Hakutulokset

  1. R

    JYPiläiset maajoukkueessa

    Haiskahtaa siltä, että ainoa millä on merkitystä, on pistepörssi? Kyllä Välivaaran rooli oli ihan merkittävä tuossa 2011 MM-kultajoukkueessa, enkä Pihlströmiäkään lähtisi vähättelemään. Loisti erityisesti finaalissa. Teki kolme pinnaa kisoissa, niistä kaksi finaalissa, esim. syöttämällä...
  2. R

    JYPiläiset maajoukkueessa

    Pesonen tietysti pyöri pääpiruna, mutta ex-Jypeille eilen Suomi-Tshekki matsissa yhteensä 3+1. Lisäksi voidaan rintaa röyhistellä pienellä sivuosumalla, kun ex-JYP Michael Nylanderin poika, Alexander Nylander, teki yhden maalin Sveitsin verkkoon.
  3. R

    JYPiläiset maajoukkueessa

    Juu, ei näistä nyt montaa voi molarin piikkiin pistää...sen lisäksi missä molari menetti kiekon maalintakana.
  4. R

    JYPiläiset maajoukkueessa

    8 maalia selän taakse molemmissa otteluissa...ei vaikuta kovin hyvältä. Tosin lehtijutuista päätellen Suomi on joukkueena pelannut heikosti ja karmiva määrä virheitä. Veini otti ainakin viimeyön matsissa myös 38 torjuntaa, joten kertoo jotain siitä, että Suomi on ollut pyörityksessä. Mutta silti...
  5. R

    JYPiläiset maajoukkueessa

    Hieno homma, että Pesonen pääsee haistelemaan maajoukkueilmapiiriä. Vaikka ailahtelevuutta on paljon, niin on kuitenkin sellainen kiekkotaituri, jollaisia ei suomessa liikaa ole. Louhivaaraa pidin itsekin yllätyksenä tuonne joukkueeseen. Tamminen piti (olikohan maikkarin sivulla) perusteltuna...
  6. R

    JYPiläiset maajoukkueessa

    Taas upea peli Immoselta, ja Pileltäkin maali! Hytösellä tuntui välillä voima loppuvan isoja Kanukkeja vastaan, mutta kohtuullisesti pelasi kyllä taas koko kolmikko!
  7. R

    JYPiläiset maajoukkueessa

    Silloin harvoin kun JYP joutuu rankkarikisaa, Vemmu ratkaisee jo ennen kuin Immonen pääsee yrittämään?? No ei vaan, vakavasti...se on hyvä kysymys oikeesti. Kai se vaan on niin, että välillä onnistuu, välillä ei. Paitsi nämä kaksi valkovenäläistä, jotka onnistuu vain joka kerta! Varsinkin se...
  8. R

    JYPiläiset maajoukkueessa

    Immosen rankkari: UPEA!!!
  9. R

    JYPiläiset maajoukkueessa

    Oikeastaan täysin samaa mieltä. Alpo Suhonen kritisoi Immosen ketjua ja varsinkin Immosta. Omasta mielestä Immonen ja Hyvönen pelasi hyvin, Kapanen sen sijaan oli aika unten mailla. Mitenköhän peli sujuisi, jos vaihdettaisiin Kapasen ja Pihlmanin paikkoja? Menisikö Kapanen hukkaan kolmosessa...
Ylös