Hakutulokset

  1. P

    Perussuomalaiset

    Sinänsä kyseistä chanttia kuuli enimmäkseen Suomessa. Esim. Töölössä, kun klubifanit chanttasivat Olympiastadionin kalliolla, kun yrittivät sieltä tiirailla kotipeliä. Ei siis mikään baarichantti.
  2. P

    Perussuomalaiset

    Kerta toisensä jälkeen persujen ulostuloja päivitellään, mutta myös kerta toisensa jälkeen ne uppoavat omaan äänestäjäkuntaan kuin kuuma veitsi voihin. Loppujen lopuksi itseäni kiinnostaa eniten se, että miten BKT, kauppatase ja talous kehittyy, vaikkakin neljä vuotta on aina turkaisen lyhyt...
  3. P

    Perussuomalaiset

    Kunta- ja aluevaaleissa. No joo, huumori sikseen. Toki esimerkiksi polttoaineen verotuksesta on väännetty hallitusneuvotteluissa, mutta todellisuus taitaa olla se, että edes persuilla ei ollut tämän vaikutusta laskettu omaan vaihtoehtobudjettiin misään vaiheessa. Hieman kevein eväin lähdettiin...
  4. P

    Perussuomalaiset

    Itse mietin näitä Tynkkysiä ja muita sitä kautta, että minkälaista olisi työskennellä henkilön kanssa samassa työpaikassa? Valitettavasti oma analyysi menee siihen laariin, jossa nämä henkilöt lähinnä myrkyttävät työympäristöään arvostelemalla kaikkea, mutta oma panos asioiden parantamiseen on...
  5. P

    Perussuomalaiset

    Itse olen taas sitä mieltä, että tänne ei lisää elätettäviä kaivata muutoin kuin humanitaarisista syistä. Käytännössä kaikki toimialat, joissa työvoiman liikkuvuus on luonnostaan suuri, työkielenä pärjää englannilla jne. ovat tarveharkinnan ulkopuolella - tervetuloa duuniin on Migrin kanta...
  6. P

    Perussuomalaiset

    Asia selvä. Et tiedä yhtään toimialaa, jonka työvoimapula helpottuisi tarveharkinnan poistamisella - silti kannatat sitä. Eikä siinä, itse en osaa muodostaa kantaa selvästi puolesta tai vastaan. Selvää on mielestäni kuitenkin se, että se ei ole mikään hopealuoti joksi sitä mainostetaan ja...
  7. P

    Perussuomalaiset

    Itse taas haluaisin faktoja. Millä toimialalla on työvoimapula, jota tarveharkinnan poisto helpottaisi? Minkä roolin ihmisiä ja mistä maasta tänne kaivataan? Sitten kun näihin saadaan vastauksia, niin on paljon helpompi ottaa selvä kanta tähän asiaan. Esimerkiksi hoiva-alalle tarvitaan paljon...
  8. P

    Perussuomalaiset

    Nimenomaan. Siksi asian tässä mainitsinkin sen lisäksi, että kommentoin dosentin taustaa. Minulla ei kuitenkaan ole syytä uskoa, että luvut olisivat väärin. Myös muualla on todettu, että Ruotsin tulokset ovat vaikeasti tulkittavia, eli positiivista lopputulosta ei selkeästi näy. En tiedä...
  9. P

    Perussuomalaiset

    Tarveharkinnan osalta pahinta on se, että se hidastaa prosessia melkoisesti. Nykyisellään prosessia pitää viilata, kun maahanmuuttoon usein liityy Migri, UM, KELA, Digi- ja Väestietovirasto, jne.. Kokonaisprosessia ei omista kukaan, joten pientä tilausta olisi esim. Maahanmuuttoministeriölle...
  10. P

    Perussuomalaiset

    En tiedä onko tämä kyseisen henkilön pyörittämä verkkokauppa liikaa puoluejohdolle? https://www.sinimusta.fi/
  11. P

