Hakutulokset

  1. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    On on ja innolla odotetaan. Taisi viikon parin päästä vasta tulla vai onko jo.
  2. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Näin jonkun trailerin ja ajattelin josko menisi. Tuskin, mutta ihan hauskalta näytti, vaikka tokikaan se ei tarkoita sen hyvä olevan. Niin, tuo voi olla juurikin sellainen mihin riittäisi 20 minuuttia.
  3. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Tämä nimenomaan kertoo kaiken. Jos on alle 5.5, niin ei kannata vaivautua ja jos on yli kahdeksan, niin sitten varauksella. Se on helposti silloin jotain tekotaiteellista paskaa, vaikka todella hyviä poikkeuksiakin löytyy.
  4. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Näin jonkun mainoksen tästä. Tulisiko joku nyt kertomaan mihin tuota ohjelmaa tarvitsee. Aivan ihan niin kuin journalistisessa mielessä. Vai viihdepaskaako ei ole riittävästi eetteriin puskettu.
  5. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Laita tähän nyt julkiseksi palkkatietosi ja käyttötilin saldo ja muut sijoitukset eli miksi voit. Harmittaa, ja harmittaa, todella paljon kauppiaan puolesta, koska hän tavallaan vain teki hommiaan ja myi mitä paskaa ja väärää tuotetta haluaa joku ostaa. Huonolla tuurilla olisi voinut jäädä koko...
  6. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Kuka muu sitä katsoo liveurheilun ja liveuutisten lisäksi. Se on tietenkin harmillista vanhemmalle väelle, jos tarjonta on roskaa, mutta nekin osaavat kuunnella radiota.
  7. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Miksi olet näin jyrkkä. Melrose Place keskiviikkoisin klo 20 vai oliko 21 kaveriporukalla, säbätreenien jälkeen. Ennen oli asiat paremmin.
  8. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Moni asia maailmassa ei vituta enempää kuin taistella tuota vastaan. Taistelu ja koko sota on jo hävitty.
  9. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Varmaan onkin, mutta jokaista peliä tai liigaa ei voi seurata. Jättää sitten kokonaan väliin. En ymmärrä ollenkaan miten jotain katsojalukuja seurataan per jakso. Katsooko joku oikeasti vain jotain jaksoja sieltä täältä. Joko seurataan jotain hommaa tai sitten ei. Luonnollisesti noin saa...
  10. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    En ole katsonut jaksoakaan tai lukenut kirjoja, mutta onhan tuo kohina ihmeellinen sarjan ympärillä. Mutta mikäpä siinä, monien asioiden ympärillä on faniutta ja tietyissä jutuissa on kivaa olla fanipoika. Se luo sitä yhteenkuuluvuutta mitä jokainen terve ihminen tarvitsee.
  11. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Tuskin tuosta sellaista televisio-ohjelmaa saa aikaiseksi mitä jonkun tarvitsisi nähdä, mutta itse idea koirien kouluttamisesta on hyvä. Ainakin Yhdysvalloissa sitä tekee myös istuvat vangit aika laajaltikin ja tulokset ovat olleet hyviä sekä koirille että vangeille.
  12. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Tämähän ei millään lailla ole urheilukilpailuihin liittyvää vaan eri maiden viranomaiset ovat olleet ilmiöstä huolissaan. En nyt muista onko juuri Suomenkin poliisi asiasta erikseen sanonut. Nykyään ei aina edes tarvitse kameraa vaan onhan noita monenlaisia esimerkiksi turvakameran pätkiä missä...
  13. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Niin katkeransuloista, mutta niin totta.
  14. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Rambo IV on niin hieno elokuva, että ei tiedä miten päin pitäisi olla. Moneen kertaan nähty ja seuraava kertakin saattaa jo kolkutella jossain. Minulla on ollut liikaa aikaa viime aikoina ja katsoin Terminaattoreita. Kakkonen on aivan huikea aikansa tekele ja tehty käytettävissä olevin...
  15. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    Olet täysin väärässä ketjussa. HIFK oli nähtynä paskaa.
  16. P

    Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

    No siis lapset ja lapsiperheen elämä. Oliko tällä ketjulla joku muukin tarkoitus kuin vääntää tästä?
Ylös