Hakutulokset

  1. R

    Menetettyjä lahjakkuuksia

    "Pää ei kestänyt", tämä pitänee tavallaan paikkansa. Toisaalta voidaan kysyä, mitä kaikkea pään pitää kestää. "Oikeeta lätkää", tästä ollaan vahvasti eri mieltä. Takavuosien äijäkulttuurissa oli varmasti hyviäkin puolia, mutta ei se ollut mikään takuuvarma menestyksen resepti. Joillekin...
  2. R

    Menetettyjä lahjakkuuksia

    Ilta-Sanomissa on (alun perin Urheilulehdessä ilmestynyt) juttu tässäkin ketjussa mainitusta Petri Aaltosesta. HIFK:n Liiga-joukkueen äijäkulttuuri ei sopinut ujolle pojalle. Muistatko Petri Aaltosen? Oli Teemu Selännettä suurempi lapsitähti – mutta paineet mursivat hänet ensin pelaajana ja...
  3. R

    Menetettyjä lahjakkuuksia

    Läpimurto jäi Liigassa tekemättä, mutta olisihan tuo huonomminkin voinut mennä. Ville olisi tietysti voinut yrittää vielä vuoden tai kaksi Liigassa, mutta veikkaan että Ville on ihan tyytyväinen päätökseensä lähteä hakemaan isompaa roolia Saksasta ja Tanskasta. Viime kevään play offeissa Ville...
  4. R

    Menetettyjä lahjakkuuksia

    Monipuolinen treeni on minunkin mielestäni suositeltavaa ja tärkeää kaikille nuorille urheilijoille, mutta "Patrik Laineen heikko luistelu ja liikkuvuus" menetettyjä lahjakkuuksia käsittelevässä ketjussa sattui vaan silmään. Eikä sarkasmitutkakaan hälyttänyt.
  5. R

    Menetettyjä lahjakkuuksia

    Arto Javanainen -palkinnon voittajia arvioitaessa on tosiaan muistettava, että kyseisen ikäluokan kaikkein suurimmat lahjakkuudet todennäköisesti pelaavat jo jossain muualla. Joku sen palkinnon pokkaa myös ensi keväänä, mutta Patrik Laineen "muut kiireet" laskevat A-junnujen SM-Liigan tasoa sen...
  6. R

    Menetettyjä lahjakkuuksia

    Eikös Nyrhinen ollut sellainen korkeintaan Mestis-tason pakki, jonka fyysisillä ominaisuuksilla ei olisi periaatteessa pitänyt pärjätä Liigassa ollenkaan? Jostain syystä syksyllä 2008 kaikki tuntui kuitenkin onnistuvan, ja hyvällä itseluottamuksella kun pelasi niin pisteitä ropisi enemmän kuin...
  7. R

    Menetettyjä lahjakkuuksia

    Tapaus Koivistosta... Kun 25-vuotias huippulahjakas maalivahti lopettaa äkillisesti uransa, ja lopettamisen syyksi todetaan vakavat terveydelliset ongelmat, niin minun mielestäni on epäasiallista lähteä spekuloimaan ongelmien laadulla sen enempää. Kukapa meistä haluaisi omia sairauskertomuksiaan...
Ylös