiketi silloin mahdollistaa pelaajien osallistumisen rajoittamisen näihin höntsiin. Myönnän siis typeryyteni, kun en alkanut asiaa tutkimaan enempää ja oli näemmä...
  7. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Ensimmäissen kohtaan sanoisin, että sehän on vain liiton oma päätös se jos ei pelaajaa päästä maajoukkueeseen, enkä usko monenkaan pelaajan kieltäytyvän liigaurasta sillä perustella että voisi ehkä joskus päästä maajoukkueeseen pelaamaan. Ja toiseen kohtaan ensituntumalta, että bullshit. Enpä...
  8. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Tarkoitatko tällä, että liitto on riippuvainen liigasta? Eli jos Liiga iroittautuu itsenäiseksi toimijaksi, niin liittoki menee nurin? Sillä en mä neä mitään syytä sile, ettekö molemmat olisi toimivia instansseja edelleen, ja sinänsä ei liigajoukkueiden pitäisikään olla vastuussa...
  9. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Jaloskeissistä lienee turhaa jatkaa vääntämistä, joka lienee sun leipälaji, mutta ihan mielenkiinnosta ja täysin asiallisesti tiedustelisin, että onko aidosti jokin este sille, että Liiga ei voisi olla liitosta rippumaton sarja, josta vastaavat yhtiönä nuo siinä pelaavat joukkueet? En ole...
  10. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Vaikkapa näin sitten, jos sellaiseen johtopäätökseen tulit. Älä kuitenkaan synnytä suotta kuvaa että minä olisiin näin todennut. Kunhan nostin esiin -oli motiivit tai perusteet mitä hyvänsä - että toi julkisesti esiin tarpeen pelata näitä höntsiä. Mutta jos on mainitseamasi asioita esittänyt...
  11. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Jalonenhan nimenomaan puolusti julkisesti näiden saatanallisten höntsien pelaamista, joten en ehkä ihan nyt jättäisi häntäkään huomioimatta. Toiseenkin suuntaan kun olisi voinut kantaa ottaa omalta osaltaan.
  12. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Nin. Tämähän nostettiin esiin, mutta Jaloselle oli niin tuiki tärkeää saada pelailla näitä höntsiä, että paskat muusta. Nyt on sitten hyvä mieli kaikilla. Kiiitos vaan.
  13. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Kyllä. Ja lisäski olisi moraalisesti okein pakottaa mömmöm kisatkin järjesttäviksi vain joka neljäs vuosi tai harvemmin, jos vielä on muitakin turneita kuten olympialaiset tai canada cup (vai mikä nykyään lienee jos pelataan). Näin saadaan niitä grillimakkaroitakin vähennettyä, niin ei tarvitse...
  14. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Ihan vaan vit.. tai siis piruuttani nostan esiin myös sen näkökulman, että onhan se ihan perseestä pitää urheilua jonakin pyhänä lehmänä, jossa niiden karjalalippisporukoiden riemuksi -ja siis vain koska ne tuovat alati rahaa kv-liiton kassaan- pitää järjestää kisoja jokikinen vuosi, ja samaan...
  15. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Kannattaa. Ehdottomasti. sen verran pitää sitoutumista nyt löytyä, kun monella joukkueella voi koko tulevaisuus olla vaakalaudalla, niin yhtään lisäongelmaa ei kyllä tarvita, ja nyt olisi järkevää junnujenkin se ymmärtää, että ei ole se "arvokisavuosi". Ja erityisestikään, koska ei edes ole enää...
  16. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Tarkoitin lähinnä, että eipä tuossa ole mitään pakkoa mennä nuortenkaann kisoihin enää, ja ei varsinkaan mihinkään ylimääräisiin koitoksiin. Höntsä-EHT:stä en tiedä, että onko kaveria sinnekin kaavailtu? Näinä aikoina, kun ei mitään näyttämisen pakkoa enää varsinaisesti ole, on ihan turha...
  17. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Ei ole enää mitään näytettävää, joten ihmettelen että miksi edes lähtee mihinkään höntsäämään. Sama koskee EHT-turnausta. Ihan järjenvastaista edes pelata tällaisella kaudella, mutta jos pelataan, niin hoitakoot sen jokeripelaajilla. Liiga on tosiaankin jo muutenkin vaikeuksissa, joten se ei...
  18. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Eipä tähän tarvitse paljoa lisätä. Pakko oli vielä käydä fiilistelemässä noita maaleja. On se kyllä huikea poika!
  19. T

    Anton Lundell – pojasta polvi paranee?

    Jep. En olisi uskonut tätä. Jos kaveri jatkaa tällä tasolla koko ajan, niin kyllähän se sentteritilenne IFK:ssa kokolailla toisenlaiselta alkaa näyttämään. Huikea kaveri kyllä. Ja jos tähän nyt saadaan se "ykkössentteri" vielä, niin hyökkäys alkaa olemaan kyllä melko kovaa valuuttaa kaikkien...
Ylös