Hakutulokset

  1. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Ysiviisi oli aika huono elokuva, mutta odotellaan mitä tällä kertaa tapahtuu. Ilmeisesti kannu on ainakin mahdollinen.
  2. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Ei liene vielä aivan loppuun asti kehittynyt, tulehdushan se tässä vaiheessa on ja sitten voi loppu tulla ja tulee nopeasti.
  3. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Näin on kerrottu, niin siksi tuntuukin todella omituiselta, jos olisi retkahtanut. Haimasyövästä ei selviä, sitä ei voi leikata eikä vaihtaa.
  4. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Tiedä sitten. Pubista saa alkoholittomiakin juomia. Myös sateenvarjodrinkkejä saa missä ei ole kuin pelkkää mehua, mutta muuten näyttää samalle kuin muillekin asiakkaille, niin ei tarvitse selitellä.
  5. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Mitäs ihmeellistä tuossa on. Päiväkodissa ollaan yleensä vain päivällä ja mennään sitten omaan kotiin. Adoptoidessa lapsi olisi aina kotona paitsi joskus ehkä päiväkodissa käymässä.
  6. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Se on ensimmäisessä persoonassa, mutta eihän nyt kuka tahansa pysty äänikirjaa lukemaan. Tai siis pystyy lukemaan, mutta ei pysty tekemään laadukasta jälkeä.
  7. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Ei taas kummoisempi professori tarvitse olla keksiäkseen mistä se johtuu, jos siis pitää paikkansa. Kun oma elämä ei kovin ruusuista ole ollut, niin annetaan lapselle hieno nimi ja toivotaan sen johtavan johonkin hyvään koulutukseen ja rahakkaisiin töihin.
  8. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Olin Ruudun kanssa samaan aikaan intissä. Jäi kyllä mieleen ihan muutenkin kuin vain tulevana starana. Ei toki koheltanut mitään, mutta kaikenlaista kommenttia saattoi joskus tulla tilanteissa missä ei niin pitäisi. Yhtä lailla en olisi noteerannut sen enempää, jos ei olisi ollut...
  9. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    EIhän sitä tietenkään pysty valvomaan ja siksi niistä ei kannata huudella. Työtä välttelevä Ossi joutui karenssiin, kun huuteli lehtien palstoilla kuinka ei työt maistu, mutta korvaukset juoksee. Laki on kuitenkin olemassa, että perintöveroa ei kierrettäisi.
  10. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Lahjavero. Ei sitä omille muksuillekaan saa rahaa syytää ilman, että valtio ei kuvittelisi olevan oikeutettu vetämään välistä. Kolmessa vuodessa saa antaa vain 4999 euroa.
  11. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Erilaisuus pelottaa ja pahimmat kriitikot eivät ole edes käyneet Minskissa. Jostain syystä se on junttia, jos ei asu perheineen maalla ja ajele autoa.
  12. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Tämä tietenkin myös. Olisikin mielenkiintoista tietää näiden kirjeiden kirjoittajien mediaanitulo. Varmaankin siinä 800 euron tms kieppeillä ollaan tai paljon nyt sossusta saakaan. Vaikea uskoa kovinkaan monen käyvän töissä ja tienaavan vaikka edes 2200e/kk ja sitten työvuorojen jälkeen...
  13. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Tämähän on ihan tunnettu tosiseikka, että esimerkiksi vaaralliset vangit saavat todella paljon kaikenlaisia rakkauskirjeitä. Joku evoluutiojuttu se kaiketi on, että tuollainen mies on aikoinaan pystynyt suojelemaan naarasta paremmin. Kuka sitä haluaisi jonkun espoolaisen insinöörin kanssa...
  14. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Onhan se nykyään, mutta 25 vuodessa moni asia on muutenkin muuttunut. Olen kotoisin Espoosta hoodeilta missä oli levotonta samoihin aikoihin kuin Jerellä oli. Kyllä siellä vain oli monennäköistä ryyppäämistä, koululla oli viikonloppuisin sata teiniä mopoineen. Lähikioskeista ja -kaupoista...
  15. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Tässä pitää silti muistaa se, että mikä lopulta on potentiaalin hukkaaminen. Jalkapallon puolella Petteri Forsell on hiipunut penkille ja haastatteluista vähän paistaa se, että ei oikeastaan olekaan niin väliä. On vain kiva pelata futista ammatikseen eikä ole niin justiinsa. Jos Jerellä ei vain...
  16. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Ne on monesti melko raskaita aterioita, kun ei vain pysty eikä halua ruokailla, mutta janottaa kovasti.
  17. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    "Keväällä 2017 Suomeen muuttanut Oksana Chaiko vaatii nyt käräjiltä elatusavun nostamista 285, 99 euroon. Hakemuksessaan Chaiko perustelee korotusvaatimuksiaan sillä, että hän vastaa yksin lapsiensa elatuksista. Chaikolla on kaksi muuta tytärtä, joiden isä ei kykene maksamaan elatusmaksua. -...
  18. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Ihan hyvä haastatteluhan tuo oli. Ne huutelijat taitavat kohdata melkoisia paineita omassa elämässään ja siksi on helppoa huudella muille.
  19. P

    Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

    Paljonko se kirja nyt maksaa, veikkaan 29,95e. En ole ostamassa, kun se tosiaan on jo luettu parin uutissivuston kautta.
Ylös