Hakutulokset

  1. S

    Madventures

    Kaikenlisäksi päivä oli pilvetön ja taivaalla paistoi aurinko ja itse avantoa/jäätä ei ollut missään, niin samaistuvuus kylmään oli täysi nolla. Kai nyt pohjoisessa sentään olisi vielä ihan oikeita avantoja ollut? No, toisaalta youtube on täynnä avantountivideoita, joten halvemmalla olisi...
  2. S

    Madventures

    Tuosta saisi varmaan jo sillä paljon enemmän adventurea, kun matkat taitettaisiin vaikka liftaamalla ja kuvaus toimisi edelleen jomman kumman toimesta ilman ulkopuolisia.
  3. S

    Madventures

    Ensimmäisen jakson lopputeksteissä ainakin mainitaan kaksi kuvaajaa.
  4. S

    Madventures

    Aika pitkälti yläpuolen adolfin mietteitä myös täällä. Liikaa yritetään koluta samalla reseptillä, jossa ei ole enää annettavaa. Varsinkaan Suomessa. Maneerit ovat samoja jo aikaisemmin useasti nähtyjä ja näköjään ruuatkin. Toisaalta tästä miehet ovat tuttuja, joten mennäänkö nyt vaan sillä mitä...
  5. S

    Madventures

    Joo, samaa mieltä, kyllä nämä äijät on nähty silloin kakstuhatluvun alussa, eikä enää tarvi kaivaa esiin uudestaan ja uudestaan. Nyt vasta huomasin, että uusi kausi vieläpä koostuu Suomesta, huh huh. Miten tämä tosiaan eroaa näiltä lähtökohdilta siitä Armanin ohjelmasta, tai monesta muustakaan...
  6. S

    Madventures

    Jotenkin kyllästyttää tämä kannibalismin tai jonkun voodoon pakkoetsiminen. Joo, joku heimosoturi syö ihmisen lihaa joskus, so what. Voodootakaan ei löydetty, sen paremmin kuin kannibalismia viidakosta tai Intian rannalta näytettäväksi asti. Muuten ihan mielenkiintoinen jakso, mutta saisivat...
  7. S

    Madventures

    Itse(kin) pidin tätä viimeisintä Japani-jaksoa kolmoskauden selvästi parhaimpana. Olen kyllä nähnyt myös edelliskausien Japani-osuuden, mutta mielestäni ei ainakaan häiritsevästi menty samoja ratoja. Se kapselihotelli nyt oli toki pakko esitellä taas... mutta muuten mielenkiintoinen jakso, esim...
  8. S

    Madventures

    Käsittääkseni kakkoskaudella matkaosuuksien välissä käytiin Suomessa vaihtamassa kuvanauhoja yms käytännönjuttuja, ei joka jakson välissä. Tässä kolmoskaudella taas tuntuu että Hki-Vantaalta päräytetään vaan viikonlopuksi johonkin ja maanantaiksi takaisin kotisohvalle. Kyllä tässä mielestäni...
  9. S

    Madventures

    Itselläni ei ole napannut nyt tämä kolmoskausi kyllä niin kuin kaksi ekaa. Jotenkin se englannin tunkeminen mukaan (ihan hyvää enkkua tosin Riku puhuu) siihen soljuvaan slangiin tökki alussa. Nyt enemmänkin häiritsee tämä best of -tyyli ja se että yritetään vaan kokoajan jotain päräyttävää ja...
Ylös