Hakutulokset

  1. S

    Kesän festarit

    Sunnuntainen Ilosaari pitää sisällään Heilungin, Electric Callboyn ja jotain muutakin ihan pikkukivaa siellä oli. Tiedä sitten, onko 119 euroa järkevä hinta kahdesta bändistä, mutta hauska kai tuolla olisi hengailla kai silti. Millainen Ilosaarirockin alue on ja millainen tapahtuma noin yleensä...
  2. S

    Kesän festarit

    Näinpä olikin, kävin sivuilla, mutta onnistuin olemaan lukematta tuota. Eli lippu tilaukseen.
  3. S

    Kesän festarit

    Kiitokset @Hauntti ja @Outsider, turha siis laittaa rahaa tuohon RIP-lippuun, ja tosiaan, Knotfesteilla viimeksi mietin, että yhden päivän lippu olisi ollut lopulta ihan riittävä, joten ehkä se tällä iällä riittäisi näillekin riennoille. Onko hajua, missä vaiheessa ohjelma varmistuu ja toisaalta...
  4. S

    Kesän festarit

    Tekisi mieli ostaa samantien tuo RIP-lippu Hellsinkiin, josko oma sisäänkäynti ja vessat olisi sen arvoisia tällaiselle keski-ikäistyneelle hissanopelle. Niin hyvä kattaus on kuitenkin, että yhden päivän varaan tuota on vaikea jättää. Millainen meno noissa V/RIP aitioissa yleensä on? Yksin tällä...
  5. S

    Kesän festarit

    Ihan hyvä, vaikka toki moneen kertaan kuultu setti. Toisaalta siinä on esim. Moksulla uutta levyä alla, ja omalla kohdallani viime kesänä jäi festarit kokonaisuudessaan väliin, joten tuossa saisi lopulta aika halvalla hyvän läpileikkauksen Suomi-metallin kärkikastiin + Apinalanta ensimmäisen...
  6. S

    Kesän festarit

    Metallifestareilla ei ongelmia, Flow-hipstereillä ei ongelmia, tanssilavoilla ei ongelmia, mutta lökäpöksyjen hipetihop-puhelaulukokoontumisessa ongelmat x100. Kertonee riittävästi kyseisen musiikkityylin tenhosta.
  7. S

    Kesän festarit

    Joo, metalli on usein pintakovaa esiintyjien maskeerauksista ja bändien korneista teemoista lähtien. Sitten on niitäkin bändejä, joilla se show ei ole niin keskiössä vitunhuutoineen, vaan mukana on tunnetta eri lähtökohdista. Joku Solstafir vaikkapa.
  8. S

    Kesän festarit

    Kiinnitin huomiota samaan. Osa varmasti sitä, että pitissä on huomattu kenkä, jota on tarjottu omistajalleen, kuten siellä usein joku meni sivuun ja piti jotain löytämäänsä tavaraa ylhäällä. Mutta osalla ilmaisesti napsahtanut ja niitä tarjoiltiin muillekin esiintyjiä myöten. Tölkkejä en sentään...
  9. S

    Kesän festarit

    Hotelli on ystävä iän myötä. Kyllä tuolla 30000 ihmisen joukossa oli eilen itselläkin sellainen fiilis, että ehkä tässä olisi muutakin tekemistä kuin rikkoa jalkansa, mutta sitten taas ei tämä ainakaan helpota iän myötä, joten nyt kun vielä jonkun verran jaksaa, on otettava ilo irti. Varsinkin...
  10. S

    Kesän festarit

    En siis erityisemmin lämmennyt BmtH:lle sen enempää, ja otin sen siksi verrokiksi. Henkilökohtaisesti molemmat tamppasivat paikoin ihan kivasti, mutta Slipknot ei vain ollut jollain tapaa aito ja sitten taas tuo jälkimmäinen tosiaan tuollaista siirappista emometallia. BmtH:n solisti kyllä...
  11. S

