Hakutulokset

  1. S

    Tommi Huhtala Jokerien haaviin

    En tiedä viitattiinko tässä osin myös muhun kun en hyväksynyt Huhtalaa ensin Jokereihin ollenkaan. Syyt olivat ihan muualla ja kuin Huhtalan pelaamisessa ja annoin Huhtalalle jo viime kaudella tavallaan anteeksi hyväksyen tämän Jokereihini. Reilu kausihan siinä vain meni, joten hyvin on Huhtala...
  2. S

    Tommi Huhtala Jokerien haaviin

    Nostan pintaan ketjun, joka on jäänyt viime kevään jäljiltä jäihin. Myönnän, että Huhtalan siirto Jokereihin nosti vastarintaa omissa ajatuksissa, ennen kaikkea ulkopelillisistä syistä. Viime kausi kuitenkin lämmitti periaatteen miehenkin mieltä, ja hyväksyin Hotsin osana minun Jokereita...
  3. S

    Tommi Huhtala Jokerien haaviin

    Vihaan Huhtalaa tälläisistä syistä. En pidä hyväksyttävänä tekoja jotka ovat oman moraalikäsityksieni vastaisia. Pystyn kuitenkin erottamaan tunnereaktioni, ja totean että Huhtala on pelannut hyvän kauden Jokereissa. Huhtalalla on annettavaa Jokereille jatkossakin. Kehitettävää on paljon...
  4. S

    Tommi Huhtala Jokerien haaviin

    Kyllä se on juuri näin, ikinä ei kannata kokeilla Harjua missään ketjussa. Karlsso on myös ihan huono maalivahti, jota ei ikinä kannata laittaa maaliin. Perusteluksi riittää, että eihän aurinkokaaan paista yöllä, ja tämä on totuus. Todellisuudessa lainaamani käyttäjä kertoi enemmän tasostaan...
  5. S

    Tommi Huhtala Jokerien haaviin

    Huhtala sai tänään tilaisuuden pelata ykkösketjussa. Varsinaisesti tasakentällisin ei oikein mitään saatu nähdä, mutta ylivoimalla mies sijoittui hyvin ja rakentamastaan maskista viimeisteli voittomaalin. En arvosta miestä ihmisenä millään tavalla, koska case-Kovanen, mutta kyllä Tommi tuo ns...
  6. S

    Tommi Huhtala Jokerien haaviin

    Minusta se kertoo kaiken Liigasta farmisarjana, että tämän tason pelaaja on Liigan paras maalintekijä kahdelta viime kaudelta. Parhaat lähtevät kesken kauden ja kaikki hyvät viimeistään kauden päätyttyä isompiin sarjoihin. Kumosin siis arvon faro perustelusi, mutten ole teoriassa kanssasi eri...
  7. S

    Tommi Huhtala Jokerien haaviin

    Aiheuttaa kuule vieläkin. Huhtalan kaltaista ihmispaskaa en olisi ikinä halunnut Jokereihin. Hänen puolustajansa ainoat perusteet oli 22 maalia liigassa, ja että tulee yllättämään vielä kaikki. Veikkaan vieläkin vihastani johtuen, että yllättää kaikki olemalla aivan surkea turhake kuten...
  8. S

    Tommi Huhtala Jokerien haaviin

    Huhtala paskoi housuunsa joka kerta kun sai kiekon haltuunsa, tai oikeastaan jo sillä hetkellä kun oli saamassa. Niin pahasti jäätyivät tämän kädettömän energiapelaajan kädet, vaikka miehen olisi pitänyt tämän ketjun huhtala-puolustelijoiden mukaan olla tosi fiksu ja yllättävä pelaaja. Oli joo...
  9. S

    Tommi Huhtala Jokerien haaviin

    Yhtälailla on yksioikoista yleistää, että listaamalla vuonna 1991-97 -syntyneistä (Haulasta Saarelaan) hyviä jääkiekkoilijoita, suomalainen juniorityö tuottaisi pääasiassa muuta kuin huhtaloita. Lainaamassasi pätkässä vastasin käyttäjän Toni85 väitteeseen, jossa hän oli todennut ettei...
  10. S

    Tommi Huhtala Jokerien haaviin

    Toivotan sulle upeaa uraa teksti-tv -analyytikkona. Jos sulla on vielä asiasta jankattavaa sen enemmän niin voit pohtia oisko sulla parempaa tekemistä, sillä tämä sun ja mun välinen keskustelu päättyy tässä tähän. Huhtala on täysin kädetön paska, jolla ei ole yhtäkään sellaista kiekon...
  11. S

    Tommi Huhtala Jokerien haaviin

    Onkohan sulla mitään käsitystä siitä, millaisia pelaajia suomalainen juniorivalmennus tuottaa? Niimpä, Huhtaloita, jotka tekevät kiitettävällä työmoraalilla hommia, ja joita voi sitten kehua yrittämisestä vaikka ottelut hävitäänkin. Suomalainen sankarikuva on työn raskas raataja, joka...
  12. S

    Tommi Huhtala Jokerien haaviin

    Ei todellakaan ole, MM-kisoissa on nähty pelkkä kädetön koohottaja. Antti Tyrväinen vol. 2.
  13. S

    Tommi Huhtala Jokerien haaviin

    Ensimmäinen ajatus oli, että tähän jäi Jokereiden seuraaminen. Huhtala taklasi toisen pelaajan niin, että tämä joutui lopettamaan liigauransa. Jos tätä ei pyydä anteeksi, ei kyseinen henkilö ansaitse kunnioitustani, enkä halua tätä omaan joukkueeseeni. Saa nähdä, pystynkö katsomaan...
Ylös