Hakutulokset

  1. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Jos Nikkilä tosiaan putosi rivistä, niin pakkohan se on pakkia hankkia. Viime kaudesta kaksi isoimmat minuutit pelannutta pakkia pois ja tilalle Arto Laatikainen. Ei nuoret millään voi paikata vielä.
  2. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Toivottavasti ei todellakaan mitään vähänkään isompaa ole, tärkeimpiä pakkeja, ellei jopa tärkein.
  3. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Voi helvetin helvetti jos Tuulola lähtee. Sentterien osalta hyväksyin jo tilanteen, osin hyvien laitureiden ansiosta. Nyt sitten yläketjujen laituri pois ja vielä tuo romuluinen pelityyli, tätä aukkoa ei paikata sitten kovin häävisti.
  4. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Kuusisto on kyllä erittäin kiinnostava pelaaja. Nopeutta löytyy ja tuntuu olevan sellainen jässikkä, että taklaa yllättävänkin hyvin. Toivottavasti löytyisi peliaikaa, mutta voipi olla, että sitä tulee rotaatio ukkona. Mutta meilläpä taitaa olla pitkästä aikaa kunnon vermäinen nelonen...
  5. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Kyllä tässä odotukset kasvaa, vaikka iso pettymys tuo Porsen tapaus henkilökohtaisesti onkin. Odotin kovasti, että palaisi tasolleen ja olisi yv:llä se yksi moottori. Sentterit on riittävät, laiturit on riittävät, veskarit hyvinkin riittävät ja pakisto lupaava. Jos pakisto ei riitä, uskon...
  6. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Toivottavasti pystyy elämään normaalia elämää edes kiekon ulkopuolella sitten. Sitten jos asiaa ajattelee itsekkäämmin, niin kylläpä meni paskamaissti tämä homma. Siinä on sopimuksen alla huippupakki, mutta ei pysty pelaamaan ja palkallaan syö myös muut hankinnat.
  7. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Kyllä minä ainakin elän helposti sen asian kanssa, että Leino, Paajanen ja VV on sentterit ja junnuista/täytemiehistä loput. Ainoa ongelma tuossa on tuo loukkaantumisherkkyys, mutta eiköhän näissä asioissa ole huonoa tuuriakin ollut. Kohtuu ehjä kausi, 40 pinnaa ja aloituksia noin 60%. Eipä sitä...
  8. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Mites tuo Erkka Seppälä? Voisiko riittää jo edustuksessa vai LeKiin?
  9. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Tuolla toisessa osiossa puhutaan läpimurtopelaajista, mutta leikkisin mieluummin täällä omalla hiekkalaatikolla. Ketäs Kerhosta voisi olla läpimurtopelaajia? Lasketaanko Eetu Tuulolaa enää tähän kategoriaan, siinä yksi kohtuu varma läpilyöjä, jos näin voi ilmaista. Innala varmaankin voisi...
  10. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Ihmettelinkin, että mikä homma täällä menossa kun Viitaluoman uran pelätään olevan ohi. Tuskinpa sentään, toivottavasti päinvastoin ja tekee Selännemäisesti pienen uuden tulemisen.
  11. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Kyllähän Leino ja Viitaluoma yv:llä pitäisi riittää, Paajanen siinä rouhimassa keskellä. Enemmän huolestuttaa miten tasaviisikoin homma sujuu ja etenkin miten Viitaluomalla riittää. Paajanen painaa sen noin 30 pinnaa ja on täten oivallinen 2.sentteri. Se, pystyykö Leino tai Viitaluoma toimimaan...
  12. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Kyllähän Leino, Paajanen ja VV on ihan kohtuullinen sentterikolmikko, ehkä tässä hieman liiankin synkkänä tätä ajattelee. Tosin Leinolla ei taida tervettä kautta urallaan olla, joten mitäs sitten keksitään? Alaketjuihin rohkeasti omaa junnutuotantoa mukaan vaan, helvetillinen ralli niille...
  13. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Järviselle kiitos, mutta ei kiitos. Toki jos halvalla saa ja selkeä ajatus pitää Luukkonen selkeänä ykkösenä ja tästä olisi jo jotain viitteitä, sitten tuollaiseksi maskotiksi, mutta ei menestyvän joukkueen ykkösmaalivahdiksi Järästä enää ole.
  14. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Lehtivuoren paikkaaminen on pirun haastavaa, koska onhan Lehtivuori EHT-tason puolustaja. En käsitä miten ei ole mahtunut yhteenkään näistä höntsäturnauksista. Ehkä sitten olisi pitänyt olla jokin osa-alue ylitse muiden, millä olisi erottunut joukosta.
  15. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Nenonen on kyllä mennyt aavistuksen pelaajatyyppinä minulta ohi muutoin kuin tilastojen osalta, että millainen kaveri on kyseessä? Onko hyvä luistelija? Työteliäs? Taklaajo vai surffaa, tekeekö räkämaaleja? Osaako omassa päässä tehdä mitään?
  16. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Schira, Saros, Tuulola, Vesalainen. Tuossa nuo vähään aikaan.
  17. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Siis mitä vittua? No näin, sinne lähti yksi Liigan parhaista puolustajista. Ulkomaan pykälä vikalle kaudelle sorvattu sitten.
  18. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Hyvä juttu, että nämä jotka ei jatka, lähtee muualle. Eiköhän Palvesta ihan rahaa saatu ja palkassakin muutaman kuukauden säästö. Keräsen lähtöä tervehdin myös ilolla. Ennemmin tulen katsomaan Kuusistoa yms, kuin neppailevaa Palvea. Säännöt on nämä ja näillä mennään.
  19. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Niin paljon kuin Juuson paluuta toivon, niin eiköhän Jokerit nyt ainakin tuossa välissä vielä ole ainakin pari-kolme kautta ja sitten ehkä Kerhon vuoro.
  20. P

    HPK kaudella 2018–2019

    Harva liigassa on, Filppula aika samanlainen sentteri tyyliltään. Leino keskelle ja kovan luokan laituria sisään ja joku semi ok sentterilaituri sisään. Lisäksi pari runkopelaajaa ja se on siinä. Palven korvaa siis Leino siltäosin kuin voi korvata. Leinon tilalle laituri ja lisäksi yksi kova...
Ylös