Hakutulokset

  1. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Liekkö black fridaysta jäänyt joku ihmeellinen kulutushysteria palstalle, kun koko ajan ollaan unelmoimassa kaikista palkkasotureista.
  2. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Koita nyt päästä yli tuosta. Ihmisiä ne tuomaritkin ovat, eikä todellakaan ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun tuomari viheltää jotain mitä luulee varmasti nähneensä. Kaukokari olisi voinut olla tekemättä virhettä tuossa, mutta myös esimerkiksi Veini olisi voinut olla hörppäämättä...
  3. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Eikös tästä jo ollut puhetta kaudella 14-15?
  4. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    *Pääsee. Mutta joo, onhan nuo ketjut epätasapainossa. Konkariketjusta oikeastaan jokainen on sellainen, jonka pitäisi kyetä tuutoroimaan omaa hyökkäyskolmikkoaan. Muttako Järkisyyt ja Jokinen niin kovasti haluaa pelata yhdessä, mutteivat pärjää ilman Pyörälää, niin totta kai heidät pidetään...
  5. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Ja Junnila.
  6. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Mietin ensin, että tuossa on sekoiltu ja tarkoitettu Kuparia, mutta hänestä lie jo korvaukset saatu, kun pelasi tosiaan lainassa tämän kauden. Kertakaikkisen erikoinen homma. Liittyisiköhän jotenkin siihen, ettei WHL kuulu näiden eurooppalaisten joukkueiden kanssa sovittuihin sopimuksiin. Näin...
  7. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Tämä kausi Hakanpäällä oli optiokausi, joten melko varma olen, että palkkaa on katsottu uusiksi erinomaisen viime kauden jälkeen. Eikä siinä mitään, pelimiehelle pelimiehen palkka.
  8. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Paitsi ettei Ilu lopettanut seiskapakkina, vaan oli jostain käsittämättömästä syystä illasta toiseen vakiokokoonpanon miehiä. Vähän samoilla linjoilla olen @Huml71 kanssa. En ole ihan varma riittääkö Jaakolalla kakkospariin ja siitä alemmat paikat on aikalailla tukossa (5-8 pakit). Enkä...
  9. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    No hieman eri asia. Totta kai tuo vituttaisi, kun tuossa selvästikään Kärpiltä ei olisi ollut halua pitää Leskistä. Larmin siirrossa taas olisi kyse luonnollisesta siirtymästä isompiin piireihin. Itse luotan tuon paikallislehden uutiseen iltalehden vastaavaa enemmän.
  10. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Tosiaan, Heponiemen sopimushan kattaa ensi kaudenkin. Jostain syystä EP puhuu vain tästä kaudesta. @Petofani voisi muokata tuohon aloituspostiin.
  11. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Aika mystistä, ettei tuosta tänään tiedotettu. Kalevalla tosin osumatarkkuus ollut näissä aika hyvä, että jos tässä voisi kuitenkin huokaista helpotuksesta.
  12. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    No jotenkin sitä ajatteli, että se ilmoitetaan esim. tänään.
  13. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Hieno juttu Spede ja Lasse, mutta missä vitussa on Heshkan jatko? Pitääkö olla huolissaan?
  14. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Metsävainio 2021. Arvasin tämän heti kun Tino namutteli Lindstenin avopaikkaan.
  15. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Ei tietenkään, vaan aloitetaan lujaa(nelosketju), sitten vähän höllätään (junnuja) ja sitten se iso kliimaksi. Vähän niin kuin wrestlingtapahtuman ottelujärjestys (@Roger Moore tietää).
  16. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Noniin, nyt kun nuo kolme tärkeintä saatiin alta pois, niin on helpompi hengittää. Seitsemän siis vielä julkaisematta, joista aika isolla varmuudella neljä on seuraaville herrasmiehille: Koblizek, Niemelä, Kristof ja Heshka. Sitten jäisi vielä kolme, joista kahden veikkaan menevän Kukkoselle ja...
  17. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Sailio 2020. Ihanaa saatana!
  18. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Karvinen ja Humaloja jatkaa. Kuuliko joku pituuksia? Karvinen taisi olla 2021 asti.
  19. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Nelosketju ja Kristofin optio. Lasuun en usko vielä tässä vaiheessa. Enkä varsinkaan Osalaan. Edit: Ja Mise tietenkin.
  20. S

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    "On puhuttu jopa kymmenestä jatkosopimuksesta" Selostaja heitti äsken tuollaista. En kyllä usko ennen kuin näen. Viisikin olisi jo loistavuutta. Edit: Kyllä sieltä vissiin oikeasti tulee kymmenen jatkoa. Erittäin 3, 3 ja 4. Aika hurjaa. Toivottavasti ei pelkkiä A-junnuja.
Ylös