Hakutulokset

  1. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Etkö ole koulussa oppinut kirjoittamaan oikein? Se on Haemaelaeinen
  2. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Nimi tulee korkkitammesta. Pullonkorkit tehtiin puun kuoresta.
  3. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Kuka on Mad Dog? Google ei auttanut. Olisi hyvä tietää kun kerran kyseisen nimen yhdistäminen nimimerkkiin johtaa pelikieltoon.
  4. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Tähän on pakko kommentoida Vaasan Prisman episodi lauantailta. Hengityssuojalla varustetulla vanhemmalla herrasmiehellä (>70 v) oli vihannesosastolla kaksi tomaattia yhdessä kädessä ja yritti toisella kädellä avata tuollaista pientä pussia. Kun se ei millään onnistunut niin hän veti alas...
  5. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Olympialaisissa on joissain lajeissa (ainakin ennen) jaettu pronssi. Oliskohan paini, nyrkkeily, judo jne. sellaisia lajeja. Seuraan nykyään kesäolympialaisia niin vähän, etten tiedä jos näin on edelleen.
  6. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Minäkin pelaan leftiä, mutta se taas johtuu siitä ett sain ensimmäisen käyrän lätkämailan joululahjaksi 6-vuotiaana (vuonna 1974) ja se sattui olemaan left. Ennen sitä olin right kun pelasin suoralla lavalla.
  7. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Minä olen vasenkätinen/oikeajalkainen, kun taas broidi on oikeakätinen/vasenjalkainen.
  8. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Uskaltaako tuota WTC-ketjua käydä aukaisemassa? Onko sinne ilmestynyt jotain uutta "tietoa" kun se kerran taas pysyy pinnalla, vai jauhetaanko siellä sitä yhtä ja samaa miljoonatta kertaa?
  9. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Valo ilmoittaa että lamppu on edelleen ehjä.
  10. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    "Går det an" on erittäin vanhanaikaista kielenkäyttöä. "Går det bra" käy hyvin monellakin murteella, mutta "passar det bra" on kyllä se paras vaihtoehto näistä nykypäivinä.
  11. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Itse olen kärsinyt Hortonin päänsärystä (=itsemurhapäänsärky), englanniksi Cluster headache (aka Suicide headache), melkein kymmenen vuotta. Kohtaussarjat tulevat noin vuoden välein ja kestää 1-3 kuukautta. Silloin minulle tulee kohtauksia 3-4 vuorokaudessa (useimmiten yöllä) ja yksi kohtaus...
  12. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Eiköhän kylmä tosiasia ole kumminkin että kaikki Reality-TV ovat käsikirjoitettuja. Valitaan mukaan ihmisiä jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa julkisuuden takia.
  13. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Tuo harjoitus tehtiin minunkin armeija-aikana vuonna -89. Plutoona maahan makaamaan ja tankki ajoi koko letkan yli.
  14. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Ei todellakaan. Ässien mestaruutta olen toivonut pitkään, kun kerran oma seura ei pelaa liigassa.
  15. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Juhlahuuma näköjään päällä vielä Porissa. Unohda tuo B-mestaruus jo, Raanta on torjumassa seuraavaa B-kultaa parasta aikaa. Ugh!
  16. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Nimimerkki Nötkötistä tuli mieleen. Tarkoittaako nötkötti naudanlihaa, siis onko se suora suomennos ruotsinkielen "nötkött":stä? Vai tarkoittaako se jotain muuta? Täälläpäin tuo sana ei ole tullut vastaan.
  17. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Nyt sieltä löytyy linkki, mutta ei ainakaan minulla toimi. Ilmoittaa "Stream not found". Edit: nyt linkki on näköjään poistettu kokonaan.
  18. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Aivan oikein, Eremenkot puhuvat paremmin ruotsia, sama koskee Tim Sparvia.
  19. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Lasit pakastimeen hetkeksi voisi auttaa.
  20. S

    Tyhmien kysymysten ketju

    Vaikka kysymys meni tähän ketjuun, niin se oli vakavasti ajateltuna. Itse uskon että menisi noin 50 vuotta ennenkuin oltaisiin sijalla 69. Sijalle 33 menisi noin 30 vuotta.
Ylös