Hakutulokset

  1. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Olen niin valtavan fiiliksissä. Mukava, että tulosta tuli vaihteeksi myös tulostaulun muodossa. Lähes koko ottelun tuli oltua lähes euforisessa tilassa. Joukkue on pelillisesti ollut jatkuvasti edellä niin Pelsua kuin Kärppääkin vastaan, mutta tänään otettiin niin vielä yksi askel eteenpäin...
  2. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    @Ishmael onko perse rasvattuna valmiiksi? Pelillisesti huonompi peli kuin keskiviikkona, mutta riitti. Ykkösellä potentiaalia paljon parempaan. Pääsisipä Salminen ja Kankeisniemi edes lähelle potentiaaliaan niin tätä Pikun piiskaamaa porukkaa on kyllä vaikea pysäyttää, ainakaan perjantaisella...
  3. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Ja perjantaina kun voitetaan niin Ismailit ja muut putkiaivot ovat jälleen kerran kertomassa kuinka väärässä olivatkaan ja kaikki on taas ihanaa sekä päälle höpötellään jotain sekavaa jostain pelitavallisista muutoksista. Vituttaa kyllä ihan huolella, tämä tehtiin itse tänään, mutta jostain...
  4. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Nemo on aika syvällä taskussa tällä hetkellä. Olis voinu päättyä noin 1-8
  5. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Pelitavallisesti sama saaga jatkuu kuin aikaisemminkin sarjassa ja siinä ei TAASKAAN olla piiruakaan jäljessä.Lisämausteena toki molempien päiden maalinedustojen ilmaherruus, hienoa vieraspelaamista. Niin ja nyt päästiin kyllä aktiivisuuden ja pelsuvirheiden takia runsaasti tonteille. Toivotaan...
  6. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Ihan paskaa, kuritonta, helvetin Salmelainen. Innolla odotan tiettyjen tahojen kommentteja. Kaava jatkui melko samana kuin Lahdessa varmaan ihan tilastollisestikkin. IFK vei ja oli kiekossa, Pelicans kävi tuikkaamassa häkit. Tänäänkään ei pelin rakenteen osalta hävitty Lahelaisille. Onneksi...
  7. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Haha huikeaa. Ole hyvä ja lue vaikka tästä eteenpäin, huomannet että on sanonut. https://keskustelu.jatkoaika.com/threads/peliesitykset-kaudella-2018%E2%80%932019.68367/page-126 . Kehotat minua lukemaan, luitko itse? Toki tunnustan, että jossain määrin häiritsee putkinäkö ja hyperventilointi...
  8. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Siitä näkee myös sen, että IFK ei kokonaisuudessaan todellakaan ollut minkään jyrän alla 60 minuuttia kuten pelkästään täältä lukemalla saattaisi ymmärtää. Kiekonhallintatilastoja en ole katsonut, mutta voisin kuvitella niidenkin olevan IFK:n puolella. Sitten täytyy muistaa myös se, että...
  9. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Tämä on totta ja sitä tukee monetkin tilastot. (kuva liitteenä) 6-0 on 6-0 ei siinä mitään, mutta en mä kyllä pysty ymmärtämään tätä itkuiitujen laumaa täällä eikä oikeastaan tehnyt mieli viime pelin jälkeen edes kommentoida mitään kun suurin osa ei joko suostu tai ei vaan yksinkertaisesti...
  10. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    No eihän siinä sitten mitään, saadaanko mestari pidettyä täällä vielä jatkossakin vain karkaako rapakon taakse? Iikkaa en kyllä lähtisi mollaamaan. Täysin selvä syy ja -seuraussuhde kasvovamman jälkeen kun on joutunut pleksin kanssa vääntämään. Sitä ennen aivan ylivoimainen.Tulee vielä.
  11. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Tämä ja kun ei riitä #kriisijoukkueen peräsimessä Kärppien pistekeskiarvolla (voitettiin väärät jengitkin).
  12. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Pikkaraisen ajanjakson täysin ylivoimaisesti huonoin esitys siitäkin huolimatta, että Kerho oli aivan timanttia, Ei päästy edes puolikkaille tonteille tänään. Salminen voi pikkuhiljaa pakkailla suksiboxin ja painella Leville. Ei voi ymmärtää.
  13. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Kerrankin yllättävän monen kanssa samoilla linjoilla. Atelle pari helppoa, helvetin typerä Tallberg ja ois Tyrväinenkin voinut olla sen verran hereillä, että ymmärtää mailansa olevan katki. Huono fokus. Santala on kadonnut kuvasta, ainakin kolmas peli putkeen kun ei miestä näy missään. Iikalta...
  14. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Asiantuntijapiireissähän tämä orastava nousu nähtiin jo toki heti Atun lähdettyä. Suurin muutos on ihan puhtaasti asenteessa ja tunnepuolella. Kuten jo monesti todettua niin pelillinen sapluuna ei ole juuri muuttunut. Näkyi aivan suorilta Atun lähdön jälkeen, että kivet on lyöty tiskiin. Hienoa...
  15. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Hieman eri asia se, että näkeekö isossa kuvassa jonkun muuttuneen ja suunnan olevan oikea vai "kelpaako" eilisen kaltainen esitys. Ei nämä sormia napsauttamalla tapahdu. Ens pelistä taas voitto ja kaikki on ylijumalia.
  16. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Sama. Ihan käsittämättömiä nämä "ei tunnetta- horinat". Niin hulluja puheita, etten eilen vaivautunut edes kommentoimaan kun olisi saattanut tulla vähän pahempaakin tekstiä. Kyllä siellä iha 100-lasissa painettiin menemään, Kärpät vaan iski paristi paikoistaan ja se riitti kliiniseen voittoon...
  17. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Hyvä etten ollut ainoa joka huomasi maagisen energian. Janttahan on IFK-fani, ehkä vain kuuluu negailijoihin ;) tai sitten yrittää korostetusti peitellä sitä, ettei IFK-henkisyys kuuluisi selostuksesta läpi. Itseäni ei ole kyllä korviin osunut moinen, mutta voihan se noinkin olla. Täytyy ensi...
  18. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Minäkin toivoisin, että viikko valmentajavaihdoksen jälkeen kuin taikaiskusta ja sormia napsauttamalla hommat lähtisivät suorilta rullaamaan kuin Punakoneella, mutta joudun realiteettien takia tyytymään "maagiseen energiaan." Tämä lienee jonkinlainen prosessi Piken kanssa nyt ja siellä on vielä...
  19. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Energiaan ihan yksinkertaisesti. Kuten kirjoitin niin toivotaan, että se alkaa pienen järjen kanssa konkretisoitumaan tuloksien muodossa, myös niissä ihanissa yhden erän tilastoissa, jotka antavat joita kuita aika pahasti näemmä hämätä. Täytyy nähdä myös yhden erän torjuntamäärien ja parin...
  20. S

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Hah, aivan huikeaa kyllä miten voi kaksi ihmistä katsoa asioita näin eri lasein. Mielestäni tuossa nimenomaan oli tunnetilaa kerrakseen ja hommia painoivat enemmän kuin Atun aikana ikinä.
Ylös