Hakutulokset

  1. P

    Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm

    Sihvonen kritisoi duoa samalla tavalla kuin pelitapojakin, osittain aiheesta ja osittain kritisoinnin ilosta. Erityisesti Rantasella on joku tarve sanoa viimeinen sana kaikkeen, oikeasti Karri Kivi on ollut ansiokkaasti tekemässä käytännössä sitä, mistä Rantanen luulee omistavansa viimeisen...
  2. P

    Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm

    Vähän viiveellä nyt vastaan tähän, mutta se on meidän pelin mukaista. Olen aika käpälä kaiken maailman tiedostonjakopaikkojen kanssa, mutta old-school messenger toimii kyllä. Ota vaikka yv:llä yhteyttä.
  3. P

    Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm

    Minulla on Vancouveria edeltävä radiotuomareiden tallenne, mutta se on vähän iso, mp3-muodossakin yli 50 Mt. Se on siis Ilta-Pulun sivuilta tallennettu radiokeisareiden Skype-puhelu, Rantanen sijaitsi tuolloin Vancouverissa kai muutenkin.
  4. P

    Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm

    Kyllä tälle paikkansa on, tosin puolen pennin vitsejänsä voisivat karsia, mutta ehkä se menee kategoriaan "kaikkea kaikille". Leino oli ihan ok vieras, ja pelasi seuraavana päivänä hyvän pelin Helsingissä. Mielestäni Leino pystyi jopa yllättävän hyvin muuhun kuin perusjargoniin; pitää liikkua...
  5. P

    Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm

    Minä lähtisin pehmentämään. Helposti lipsahtaa pelikirja-Petterin tavoin henkilökohtaisuuksien puolelle, vaikka lujasti yrittivät muuta väittää.
  6. P

    Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm

    Pojat nostivat ahtopaineita. Hienoa on intohimo lajia kohtaan, jossain kohtaa tietysti herää kysymys, että missä mennään, mutta en suuria moitteita anna asiasisällöstä. Tai no, Lehkosesta sanoivat kyllä vähän kovia sanoja, en puolustele Lehkosen työskentelyä, päätä sai pyöritellä pakkien...
  7. P

    Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm

    Osa väitteistä menee sellaiselle tasolle, etten usko veljien tuovan niitä esiin perinteisessä ISIL-hengessä, eli että faktapohjalla ei olisi niin väliä. Väitteet esim. Jutilan touhuista olivat jo niin konkreettisia, että elleivät olisi totta, joku olisi jo kiinnostunut niiden esittäjistä...
  8. P

    Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm

    Suurin piirtein olen samoilla linjoilla, paitsi että en usko Petteri Sihvosen tyyliin siihen, että kentällä on pelikirja vs. pelikirja, joista parempi voittaa. Näin ollen tappio siis voidaan kääntää huonon toteutuksen piikkiin. Ellei valmentaja saa laumaa pelitapansa taakse, oikea ratkaisu ei...
Ylös