Hakutulokset

  1. P

    Ässien talous

    Muistaakseni Kärpillä on myös kokemusta siitä, että jokainen kiekon ulkopuolinen bisnes ei ole suoranainen kultakaivos. Sitä sattuu elämässä joskus näinkin. Laajan yritystuen lisäksi täytyy muistaa, että 2010-luvun loppupuolen finaaliputki tarjosi Kärpille ja Tapparalle paitsi ansaittua...
  2. P

    Ässien talous

    Jos finaalisarjan kahteen kotipeliin myytiin yhteensä niukasti alle 9 000 lippua, tuotoksi voi olettaa lipun hinnalla ainakin yli 80 000 euroa. Siihen oheismyynnit, niin kulujenkin jälkeen tilikauden tappion pitäisi olla liki nollissa. Jos siis puhutun kuusinumeroisen tappion ensimmäinen numero...
  3. P

    Ässien talous

    Sinänsä ei yllätä. Oman tuntumani Eetunaukion mestaan toki on paljon ohuempi kuin minä itse. Lähinnä poikkesin työlounaalla siinä joskus kesällä kollegoiden kanssa. Valikoima ja annos olivat oikein mainioita, mutta ei tullut mieleen ihan joka päivä poiketa omalla kustanuksella. Väkimäärästä...
  4. P

    Ässien talous

    Totuus löytyy joskus kahden äärimmäisen näkemyksen välimaastosta. Ässät yrittää kyllä heittää kaiken viime vuosina tapahtuneen koronalaman syyksi, ja siitä on tehty johtopäätös, että yhteiskunnalla on vastuu pelastaa hädästä. Asiassa on molemmat puolensa, toki vaikkapa Padan taloudessa...
  5. P

    Ässien talous

    Tietenkin nuorten joukkuetta kuuluu ajatella kiekkoilu edellä, mutta tarkoittavathan A:n finaalit myös taloudellista hyvää. Maltillisempia summia per peli toki, mutta osittain jatkavat työtä, joka jäi edustusjoukkueelta kesken talouden puolella. Varsinkin paikallisfinaalit olisivat hieno...
  6. P

    Ässien talous

    Ässät ei ole kampanjastaan huolimatta maksuvaikeuksissa. Tiukkaa taloudenpitoa lienee lähivuosinakin edessä, mutta pahimmat ongelmat jäivät Tammisen vuosiin.
  7. P

    Ässien talous

    Alkoholia en käytä, mutta muilta osin totean, että käypä Hakametsässä. Hartwall Areenakin on halpa sen rinnalla, kun kahvin ja dominokeksin saa heti kohta viidellä eurolla. Selvää on, että kioskihintoja ei Ässien kannata harkitakaan nostavansa, mutta mistään ryöstöstä ei vielä ole kysymys hallin...
  8. P

    Ässien talous

    Arkipäiviksi on kyllä ruokapaikkoja vaikka muille jakaa, mutta hämmästyttävin ero muihin kaupunkeihin verrattuna on siinä, että viikonloppuisin vaihtoehdot ovat vähissä. On melko porilainen meininki, "syäkää kotonanne". Ei toki huono vaihtoehto sekään. Tietysti hallin ravintolan tuottavuudella...
  9. P

    Ässien talous

    Aika paljon Staffordistakin, mutta Ryan noista oli ylikallis. Miehen jokainen vaihtokin kahden kauden aikana maksoi tuhansia euroja.
  10. P

    Ässien talous

    Näin luulen minäkin asian olevan. Kuten yllä on kerrottu aiemminkin, remontissa aina kulut kasvavat odotettua enemmän. Kaiken kaikkiaan tappio vaikuttaa suhteellisen hallitulta. Silmämääräisesti muuten ravintolapuoli vetää paremmin kuin alkuruuhkan (noin kuukausi) jälkeen kertaakaan, ja mennään...
  11. P

    Ässien talous

    Tarkennetaan sen verran, että kokoluokka oli sama ennen viime metrien hankintoja, jotka kiistatta myös onnistumisillaan antoivat jotain takaisin Lappeenrannassa.
  12. P

    Ässien talous

    Veikkaan, että lippujen hinnat olivat sittenkin liian alhaisia. Myynti lienee moninkertaistunut, mutta ei kata kolme euroa per peli -kausareita ja kahden markan lippupaketteja. Nyt jos koskaan porilaisilla olisi paikka olla ei-porilaisia, ja jättää kausarimäärä puolittamatta, vaikka hinta vähän...
  13. P

    Ässien talous

    Joutuakseen ulos pudotuspeleistä joukkueen pitää jo romahtaa ihan kunnolla, muuten ei ehdi enää. Tämä tarkoittaa myös taloudellista hyvää, vaikka esimerkiksi sääleistä ulos ei olisikaan mikään jackpot. Kotiinpäin kuitenkin. Viime kaudella tähän aikaan hallilla kävivät enää huoltajat ja...
  14. P

    Ässien talous

    Juu, asia ei ole ollenkaan huono. :) Siksi ostin ehkä elämäni kalleimmat sukat, lippiksen ja muutakin. Joka jenille on käyttöä tulevissa korjaustöissä. Jatkoajan kolumnit Tampereen kaukaloasioista sai minut toivomaan, että täällä Porissa todella kaukalo olisi kunnossa niin pian kuin mahdollista.
  15. P

    Ässien talous

    Tämän lisäksi on pakko sanoa, että fanikrääsän määrä, mitä kylillä näkee, on aivan käsittämätön. Itsekin ostin vähän kaikkea, mutta kävelkääpä kaupungilla. Vastaan tulee pipoa, lippistä, paitaa ja mitä lie.. Väitän, että ei-niin-halvoilla hinnoilla Ässät takoo kivasti fanituotteilla vielä ensi...
  16. P

    Ässien talous

    Tästä muistuikin mieleeni, että kesähessun puhelun jälkeen ei ole kuulunut 67-klubista mitään. Pitiköhän niiden lähettää joku lasku kotiin?
  17. P

    Ässien talous

    Mahdollisuus nähdä peli ilmaiseksi raviradalla on ainakin minulle houkutteleva, vaikka nyt en väitä, että hallille meno kaataisi budjetin. Loppupelejä kohti mentäessä sinne on suunnattava jossain vaiheessa, nyt oikein pelipäivät eivät sopineet. Homma meni niin, että ensimmäisen erä jäi usein...
  18. P

    Ässien talous

    Näin on. Lisäksi on huomioitava, että lopullisesta sijoituksesta (joka lienee nyt huonoimmillaankin 8. sijan tuntumassa) saa prosenttiosuuden x myös neljän parhaan kokonaispotista. Eniten saa tietenkin voittaja. Muistanko väärin, vai oliko silloin joskus toiseksi tulleen osuus kuitenkin jotain...
  19. P

    Ässien talous

    Tähän visioon täytyisi vain jostain löytää sellainen automaattinen varmuus, jolla Ässät voittaa vähintään seitsemän peliä kymmenestä. Porilainen ei lähde katsomaan lajia, vaan menestystä. Yleisökeskiarvoon sitoutetaan kuitenkin kulupuolta, en itkisi itseäni uneen iltaisin, vaikka tavoite...
  20. P

    Ässien talous

    Seisomakatsomoon kajoamisessa on sikäli ajatusta kyllä, että täydessä hallissa 100-200 ihmistä on niin C-parven lipan alla, etteivät näe tasan yhtään mitään pelistä. Tunnelma on toki ainutlaatuinen, mutta kyllä peliäkin olisi kiva nähdä. Myönnän hampaitani kiristellen myös tietyn...
Ylös