Hakutulokset

  1. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Ducksilla on toki ongelmia pelaajistossa, mutta isommat ongelmat on pelitavassa, joka ei ole lähelläkään sitä millä voitetaan mestaruuksia änärissä tällä hetkellä. Tai ainakin minun mielestä Ducks pelaa tällä hetkellä vanhahtavaa kiekkoa. Etenkin hyökkäyspelin osalta Ducks tekevän jatkuvasti...
  2. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Welinski taidettiin nostaa ylös jo siinä kohtaa kun Bieksa tipahti kokoonpanosta sivuun. Toivottavasti saa myös peliaikaa, sillä pelasi mielestäni ihan ok silloin kun sai peliaikaa ylhäällä. Etenkin jos pudotuspelipaikka ratkeaa jo ennen viimeisiä pelejä. Parhaassa tapauksessahan...
  3. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Getzlaf oli sivussa flunssan takia. Bieksan kohdalla luulen kyseessä olleen rotaatio hänen ja Beaucheminin välillä. Ovat tainneet pelata viimeaikoina pelata vuorotellen.
  4. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Pitäisi siis pelata "minimissään" tasolla millä on melkein joka vuosi Norris äänestyksen TOP3:ssa? Ei paha. Etenkin ottaa huomioon ettei Ducksin pelisysteemi ole ikinä varsinaisesti tukenut puolustajien pistetehtailua. 20 maalia on muuten puolustajan toimesta ylitetty 2000-luvulla 21 kertaa...
  5. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Aika perus tämän kauden peli Hurricanesia vastaan. Välillä pelattiin hyvin ja luotiin vaarallisia tilanteita, ja välillä taas vastustaja vei peliä miten tahtoi. Ja voi sanoa ihan hyvällä omalla tunnolla tälläkin kertaa, että ilman Gibsonin fantastista peliä, ei tästäkään pelistä olisi yhtäkään...
  6. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Kuulostapaa hyvältä ja jopa vähän erikoiselta, että Duckseilla on kuin onkin tällä kaudella jalkeilla kaksi kentällistä joilta voi jopa odottaa maaleja. Vielä kun saadaan Kesler takaisin kokoonpanoon, ilman että tulee uusia loukkaantumisia, rupeaa jo hymyilyttämään. Vaikkei isojen nimien paluu...
  7. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Muutamaa mustaa hetkeä lukuunottamatta ihan hyvää peliä Vegasia vastaan. Tosin ne mustat hetket sitten maksoivat voiton, ja olivat muutenkin semmoista perseilyä ettei ammattilaisjoukkueelta semmoisia pitäisi nähdä. Ei vaikka kuinka pelaataan ö-miehistöllä. Henrique tuntuu muuten tuoneen...
  8. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Itselläni on jotenkin semmoinen mielikuva, että viime kauden alussa kirjoiteltiin Lindholmista myös vähän negatiivisemmin. Tai, että ainakin otteet olivat vähän huonompia, kuin mihinkä hän parhaillaan pystyy. Ehkä Lindholm on siis yksi niitä pelaajia, jotka vain pelaavat kevät auringon...
  9. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Keslerin ja Getzlafin ollessa kunnossa, Ducks ei tarvitse Vermetteä mihinkään. Tälläkin hetkellä tarve vähän niin ja näin. Enkä hirveästi laskisi myöskään arvoa ns. vapaamatkustajana voitetulle pytylle. Ja on muutenkin lähes poikkeuksetta pelannut pudotuspeleissä huonommin kuin runkosarjassa.
  10. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Pakko kehaista tuon joukkueen pelaamista, vaikka tosiaan sivussa on useita tärkeitä pelaajia. Gibson siellä on tosin suurin syy siihen, miksi joukkue saa pisteitä tällä hetkellä niinkin hyvin kuin saa. Mutta kyllähän tuo muukin joukkue pelaa hyvin. Tai ainakin paremmin kuin kukaan voisi olettaa...
  11. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Huvitti kyllä hiukan, kun selostajat taisivat mainita matsin aikana, että Anaheimin kahden kärkiketjun sentterit on Chris Wagner ja Derek Grant. Ei niillä tosiaan kuuhun mennä, vaikka herrat ovatkin todella pirteästi esiintyneet. Ja toisaalta tuo luo itselleni uskoa, ettei Vermette ole...
  12. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Montour on ollut alkukaudella Ducksien paras puolustaja kokonaisvaltaisesti. Se nyt ei tosin isoja ihmeitä vaadi, etenkin kun ottaa huomioon loukkaantumiset. Mutta se on kuitenkin jotain semmoista mitä esim Theodoresta ei olisi voinut sanoa, jos miestä ei olisi Vegasiin expansionin yhteydessä...
  13. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Ikävästi Fowlerilla polvi vääntyi tilanteessa, missä Fowlerin luistin osui Montrealin pelaajan luistimeen, kun Fowlerin oli pyörähtämässä laidan vieressä. Erittäin epäonninnen tilanne kaiken kaikkiaan. Eikä poistuminen koppiin näyttänyt hyvältä, sillä Fowler ei ottanut yhtään painoa oikealle...
  14. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Et siis ole aiemmin katsonut Anaheimin pelejä Avalancea tai Maple Leafsia vastaan? Omien muistikuvien mukaan kun molemmat joukkueet persraiskaa Ducksit joka kerta kun pelaavat vastakkain, riippumatta siitä millainen rupusakki sieltä milloinkin on tullut vastaan. Mitä tulee tuohon aiempaan...
  15. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Kun nyt ois vaan osannut olla pelaamatta. Vaikkei KHL fyysisyydeltään olekkaan samaa tasoa NHL:n kanssa, niin vaikea uskoa Despressin sielläkään pystyvän taklauksia täysin välttämään. Ja sikäli kun olen miehen terveystilanteen oikein ymmärtänyt, voi seuraavalla taklauksella olla jo aika...
  16. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Thompson tuskin jatkaa Anaheimissa, joten sinällään sentterille olisi käyttöä. Ja jos Vermetten voisi tiputtaa 4-ketjun keskelle missä hän olisi ainakin minusta paremmin roolitettu kuin nykyisellään 3-ketjussa. Sillä minä en ainakaan näe Vermettelle juurikaan mitään käyttöä hyökkäävässä...
  17. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    Ei sinällään tämä ketjun asiaa, mutta noistahan lähtisi vain yksi. Ei kaikki(vai ymmärsinkö viestisi väärin). Minkä lisäksi esim Fisheria tuskin suojataan, sillä hän on UFA tämän kauden jälkeen. Ja tuskin tekee sopparia minnekkään muualle kuin Nashvilleen. Mutta jäisi tuolta siis kuitenkin ihan...
  18. R

    Anaheim Ducks 2017–2018

    En ollutkaat huomannut tätä ketjua, joten ihan hyvä siirto. Itse sanoisin Mansonin olevan jopa Lindholmin jälkeen paskin mahdollinen menetettävä tuolta puolustuksesta. Ihan vain sen takia, että vastaavan tyyppistä puolustajaa ei ole tulossa omista nuorista. Kun taas Fowlerin korvaajan voisi...
Ylös