Hakutulokset

  1. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Työnantajakuluihin tällä lienee vaikutusta. Ja vakuutukseen.
  2. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Sen mitä olen tässä kuullut niin Liigan, kuin Mestiksen osalta, niin noi ilmoitetut budjetit on ihan hömppää, eikä välttämättä edes suuntaa antavia lukuja. Etenkin noi pelaajabudjettien luvut Liigassa ja Mestiksessä on ihan hatusta vedettyjä. Tai no. Budjetti on aina budjetti, eikä kukaan sano...
  3. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Onnistunee myös yksityishenkilönä. Saat oman nimen sitten sivuille myös. Saa suorittaa. Katotaan tää loppuun. Toimiston Mäksälle voi soittaa, kaivanko puhelinnumeron?
  4. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Trendi on vähän pois pelipaitamainoksista. Yritykset haluavat muuta näkyvyyttä esimerkiksi tuotetussa sisällössä + muita "kumppanuuksia". Tästäkin huolimatta mä lähtisin hinnoittelemaan pelipaitamainokset hengellä "less is more". Paikka Jokerien peliasussa pitäisi olla vain harvoille ja...
  5. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Osa isoistakin kumppanuuksista on vielä julkaisematta. Aikataulu ei (kaikissa) ole Jokerien käsissä.
  6. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Kiinnitetäänkö Junno myymään mainospaikat? Jokerit voisi lanseerata sen viitan osaksi pelipaitaa, niin tulee lisää mainospaikkoja. Vakavasti: jos taloutta halutaan viedä seura- ja sarjatasolla järkevämpään suuntaan, niin tämä on hyvä ratkaisu. Jokerit on siitä vielä hyvässä asemassa, että...
  7. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    En tiedä miksi kaivat jostain toisesta ketjusta tähän keskusteluun liittymätöntä tavaraa, mutta ihan hyvä, ettet kuitannutkaan tuohon viestiin mitään. Kysymyskin oli retorinen ja viestini oli ironinen tai vähintään sarkastinen viittaus siihen, että on melko turhauttavaa kun yrittää puhua...
  8. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Viittasin lainaamallasi tekstillä siihen, että pakotteiden käsitteleminen ei ole pankeille mikään uusi juttu. Pankkien näkökulmasta näihin kaikkiin liittyy vahvasti selvitykset varojen alkuperästä, ihan kuten Jokereidenkin tapauksessa. En ole missään vaiheessa väittänyt, että näillä pakotteilla...
  9. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Sekö, että lainaamassasi kappaleessa tuomitsen venäjän toimet on soft poweria? Kätevästi vaan jätit boldaamani osan tekstistä lainaamatta. Miten se on jotain "soft poweria" kun selitin tuon aivan saman kuvion kuin sinäkin tässä yllä? Kerroin juuri samat asiat ja sen miten Jokerien toiminta on...
  10. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Arvon @Cobol; vetäisitkö hieman happea ja lukisitko lainaamani viestin ja kirjoitukseni vielä uudestaan oikein ajatuksen kanssa? Viestilläni kommentoin @Masentaja :n viestiä, jossa hänen mielestään Jokerien toiminta ei ole rahanpesua. Avasin hänelle mitä rahan peseminen tässä yhteydessä...
  11. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Rahanpesu on tässä kohtaa vähän harhaanjohtava termi. Moni varmasti mieltää rahanpesun siten, että rahaa siirretään jonnekkin ja nostetaan sitten sieltä ns. puhtaana. Määritelmällisesti rahanpesu on kuitenkin varojen alkuperän häivyttämistä. Tässä tapauksessa kyse on rahanpesusta, mikäli rahan...
  12. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Kun positiivisuus-ketju on mennyt talousasiasta vääntämiseksi, niin nostetaan tämä ylös. Liikevaihto-kysymykseen otan sen verran kantaa, että aika iso osa Jokerien rahasta menee Pietarin Kusipään tai kumppanien kautta, mikä luonnollisesti saa liikevaihdon näyttämään todellisuutta pienemmältä.
  13. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Optimitilanteessa: Valta vaihtuu viimein venäjällä parin kansannousun seurauksena. Jokerit palaa muutaman vuoden päästä KHL-mestarina Suomen kentille Mestiksen kautta. Selänne ja Hjallis/Jolle pistävät sellaisen rosterin kasaan, että Jokerit nousee Liigaan (huom, avoin sarja!) ja tiputtaa Kärpät...
  14. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Hyvä jos olet saanut jotain viihdearvoa kirjoituksistani. En ole pro-khl, mutta en myöskään pro-liiga, niin että hirttäytyisin jommassa kummassa pelaamiseen; kumpikaan ei ole minulle elinehto. Molemmissa on hyvät ja huonot puolet. Jos pelataan KHL:ää, niin yritän nauttia Jokereista noiden KHL:n...
  15. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Niin, tai sitten nyt kolmessa KHL-kaudessa on saavutettu se pahin murrosikä. Isän maksama viikkoraha ei enää täytä tarvetta, mutta olisi kova halu silti ostaa se mopo. Mopokortissa faija suostui auttamaan ja ehkä vähän mopakin olisi valmis rahoittamaan, mutta faijan rahoilla ei saa kuin käytetyn...
  16. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    ??? Tämä tietohan on jo olemassa jo oli jo ennen edellisen kauden loppumista. Edelleen: ei ole kysymystäkään, etteikö ensi kaudella pelattaisi. Älä heittäydy tyhmäksi. Väännän nyt silti kuitenkin vielä rautalangasta: Jos joku tietty rahoittaja ei halua, että hänen osuuttaan rahoituksesta...
  17. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    @Sako en nyt iha ymmärtänyt tuota ensimmäistä lainaustasi? Johon Sako vastasi: Mitkä kirjaimet sanasta salainen jäivät epäselväksi. Sinä tai minä emme tiedä mitä tuo salainen sopimus sisältää. On puhuttu kolmesta vuodesta, mutta se mitä muuta sopimus sisältää esimerkiksi näiden vuosien...
  18. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Omistajat + Sijoittajat + Sponsorit + jne... = Rajoittajat Eli siis sponsoritulot ovat toki vain yksi osa-alue rahoituksesta. Joku Huawei rahoittaa toimintaa ja saa vastineeksi mainosnäkyvyyttä KHL-maissa. Noussut nyt markkinajohtajaksi suomessa, joten varmaan ollut heille ihan hyvä sijoitus...
  19. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Tää Harvia nyt oli vain esimerkki siitä, että Jokerien kohdalla rahoitus voi tulla sponsorilta tai omistajalta. Siellä on varmaan aika pienestä summasta kyse, Tarkoitus oli nimenomaan korostaa sitä, mikä on eri rahoittajien motiivi tai tarkoitus. Olisihan se tosiaan kiva, jos faneillekkin tämä...
  20. P

    Jokerien taloudellinen tilanne

    Jatkakaamme täällä: @MR8 Rahasummat ovat salaisuus. Harvian kanssa tehtiin diili näkyvyydestä ennen playoffeja. Ei kerrottu summaa, Harvia sai näkyvyyttä. Harvia on sponsori ja sponsori haluaa näkyvyyttä. Jos rahaa tulee omistajilta, ei heillä pääsääntöisesti ole vastaavaa tarvetta saada...
Ylös