    Perussuomalaiset

    Lisäksi olisi mukava tietää, että mitä tutkimusta on tehnyt ja missä työskennellyt Suomessa muutoin? Ainakin artikkeleissa kerrotaan, että tehnyt tutkimusta sekä työskennellyt "pari vuotta" yksityisellä puolella.
  12. P

    Perussuomalaiset

    Puiston tausta on ilmeisesti herättänyt jonkin verran epäilyjä puoluekentässä. Esimerkiksi vuosista Kiinassa ei ole oikein mitään selvyyttä, mikä on työn kuva ollut siellä? Tarkemmin en asiaa tunne, mutta Puisto on lähinnä todennut toimineensa jonkinlaisena yleismiehenä paikallisessa yrityksessä.
  13. P

    Perussuomalaiset

    Tottahan toki näitä saa ennustaa, vaikka tässä joku vähän toppuutteleekin. Jos hallitusvastuu koittaa, niin yksi potentiaalinen skenaario on myös se, että eripura puolueen sisällä kasvaa kuten viimeksi kävi. Populistiseen ajattelumalliin ei tosiaan kompromissit usein sovi ja kun näitä...
  14. P

    Perussuomalaiset

    Itseäni mietityttää se, että moni persujen edustaja on polttanut siltansa jo etukäteen. Kaikille ja kaikesta vittuilu ei edistä tulevaa yhteistyötä. Sitten voikin käydä niin, että kun lyödään ministerin salkku käteen, niin puolen vuoden päästä ollaan saikulla, kun vastaanotto on kylmää ja...
  15. P

    Perussuomalaiset

    Juurihan minä kerroin, että 15% Baltian väestöstä on muuttanut pois EU-jäsenyyden aikana. Työkykyisestä väestönosasta osuus lienee vielä suurempi. Tämä on sitä työperäistä maahanmuuttoa, jota rikkaammat EU-maat haluavat. Ilmeisesti tämä ei mielestäsi ole maalle huono asia. Itse olet myös...
  16. P

    Perussuomalaiset

    Kumpi nyt sitten on se enemmän tyhmä tässä? Sinä, joka puhut pelkästä Virosta vai minä joka puhuin Baltian maista mukaan lukien Viro, jolla muuttotappiot ovat erinäköiset kuin muilla. Ilmeisesti tässä on nyt joku väärinymmärrys, kun Suomeenkin halutaan työperäistä maahanmuuttoa läpi...
  17. P

    Perussuomalaiset

    Tämä on varsin kiusallinen fakta Suomen taloudelle. Aika selkeät on ennusmerkit energian kustannusten osalta, ja tämä tarkoittaa sitä, että prosessitellisuus tulee katoamaan Suomesta, kun logistisesti olemme vielä aika kiusallisessa paikassa.
  18. P

    Perussuomalaiset

    No voihan lukutaito sentään. Puhuin Baltian maista viestissä jota lainasit, enkä Virosta lainkaan. Kyllä se raha pääasiassa jää sinne maahan, missä asutaan, jos kyseessä ei ole kausityöntekijä. Koulutuksen kustannukset taas on hoitanut synnyinmaa.
  19. P

    Perussuomalaiset

    Nämä sinun höpinäsi ovat täyttä paskaa. Baltian maiden yhteenlaskettu väkiluku oli vuonna 2004 n. seitsemän miljoonaa. Tämä on siis vuosi, jona maat liittyivät unioniin. Nyt kokonaisväkiluku on miljoonan pienempi, ja eihän tämä tosiaan ole kuin lähemmäs 15% romahdus väestömäärässä. Viro on...
  20. P

    Perussuomalaiset

    No nyt on kyllä niin halla-ahomainen viisastelu, että hyvänen aika sentään. Kovasti kiinnostaa Suomen talous, mutta vahva yhtenäinen Eurooppa ei kiinnosta. Aivan käsittämätön ristiriita tässäkin. Jokaiselta EU-kriittiseltä pitäisi kysyä, että mitä hyvää on EU:ssa ja päinvastoin myös. EU:n...
Ylös