Hakutulokset

  1. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    Kyllä, mutta ennen kaikkea juuri siksi, että ympäristöä pysäköintialueineen rakennetaan parhaillaan. Hallin eteen on tulossa lähes tuhannen ajoneuvon parkkipaikka jo valmistuneiden lisäksi. Alueiden valmistumisen jälkeen myös liikenteenohjauksen toivoisi selkiytyvän. Ilman ruuhkia ei...
  2. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    Itsekin olen yonotonta testannut ja ihmetellyt samaa kuin edellä että sitä ei tuulitakit osaa vissiin vielä käyttää. lmeisesti kyseessä joku perinne/rituaali että seistään vartti jonossa paskaa puhuen ja kulautetaan sitten kalja alas erän jo alettua. Onhan tuossa kieltämättä liikeidea kohdallaan...
  3. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    Boksin ulkopuolelta taas huutelen, mutta olen aika samoilla linjoilla @Blacktowhite kanssa. Ihme merkityksiä keksitään päässä jos tuosta saadaan joku vastustajan kunnioitus-kysymys. Itse olen nähnyt vastustajalle buuamisen ihan sellaisena terve pilke silmäkulmassa heitettynä psyykkaamisena, eli...
  4. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    @Jayzon olet enemmän kuin oikeassa. Olen tuosta jo henkilökohtaisesti yrittänyt huomauttaa JSC:n puheenjohtajistolle, mutta mitään ei ole tapahtunut. Ei tuossa ole mitään järkeä. Itse kannatan jopa vaihtoehtoa b) eli kalvot puhki(toki vieraspelit on asia erikseen). Harppa soittaa hyvää...
  5. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    Ikioma Areena on ehdottomasti osoittanut toimivuutensa täydelläkin kapasiteetilla. Sisäänkäynnit sivuovista ja ulkonakäyntimahdollisuus fanikatsomon takaa on elintärkeä järjestely, ilman noita oltaisiin pulassa. Joka tapauksessa yksi asia pisti eilen silmään: pääsisäänkäynnillehän on...
  6. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    Grande catastrophe... KooKoolla viime kauden avausviikonlopun jälkeisessä kotiottelussa 2885 katsojaa, Sportilla vastaavassa aikoinaan 3017... Ja nyt Jukurit 3222, vaikka budjetoitu yleisö lienee ainakin 500 vähemmän kuin em. seuroilla. Ja vaikka arvostankin Urheilulehteä sikäli että se ottaa...
  7. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    Kivasti on taas meininkiä ensi kotipelin yhteydessä. Digitaalinen Kaupunkiseikkailu huipentuu 1.10. lauantaina, jolloin Kalevankankaalla mm. ihmislinkoa, ilotulitusta, Ali Elkharamin konsertti jne.. Joko em. tapahtuman lopettajaiset on ihan sattumalta päätetty sijoittaa keskelle ei mitään ja...
  8. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    Jep, sama kävi itselläkin mielessä, että Haaja olisi saattanut tehdä vähän päräyttävämmän pätkän. Siitäkin huolimatta, että tämän nykyisen rainan ohjaaja taisi tulla suunnilleen Hollywoodista (näin muistan lukeneeni). Kylmiä väreitähän tuollaisilla pätkillä aina haetaan, mutta niitä ei tuosta...
  9. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    Nostetaan sitten täälläkin käsi pystyyn virheen merkiksi. Ei kylläkään montaa kertaa tuolla paniikkilauseella herkuteltu. En kyllä ymmärrä, miksi aina pitää kaikkea hävetä. Yleisö oli liekeissä, ledit oli liekeissä. Jos ei koe tuota assosiaatiota mielekkääksi, niin voihan sen ottaa...
  10. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    Ei ole lukenut. Joku raumalainen pahoitti tuosta mielensä kun kyseessä ilmeisesti alunperin Raumam Bojan huuto, joten varmaankin vedettiin pois tai sitten ei ollut tarkoituskaan esittää pelissä.
  11. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    Ilman sinua palstan laatu saattaisi olla aika paljon parempi. Tästä haittapuolesta huolimatta on hienoa, että sinuakin, mauri, Liiga-Jukurit kiinnostaa. Meillä on täällä asiat erittäin hyvin (kuten mm. valittajien viimeaikaisesta hiljentymisestä voi havaita), jopa ottelutapahtuma on upea ja...
  12. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    "Harppa" on ammatti-ihminen ja soittaa musiikit tälläkin kaudella erittäin hyvällä tilannetajulla. Pikku kakkosesta on luovuttu, nyt oli minustakin sen aika. Maalibiisin vaihtoa vastustin aluksi, mutta tuo uusi on itseasiassa aika hyvä. Tosin viikonloppuna oli sen verran tunnelmaa hallissa, että...
  13. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    Minustakin se oli kappaleena parempi, mutta siinä ei oikein oltu ajateltu sopivuutta maalin jälkeen. Valtawirran diskoräppi siis voitti kilpailun ja mitä ilmeisimmin soi ainakin ensi kaudella Jukurien maalibiisinä.
  14. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    Iskelmän maalibiisikisa on nyt sitten päättynyt ja kolme parasta ehdokasta on julkistettu. Näistä kansa äänestää parhaan. Näytteet: https://dl.dropboxusercontent.com/u/3452843/JUKURIT/JukuritMaalibiisiAanestys.mp3 Ehdokkaista voi olla montaa mieltä... Mielestäni tuo toinen saattaisi kuitenkin...
  15. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    Hane Häyhäsen haastattelu Radio Mikkelissä: Haastattelussa Jukureiden pitkäaikainen kuuluttaja Hane Häyhänen | Radio Mikkeli Kuten ounasteltua, kuuluttajan pesti päättyi HIFK-fanitukseen. Onhan tuo nyt naiivi ja naurettava syy.. Muutenkin tuntuu, että Jukurit on hassun lapsellinen tuon...
  16. P

    Jukurien ottelutapahtuma

    Ajattelin pistää kokonaan uuden ketjun tälle aiheelle. Hane Häyhänen siis todellakin lopettaa kuuluttajana. JOS tämä oli Hanelta itseltään tullut päätös, niin sitten joku voi sen kertoa ja asia on loppuun käsitelty. Jos kyseessä taas oli toimiston älynväläys, niin voin sanoa että aletaan...
Ylös