Hakutulokset

  1. T

    Aktiivimalli

    Me tiedämme sen, mutta Vartiainen ei.
  2. T

    Aktiivimalli

    Jos asiaa ajattelee työllistävän yrityksen kannalta, niin pelkästään uuden henkilön perustaminen palkanmaksujärjestelmään maksaa jo melko paljon. Siihen päälle perehdyttäminen, niin eihän tuo ole yrityksellekään kauhean kannattavaa. Jos vaikka jotenkin ihmeen kautta työtä löytyisikin, niin...
  3. T

    Aktiivimalli

    Lisäksi kolmen erityislapsen hoito tulisi ostopalveluna takuuvarmasti kalliimmaksi yhteiskunnalle. Olen joutunut kerran itsekin asioimaan Kelan kanssa. Totesin, että runsaanpuoleinen kieltenopiskeluni ei kata Kelaa. Kela-kielitaito on aivan omassa luokassaan.
  4. T

    Aktiivimalli

    No totta puhuen meille tuli työkkärin kanssa perustavaa laatua oleva erimielisyys siitä, mitä oli sovittu. Olin muutaman kuukauden töissä urheilutapahtumassa, joka loppui määrättynä päivänä, jonka olin ilmoittanut. He eivät ymmärtäneet, miksi työsuhde loppui, kun urheilijat poistuivat maasta...
  5. T

    Aktiivimalli

    Sulla kävi mäihä? Tai sitten ne olivat niin lyhyitä keikkoja, etteivät vaikuttaneet verotukseen/päivärahaan? Hyvä, jos tilanne on muuttunut.
  6. T

    Aktiivimalli

    Jep. Tämä korjausliike olisi ollut mahdollista tehdä silloin, kun asiat olivat hyvin (öh, paremmin). Tästä on yli kaksikymmentä vuotta, kun olin viimeksi hetken työtön ja tein kolmen kuukauden pätkän, josta sovittiin etukäteen työkkärin kanssa. Vaan ei mennyt niin kuin oli sovittu. Jouduin...
  7. T

    Aktiivimalli

    Täsmälleen noin. Miksi näitä rakenteita ei voi muuttaa?
  8. T

    Aktiivimalli

    Mukava työkkärin setä soitti tänään ja tiedustelin aktiivimalli kakkosen kohtaloa. Eli tuleeko se vai ei, ja miten työnhaku todennetaan? Seuraava kvartaalihan on nyt lähtenyt käyntiin ja alkuperäisen suunnitelman mukaan siitä tulee raipat heinäkuussa. Ei kuulemma mitään tietoa, ei edes sitä...
  9. T

    Aktiivimalli

    Ei tule uutta, alennetusta päivärahasta laskettua alennusta. Samalla leikkauksella mennään koko vuosi, jos ei jollain kvartaalilla aktivoidu.
  10. T

    Aktiivimalli

    Paskaduunia? Metronkuljettajilta murska-arvio työoloille – Kuljettajapulan taustalla epäluottamus HKL:n johtoa kohtaan | Yle Uutiset | yle.fi
  11. T

    Aktiivimalli

    Samoilla prosenteilla mennään. Aktiivimalli - YTK
  12. T

    Aktiivimalli

    Työelämä on valtavassa murroksen tilassa. Pätkät, määräaikaisuudet, kevytyrittäjyys, monta palkanmaksajaa on tulevaisuutta halusimme tai emme. Ainoa instanssi, joka ei elä tätä päivää, on TE-toimisto. Niin ja tietysti hallitus, koska ei pura niitä jeesuksenaikaisia rakenteita, vaan pyörii yhä...
  13. T

    Aktiivimalli

    Joo ymmärsin kyllä, mutta ovatko ne kaikkein heikoimmassa asemassa olevat sittenkään kaikkein heikommassa asemassa, kun saavat tukia? Ja tämäkin leikkaus korvataan toiselta luukulta? Kaikkien ansiosidonnainen ei ole massiivisen iso.
  14. T

    Aktiivimalli

    Meitä on muitakin - sellaisia jotka eivät saa tukia, ja joilta leikataan enemmän kuin se kolmekymppiä. Ansiosidonnaisella elävät vain kiristävät vyötä.
  15. T

    Aktiivimalli

    Karenssin laittaminen on se asia, joka TE-toimistossa osataan. Faktat on toissijaisia.
Ylös