Hakutulokset

  1. P

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

    Jutun mukaan Raanta toivoi joukkueen putoamista, sillä olisi mieluummin pelannut AHL:ssä pudotuspelejä. Kohu oli siis syyskuun alussa ja nimet kannuun tulivat vasta syyskuun lopussa. Toimittaja kertoi, että hänellä on haastattelu nauhoitettuna, eikä ole muunnellut tarinaa, mutta mistäpä tästä...
  2. P

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

    Sami Vatasen Anaheim.
  3. P

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

    Tästä mahtavan älyttömästä päättelyketjusta puuttuu kuitenkin se tosiasia, että Lemieux pelasi tuolla kaudella ainoastaan 60 peliä. Täydellä 84 pelin kaudella pistemäärä olisi tuolla tahdilla ollut 224.
  4. P

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

    Kieltämättä OJ teki itsestään nuorena vähemmän sympaattisen hahmon. NHL-ura ei ottanut oikein millään tuulta alleen, mutta kovalla duunilla sinne päästiin. Alla juttuja, joilla OJ on minun kunnioitukseni ansainnut. - Ripuliranteesta NHL-kaliiberin rannelaukaukseksi. Ei ole tullut ihan pienellä...
  5. P

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

    Kyllähän edeltävinä vuosina puhuttiin, että kumpi nyt sitten on lahjakkaampi - Granlund vai Pulkkinen? No joo, ei kai Pulkkinen ihan niin korkealla rankingeissa ollut, mutta Pulkkinen oli monessa artikkelissa ykköskiekan kamaa vielä vuotta ennen draftia. Artikkelissa RBS:n artikkelissa...
  6. P

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

    Höpsis. Arvokisamenestyksessä on mukana niin paljon sattumaa, että se ei ole mikään mittari. Suomi on siitä hyvä esimerkki, että erittäin vajavaisella taitotasolla on vuosikausia pärjätty MM-kisoissa. Turnauksia, joihin saadaan kaikki parhaat mukaan, on niin harvoin, että sattumalla on suuri...
  7. P

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

    Ei mielestäni lähtenyt, tosin nukahdin hetkeksi jossain välissä. Ei. Ei kai me niin tyhmiä täällä olla, että viimeisimmän pelin perusteella arvioidaan pelaajia? Granlund -vertaus lähinnä sen takia, että Teuvo on myös ollut fyysisesti täysin raakile NHL:ään, eli Granlundin aikataululla...
  8. P

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

    Sähly-Teuvo ja rannelaukaus! On se Teräväinen jotain duunia tehnyt, kun laukaus on melkoinen ase tällä hetkellä. Todella nopeasti ja terävästi lähtee ranne 1vs1 -tilanteissa, saattaa olla saumat jopa 20 maaliin tällä kaudella! Lisäksi suoraan syötöstä on useammankin kerran lähtenyt laukaus aika...
  9. P

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

    Määtän liike on ihan karmean näköistä, mutta siltikin pitää olla iloinen, että kaveri pystyy pelaamaan NHL:ssä. Lyhyen ajan sisällä tehty kaksi olkapääleikkausta, kärsitty sikotauti ja ennen kaikkea poistettu kasvain kilpirauhasesta. Tässä voi vaan arvailla, että mikä tuon kasvaimen vaikutus on...
  10. P

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

    Faktoja ei ole laittaa tiskiin, mutta Lehterän olemus on mielestäni sellainen, että fokus ei ole ihan 100% jääkiekossa. Nyt muuten puhun pelkästään fyysisestä olemuksesta, eli miltä lätkänpelaajan kroppa yleensä pitäisi näyttää ja missä sitä voimaa pitää olla.
  11. P

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

    Onko tietoa Husson tilanteesta? Omat odotukset olivat sen suuntaiset, että kaveri vetää kovalla vastuulla AHL:ssä tällä kaudella, mutta mitä on ECHL-komennuksen taustalla?
  12. P

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

    Tallipelaajat – RamonEdge Tiedä sitten, voiko RamonEdgeä sanoa erikoisteräksi. Terän keskellä on ura, joka siis käytännössä jakaa terän alapinnan kahtia. Tällä luvataan sekä parempi liuku että terän pito kaarteissa. Pelaajat eivät myöskään vie putkia teroitettavaksi esim. huoltajalle, vaan...
  13. P

    Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

    Eihän tällaiseen tosiaan saisi tarttua, mutta helvetin hyvältä näytti Laineen avaus. Rohkeus kasvoi koko ajan, ja lopussa alettiin näkemään jo liigasta tuttua takakarvaa. Kovalla asenteella Laine painaa alaspäin ja suora luistelu riittää liigaan erittäin hyvin (Perreault ei pärjää). Erittäin...
Ylös