Hakutulokset

  1. T

    Keskusta

    Kyllä Tarkkis ja tarkkislaiset ovat paikkansa ansainneet, ja ainakin omaan aikaan he vaativat myös aivan erilaisen opettajan ja opetuksen. Ei sieltä elvytty normaaliin toki, mutta tuntemieni opettajien mukaan ei ne pahimmat elvy nytkään ja taannuttaa muita mennessään.
  2. T

    Keskusta

    Sinällään Kepu on ihan oikealla asialla, mutta jotenkin haisee sellainen väkinäisyys tästä pullistelusta. Sieltä tullaan minimaalisin muutoksin ja tuuletellaan kuin EU elvytystukea maaseudulle.
  3. T

    Keskusta

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f57fa344-78aa-4ad1-8bb3-696dec961aa2 Mikko Kärnä, tuo Kepun Teuvo Hakkarainen, pusittaa protestina nuuskaa eduskunnan kahvilassa. Äijä. Luulisi, että on Tapulista kotoisin - lienee ainakin käynyt siellä hakemassa vaikutteita.
  4. T

    Keskusta

    Kulmunis reign of terror is over Onkohan Katri Toukon tiellä ja putoaa eduskunnasta seuraavalla kerralla - en ihmettelisi.
  5. T

    Keskusta

    Sinällään virkistävä avaus, eipä ole avaruusohjelmaa koskaan ennen vedetty kunnallisvaalien alla teemoihin mukaan. Nyt odotan kristillisten vapahtavaa ydinaseohjelmaa vielä tähän päälle, niin vihdoin alkaisivat puolueet erottumaan toisistaan.
  6. T

    Keskusta

    Kulmuni oli jonkun koulutuksen taas käynyt, oli hellyyttävän tosissaan ja kulmat mutrussa sekä räpytteli silmiä ehkä kaksi kertaa ohjelman aikana. Saarikko taas on pullantuoksuinen naapurin täti, joka lämpimikseen juttelee niitä näitä oli töitä tai vapaa-aikaa. Aikamoista höttöä ja perkele jos...
  7. T

    Keskusta

    Nyt meni Mauri Pekkariselta turhaan homma ohi. Pekkarinen kuulemma vaati roolia ministeriryhmän vetäjänä, Kulmuni kertoi jatkavansa sen johdossa - Mauri kieltäytyi. Mauri oli Kulmunin ykkösehdokas.
  8. T

    Keskusta

    MIAU! On tainut olla kaksikon välit vielä vähän oletettua viileämmät. Luulenpa että Marin on vaihdosta kovin mielissään.
  9. T

    Keskusta

    No siinä ei kauaa kestänyt: Vanhanen pääministerin sijaiseksi ja Keskustan ministeriryhmän johtoon. ...sen sijaan Katri Kulmuni on mukana neuvotteluissa, kun puhutaan puolueasioista. Ok.
  10. T

    Keskusta

    Katria irvistyttää, kun Masa ottaa tonttia: "pääministerin ja valtioinvarainministerin yhteistyön pitää olla saumatonta" Henkisesti Masa potkasi Kulmurin pois viiskosta juuri nyt.
  11. T

    Keskusta

    Matti vetää ilman 56 000€ esiintymiskoulutusta aika reippaasti paljon paremmin kuin Kulmuri. "Minun tärkein tehtävä on johtaa Keskustaa" - ja ääni värisee taas.
  12. T

    Keskusta

    Tämä on kyllä todella omituinen ratkaisu, saatiin siis varjoministeri - ei helvetti. Viisikko on puoluejohtajien foorumi, joo joo Katri.
  13. T

    Keskusta

    Lintilää jo huusin, kun IS innostui kun Lintilä saapui paikalle, mutta kun enemmän miettii niin saapui muiden ministereiden mukana, ei mitään erityistä liikettä. Tietojen mukaan Kulmuni ja Matti Vanhanen taas ovat olleet paikalla pitkään ennen median tuloa...
  14. T

    Keskusta

    Lintiläkö? Jos näin niin mikä pettymys, ei syki keskustalle tällä vedolla.
  15. T

    Keskusta

    Hah olipa mainio lööpi taas: ”Kulmuni vihjaa uudesta vvm:stä” Jutussa ollut vihje: Suomen kannalta paras henkilö. No mutta Kulmuri, eikös Esko Aho jo kieltäytynyt ja samoin ykkösehdokkaasi Pekkarinen.
  16. T

    Keskusta

    @Walrus21 toki ei se vain vasemmistolaisesta politiikasta johdu, mutta hallitusvastuu ja sieltä saatavat omat tavoitteet eivät toistaiseksi ole näkyneet positiivisesti kannatuksessa.
  17. T

    Keskusta

    @Walrus21 eikö se Sipilän muilutuslinja kuitenkin selvästi gallup mittareilla maistunut äänestäjille paremmin kuin tämä, neljä prosenttia karissut puna-apupuolueena. Eli kyllä Keskustan kannattaa todella miettiä mitä ne äänestäjät heiltä haluavat, ilmiselvästi eivät tätä nykyistä -...
  18. T

    Keskusta

    No kyllä tuo Niinistö ja Haavisto puskee samoilla vuosilla liki kuin Pekkarinen, ei se ole iästä kiinni. Keskustan pitää nyt puhutella ja Saarikko tai Kaikkonen tai Lintiläkään ei puhuttele ketään. Hyvä kirjoitus yllä Turkkilalta.
  19. T

    Keskusta

    No kyllä Tamin ja Pekkarisen paluussa olisi vissi ero. Toinen on kuitenkin edelleen aktiivihommissa, no ok vähän jäähdyttelemässä kuin Gordie Howe konsanaan WHA, josta kuitenkin vielä palasi kaudeksi kunniallisella suorituksella NHLään ja samaan pystyisi Pekkarinen - ihan aito vaihtoehto...
  20. T

    Keskusta

    Tämä on totta, mutta tämäkään ei voi olla SDPlle mieluinen. Mutta miettikääpä Sipilän paluu ja Orpo kehiin mukaan. KOK-PS-KESK Yhdessä jälleen. ISssä tänään oli tietona, että SDP on toki tiedostanut tämän, mutta ei ole vielä PSlle soitellut, mutta budjettiriihi haisee jo siltä että saattavat...
Ylös