Hakutulokset

  1. S

    NHL Entry Draft 2019

    Mä ymmärsin kysymyksen sellaisena, että olisiko Kakko pelannut Kanadaa vastaan tai seuraavassa pelissä Venäjää vastaan suoriutumisensa perusteella.
  2. S

    NHL Entry Draft 2019

    Mä luulen, että olisi. Kakosta olisi ollut iloa myös 3- tai 4-kentässä näissä peleissä, toisin kuin Hughesista. Varmaksi vaikea sanoa.
  3. S

    NHL Entry Draft 2019

    Mut yllättää kerta toisensa jälkeen, miten Hughes yrittää haastaa luistelemalla kohti pakkia. Ei kukaan maailmassa pysty tuohon aikuisissa toistuvasti. McDavid kiertää luistelullaan pakin ja kaartaa maalille kerta toisensa jälkeen. Hughesilta näitä yrityksiä ei ole pahemmin nähty. Eikä tunnu...
  4. S

    NHL Entry Draft 2019

    Vaikka tämä todellakin on off-topicia, niin vastaan viimeisen kerran. Sekoitat kaksi asiaa. 1. On kaksi arvontaa ja kysytään, että millä todennäköisyydellä vähintään toisessa niistä osuu. 2. On menneitä tapahtumia ja kysytään yhden tulevan tapahtuman todennäköisyyttä.
  5. S

    NHL Entry Draft 2019

    Kun on kaksi vuotta eli kaksi tapahtumaa, missä mahdollisuus saada haluttu tulos on 18,5%. Sitten on kolme vaihtoehtoa. Joko sen saa kahdesti, sen saa kertaalleen tai sitä ei saa ollenkaan. Nyt myönteisiä tapahtumia on kaksi ekaa noista, niin se on silloin sama kuin todennäköisyys sille, ettei...
  6. S

    NHL Entry Draft 2019

    Laskee käänteisesti. Eli mikä on todennäköisyys, ettei kummallakaan saa ykköspickiä. Se on siis 0,815*0,815, mikä on suunnilleen 0,664. Ja sitten tietenkin se kääntäen on todennäköisyys sille, että saa vähintään yhden ykköspickin. Edit. Ja ei tosiaan vaikuta edellinen mitenkään.
  7. S

    NHL Entry Draft 2019

    Oho, ei osaa joko kirjoittaa tai laskea. 0,664 lukee excelissä. En tiedä, kumpi virhe tuli tehtyä. Kiitos.
  8. S

    NHL Entry Draft 2019

    Tuosta tulee kuitenkin 35,6%. Ei niin, että se suuresti mitään muuttaisi.
  9. S

    NHL Entry Draft 2019

    Ei kannata varmaan takertua yhteen sanaan. Mieleen tulee, että tarkoitettaneen juurikin ihan kovimpia kavereita, kuten McDavid ja Crosby. Kun tuota lukee, niin ei oikein osaa päättää, että laskeeko edes Kanea sinne. Eihän näistä tosiaan kumpikaan ole McDavidin tai Crosbyn tasoisia...
  10. S

    NHL Entry Draft 2019

    Ei ilmeisesti ainakaan ole joskus oikeinkirjoitusta opetettu. Tästä puuttuu enää muutama henkilökohtaisuus laskutaidosta ja maantiedosta, kaikkihan kuitenkin tietää, että Kakko on Suomesta, niin sen on pakko olla paska. Itse odotan mielenkiinnolla, että missä näemme kevään aikana Kakkoa...
  11. S

    NHL Entry Draft 2019

    Kiitos, että pidät foorumia huulia nostattavalla tasolla. Kun nimimerkin näkee, niin tietää, että on taattua tavaraa tulossa. Kakon maksimin laittaminen Granlundin tasolle on melko raaka veto. Kuinka suuri veto otetaan siitä, että Kakko viiden vuoden sisään rikkoo Granlundin piste-ennätyksen?
Ylös