Hakutulokset

  1. T

    Aktiivimalli

    Aktiivimallissa oli siis sellainenkin valuvika, että työkyvyttömyyseläkettä haettaessa ei aktiivisuusehtoa tarvinnut täyttää. Itse olen vastikkeellisen sosiaaliturvan kannalla, mutta aktiivimallissa taisi olla vähän liikaa ongelmia.
  2. T

    Aktiivimalli

    Työttömyysturvan voisi muuttaa vastikkeelliseksi ja sitä voisi hieman korottaa. On jokseenkin helvetin nurinkurista että meillä on koko ajan auki suorittavan työn työpaikkoja joihin ei tarvitse koulutusta tai sitä tarvitsee vain nimellisesti.
  3. T

    Aktiivimalli

    Eikös nytkin asumistuella ole katto, mutta se ei toimi koska toimeentulotuki maksaa tuon katon ylittävän osan?
  4. T

    Aktiivimalli

    Ei varmasti toimisi enää eikä olisi silloinkaan toiminut kuin nimenomaan tuollaisessa kuppikuntaisessa pikkuisessa kyläpahasessa. Kunhan vain kerroin asian kun se tuli mieleeni tässä sosiaaliturvasta puhuttaessa.
  5. T

    Aktiivimalli

    Tuli mieleen tapahtuma joka sattui varmaan 11-12 vuotta sitten. Kaverini oli juuri päässyt intistä ja asui tyttöystävänsä kanssa todella pienellä paikkakunnalla. Kummallakaan ei ollut sillä hetkellä töitä ja rahat oli todella tiukalla. Kaverini nieli ylpeytensä ja meni kysymään tyttöystävänsä...
  6. T

    Aktiivimalli

    On kyllä kokonaisuudessaan hankala tilanne. Tukiloukku on modernin hyvinvointivaltion ehkä absurdein ilmiö. Ei kannata tehdä töitä koska pahimmassa tapauksessa siinä kirjaimellisesti menettää rahaa.
  7. T

    Aktiivimalli

    Ei missään nimessä kahdedittava tilanne. Ilmeisesti se rahasumma on tosiaan tuo 500€ eikä siihen tarvitse siis mitään todistuksia (muuta kuin että rahaa ja tuloja ei ole piilossa). En sano, että sitä pitäisi pienentää. Mutta en kyllä myöskään ihmettele jos kynnys lähteä matalapalkka-alan töihin...
  8. T

    Aktiivimalli

    Ei missään nimessä ole tarkoitus luoda mielikuvaa että työttömillä on "vitusti rahaa". Aivan varmasti joutuu todella tarkkaan miettimään miten rahansa käyttää eikä särkymävaraa ole. Se mitä koitin tuoda esille, on että about 1000€ käteen tukien muodossa on monille houkuttelevampaa kuin lähteä...
  9. T

    Aktiivimalli

    Käsittääkseni toimeentulotuesta ja asumistuesta ei makseta veroja. Mutta työttömyystuista sitten maksetaan tuo 20%. Mikä on kyllä suht paljon.
  10. T

    Aktiivimalli

    Kelan mukaan perusosa on sen karvan alle 500€. Itse tosiaan noilla aiemmin keskustelluilla spekseillä sain laskureista sen n. 800€ nettona asumistukea ja työttömyyskorvausta. Tähän päälle tuli sitten 190€ toimeentulotukea. Aika tarkasti tonnin seteli lapaan, josta sitten asumisen jälkeen tosiaan...
  11. T

    Aktiivimalli

    Hemmetti vietä, olet oikeassa. Pikalaskurilla tuo perustoimeentulotuki olisi noilla spekseillä sen about 190€ kuussa. Joka siis tekisi kokonaisuudessaan itseasiassa yli 600€ rahaa asumiskustannuksien jälkeen. Mitä vittua? Olen aika usein täällä puolustellut sosiaalietuuksia ja niiden tuottamaa...
  12. T

    Aktiivimalli

    Onko sitten työttyömyystuen ja asumistuen lisäksi jotain muuta tukea jota ihminen saa. Koska kelan mukaan tuosta tulisi lapaseen sellainen 800€ josta vuokran jälkeen "käyttörahaa" jäisi sen rapiat 350€.
  13. T

    Aktiivimalli

    En 100% varmaa faktaa halua kiistää, mutta tuo summa kuulostaa melkoisen suurelta. Onko tosiaan noin, että asumiskulujen (sekä lääkekulujen) jälkeen työttömälle jää käyttörahaa sen about 600€/kk? Onko tämä 100% fakta kuitenkin vaihtoehtoinen fakta? Edit: Tein nopean tarkistuksen ja...
  14. T

    Aktiivimalli

    Eiköhän heille tule paljonkin tsemppiä läheisiltä. Voivat toki onnistua, mutta 6% korolla tuo vaatisi sellaisen 5000€/kk panostuksen että kymmenessä vuodessa onnistuu. (luku artikkelin kommenteista, ei tarkistettu) Ei liene mitenkään liioiteltua sanoa, että aika kova tavoite tuo on ja...
  15. T

    Aktiivimalli

    Ehtii tosiaan muuttamaan mieltä vielä monen monta kertaa. Varsinkin kun tuo miljoona ja 30-vuotta on aika epärealistinen tavoite.
  16. T

    Aktiivimalli

    En tiedä onko se laiskuutta vai onko ihmisten suhtautuminen töihin muuttunut. Iltalehden sivulta tuli eteen juttu 18- ja 19-vuotiaasta pariskunnasta joilla on tavoitteena eläköityminen 30-vuotiaana. Niina, 18, ja Tommi, 19, haluavat jäädä eläkkeelle jo 30-vuotiaina – ”En kestä ajatusta, että...
  17. T

    Aktiivimalli

    Juu, leikkuri tuo oli muutenkin. Ja lisätuloja yksityisille koulutusyrityksille. Mitä olen kuullut, niin nuo aktiivimalliin soveltuvat koulutukset on tasoltaan aivan ala-arvoisia.
  18. T

    Aktiivimalli

    Aivan samaa mietittiin jo useamman kaverin kanssa silloin kun aktiivimallia läpi puskettiin. Kuitenkin aivan sama malli oltaisiin saatu jopa hyvillä mielin läpi jos oltais vähän mietitty ensin.
  19. T

    Aktiivimalli

    Aika helvetin kummallista tekstiä. Ihmiset joilla ei ole käsitystä siitä, kuinka moniongelmaisia esim. pitkäaikaistyöttömät voivat olla suoltavat tällaista tekstiä. Työllistyminen on mahdollista, myös ihmiselle joka ei pysty keikkasiivoojan hommia paiskimaan. Kunhan vain yhteiskunta antaa raamit...
  20. T

    Aktiivimalli

    Näin tämä olisi pitänyt kansalle myydä. Työttömien tukien pieni leikkaus kuitenkin menisi kansalle läpi, jos siihen mukaan hallitus myy myös mallin, joka mahdollistaa omalla tekemisellä tuen nostamisen samalla tasolle. Nythän tuo malli myytiin ajatuksella, "jos olet laiska niin me otetaan sulta...
Ylös