    Kesän festarit

    Itselleni tämä toinen päivä oli aika turha lopulta. Slipknot oli kiva nähdä ja show oli toki näyttävä, mutta omaan makuuni bändin tuotanto ei vain jostain syystä iske, ja lavapreesens jää jotenkin muoviseksi. Ymmärrän, että bändin faneille sidos ja fiilis eri lauluihin on aivan eri, mutta kun ei...
  12. S

    Kesän festarit

    Alle parikymppisillä on siis ollut käytännössä kaksi kertaa mahdollisuus nähdä ne. Sinänsä ihan ymmärrettävää, että nyt vetää.
  13. S

    Kesän festarit

    Joo, oli se näköjään toissa vuonna, kun googlasin. En tosiaan itse kuulu fanikuntaan, niin ei hirveästi ole tietoa vierailutaajuudesta. Ehdottoman hienoa, että metalli iskee nuoriinkin, ja kun tähän päälavan laidalle juuri saavuin, niin tää on osin kuin yläasteen goottinurkkaus. Hämmentävän...
  14. S

    Kesän festarit

    Tultiin äsken alueelle ja suoraan sisään. Slipknot-näyttelyyn on kyllä 50 metrin jono, mutta jonottakoot, keitä kiinnostaa. Ja miksei jonottaisi, kun suosikki pitkästä aikaa Suomessa on, tai nämä kekkerit ensi kertaa. Jengi on kyllä nuorentunut helvetisti, vaikkei eilenkään erityisen vanhaa...
  15. S

    Kesän festarit

    Tuo GC hämäsi aika paljon porukkaa jäämään eilen sinne aitojen taakse. Itsekin alunperin luulin niin, mutta kun en pitissä pyöri, jäin suosiolla ulkopuolelle. Muutamalle siinä sitten sanoin, että kiertävät eteen, kun jäivät harmittelemaan proletaarilippujaan siihen mun taakseni. Olin vasemmalla...
  16. S

    Kesän festarit

    Totesin juuri aamupalapöydässä, että Knotfestin suomalaisista bändeistä olisi jo saanut kelpo kattauksen ilman Nightwishiäkin, mutta tosiaan päälle vielä se sekä Arch Enemy ja Lamb of God. Helvetti, jälkimmäinen veti kyllä aivan tajuttoman kovan setin! Voi olla, että olen vain kokematon...
  17. S

    Kesän festarit

    En ole nähnyt Slipknotia, Lamb of Godia enkä Nightwishiä livenä, joten Knotfest oli helppo osuma. Kaupan päälle vielä Arch Enemy sekä Cradle of Filth ja mitä muita nyt olikaan.
  18. S

    Kesän festarit

    Ylellä oli juuri juttua, että korkeakoulutettujen rekrytointi Suomeen on vaikeutunut entisestään kevätkauden aikana. Rekrytoitavat kyselevät geopolitiikasta ja ohareita ovat tehneet jo valitut ammattilaiset. Voisi siis olla perää myös tuossa artistienkin ämpyilyssä.
  19. S

    Kesän festarit

    Jyväskylän Rock in the Cityyn lauantaille on lippu, mutta jää käyttämättä. Harmi, koska keikkoja ja festareita ei nyt tässä parin vuoden aikana ole liiemmin ollut. Esiintyjälista ei toki erityisen eksoottinen ole, eli sikäli ei suurta luopumisentuskaa ole havaittavissa, mutta olisihan tuonne...
  20. S

    Kesän festarit

    Rock in the City JKL on varattuna, samoin ensi viikon Lutakon Lipan toinen Mokoman keikoista, ja kyllähän tässä alkaa jo tuo ensi viikkoinen kutitella kivasti, kun edellisestä livekeikasta on reilut 1,5 vuotta. Kyllä mä uskon, että tällaisen taon jälkeen ylipäätään porukan kokoontuminen yhteen...
Ylös