Hakutulokset

  1. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Mistä tiedät ettei Kärpät olisi halunnut pitää Mannista alunperinkin? Minun silmiin ei ole tuollaista tietoa tullut.
  2. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Ex-Bluesejahan meillä on saatanasti, mutta ketä on nämä edarit? Ihan kiinnostuksesta tiedustelen.
  3. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Ei Mannista ole mihinkään myyty. Sopimus päättyi ja mies lähti itse suuremman vastuun perässä muualle.
  4. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Juuri näin, etenkin kun Kärpillä on vaikeuksia joka ikisen häntäpään porukan kanssa ja yksi piste näyttää olevan jo saavutus.
  5. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Milloin viimeksi Kärpät on pelannut HYVÄN pelin? Ei muistu nyt mieleen että ainakaan joulun jälkeen olisi yhtään peliä ollut jonka jälkeen olisi hyvin mielin saanut olla. Alkais nyt vittu riittää tää konttaaminen jo. Vitun vitun vittu että ollaan ihan vastaantulijana jumalauta Sportia vastaan.
  6. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Ei sille paikalle kyllä odotettu yhtään ketään. Kun Ikosen sopimus julkaistiin, se tuli ihan puskista eikä kukaan enää siinä vaiheessa odotellut hyökkääjäsopimuksia. Silloin oltiin lähinnä maalivahtia ja pakkia vailla enää ja niistäkin oli varmat tiedot jo ilmoilla.
  7. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Ainakin Junttilalla on lisäksi nuorten SM-kulta. Voi olla muillakin.
  8. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Älä nyt vittu kehtaa. Ei niitä kahta huippulupausta olla heivaamassa yhtään mihinkään sikäli kun peliesitykset pelipaikkaan oikeuttavat. Tällä kaudella vielä tuo meidän nuoriso-osasto on saanut aivan poikkeuksellisen paljon peliaikaa ja näyttöpaikkoja. Enemmän kuin kyvyt antavat aihetta.
  9. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Samanlaista huitomista vierasjoukkue teki koko jumalan pelin ja sitte tästä huitaisusta kaveri ottaa ja kaatuu fysiikan lakien vastaisesti täysin vastakkaiseen suuntaan. Oksettava filmi.
  10. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Minä ainakin olen positiivisesti yllättynyt Niemestä. Tasapainoista ja varmaa peliä pelaa, ja pistää maalipaikoista aika hyvin sisään samalla kun luo ketjukavereille paikkoja. Nyt saanut vielä sellaiset laiturit joiden kanssa synkkaa niin tulee varmasti tekemään pisteitä jatkossakin. On kyllä...
  11. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    No eikö tuo nyt kuitenkin ole kotipaita?
  12. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Minusta toimi helvetin hyvin. Kaverilla on hyvä ja voimakas ääni ja osaa sitä käyttää. Sopivasti karjuntaa ja hehkutusta maalikuulutuksissa. Sellaiseen tuollainen vähän matalampi ääni toimii hienosti. Pesi sen toisen kuuluttajan 6-1 ja ehdottomasti jatkoon.
  13. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Kyllähän se on niin, että jos ei Pulju pelaa ylhäällä koko kautta niin silloin pitää olla pirun painavat perusteet. Odotin jo viime kaudella enemmän pelejä edustuksessa, mutta eipä näkynyt. Juuri tällaisten kavereiden pelejä minä odotan kausikortillani näkeväni, ja paskan myivät jos ei tämän...
  14. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Ai, tätä irtolippujen hinnan nousemista en tiennytkään. Onko kaikki pelit nyt tosiaan saman hintaisia vai onko joku HIFK-lisä edelleen olemassa?
  15. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Kyllähän se kausikortin hinta sentään nousi vastaavasti.
  16. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Hallilla on huhuiltu Kärppiin myös Sami Aittokalliota ja Sami Rajaniemeä. Tiedä näistä.
  17. O

    Oulun Kärpät 2015–2016

    Koko kööri teki ajat sitten jo jatkon kevääseen 2016 saakka. http://www.oulunkarpat.fi/fi/uutiset/artikkeli/karppien-koko-valmennustiimille-jatko-kevaaseen-2016.html
Ylös