Hakutulokset

  1. P

    Tappara kaudella 2015–2016

    Juuri näin, ja taannoiset Nieminen-Savinainen -väännöt olivat lajinsa parasta antia. Kaksi ehdotonta hämmentäjäkunkkua asialla :) Ok. Tuo on hyvä tieto ja tuossa positiivisuuslistauksessa mainitsinkin, että tänä vuonna ollaan minusta koko hyvällä leveydellä liikeellä. Toki aina parempi, jos...
  2. P

    Tappara kaudella 2015–2016

    Joo, voidaan varmaan miettiä onko herääminen sitten väärä sana, mutta omaan silmään alkanut olla enemmän taklauksia kuin ennen loukkaantumista. Lisäksi sitä taannoisista finaalipeleistä tuttua vastustajan ärsyttämistä on alkanut löytyä tietyissä peleissä. Sitäkään en ole kauden aiemmista...
  3. P

    Tappara kaudella 2015–2016

    Viiden päivän neljästä pelistä yhtä pistettä vaille täydet pisteet. Ok, ei ollut kärkiporukoita vastassa, mutta kohtuu hyvä sarja joka tapauksessa. Ja eikös se niin ole, että heikompia joukkueita vastaan Tappara on yleensä huonoimmillaan, joten siihen nähden positiivinen viikko. Eilisessä...
  4. P

    Tappara kaudella 2015–2016

    Täytyypä kehaista tässä välissä Jatkoajan uusinta kirjoitusta Tapparan psyykkisestä valmennuksesta. On varmasti monelle rivikatsojalle outo asia, mutta toimittaja Juha Oinonen onnistuu valottamaan asiaa jutussaan erittäin käytännönläheisesti. Hyvää työtä!
  5. P

    Tappara kaudella 2015–2016

    Itseä nyppii vieläkin se, että Sami Venäläinen ei kelvannut Rautakorvelle ja kaveri päästettiin Saipaan. Sitten Kaksonen saa jatkaa Tapparassa kauteen 2017. Venu blokkaa vetoja alakerrassa ja tekee maaleja toisessa päässä. Taistelija viimeiseen saakka. Tapparan kasvatti.
  6. P

    Tappara kaudella 2015–2016

    Laiskalla tarkoitan sitä, että kaveria ei kiinnostanut puolustaminen välillä nimeksikään, aiheutti veltolla tilanteisiin menemisellä usein sen, että kiekko jäi pyörimään omiin tai hyökkäyspäässä vastustaja sai lepsuiluista aiheutuneita vastahyökkäyksiä. Näistä tehtiin maalejakin. Sitten niitä...
  7. P

    Tappara kaudella 2015–2016

    Tässä on totuuden sanoja. Itseä harmittaa kuunnella pelistä toiseen omalla kausaripaikalla, kuinka ympärillä olevat eräät ihmiset (niin ikään vuosia samoilla paikoilla istuneet ja vuosia kiekkoa seuranneet) löytävät sen Saravon pelin ainoan virheen joka pelistä mutta vastaavasti ne viisi...
  8. P

    Tappara kaudella 2015–2016

    Noronen ja Tappara. Niin sanottu oma seura, niin sanottu oman seuran mies. Paljon riippuu katsontakannasta. Jotkut saattavat muistaa hiukan tapahtumia vuosien takaa... Eteenpäin.
  9. P

    Tappara kaudella 2015–2016

    En ole huudellut missään vaiheessa sen paremmin Palolasta kuin Jormakastakaan, joten olen väärä kaveri vastaamaan kysymykseesi suoraan, mutta pidän reilun kuukauden otantaa hiukan kapeana arviointeihin kumpaan suuntaan hyvänsä. Sinänsä hyvä, että nyt ollaan mainitsemassasi tilanteessa...
  10. P

    Tappara kaudella 2015–2016

    Joskus ennenkin tästä on ollut puhetta, että tämä ei ole Tappara-ihmisten pääasiallinen ruodintafoorumi. Sen sijaan täältä löytyy kymmenien sivujen verran keskustelua Laineesta.
  11. P

    Tappara kaudella 2015–2016

    Greenin jatko varmasti riippuu siitä, kuinka kilpailukykyisen joukkueen Tappara saa jalkeille. Tuon ikäistä ukkoa tuskin kiinnostaa jäädä rämpimään mihinkään välivuosijoukkueeseen. Mäntylästä olen ymmmärtänyt, että ne poislähtöön johtaneet asiat ja olosuhteet eivät ole muuttuneet, eikä niiden...
Ylös