Hakutulokset

  1. O

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Varmasti lihatuotannon tuet kuuluvat keskusteltavaan kuvioon. Ongelmallista on se että julkisuuteen usein viestitään poliitikkojen toimestakin epärehellisesti. Ei noita muutoksia tehdä välttämättä edes hallituskauden aikajänteellä vaan paljon pidemmällä josta taas vastaavat ministeriöt...
  2. O

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Eikä ole kovinkaan vaikea päätellä mitä mikäkin puolue on hallituksessa mieltä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä ettei ihmisten ruokalautasen sisältö kuulu hallitukselle mutta hintaohjausta voidaan toki hallitusti tehdä kahdella ehdolla. 1. Ruokakassi ei kallistu kokonaisuutena...
  3. O

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Ei perustunut yhtään mihinkään kuin siihen että noin teki mieli tweetata, tuskin aiheutti kenellekään harmia muuta kuin medialle ja tietylle porukalle. Tai no mediahan sai klikkejä tweetistä. Luithan viestin amerikkalaisesta kulttuuriympäristöstä?
  4. O

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Varmasti tuo on askel siihen suuntaan. Äärettömän mielenkiintoiseksi menee millä perustein sitten noita neutraaleja tiloja kukin käyttää tai mitä tiloja hyvänsä kun omalla ilmoituksella voi sukupuolensa valita. Mutta olet oikeassa, minulla oli asiasta nyt ennenaikaisesti liioiteltu käsitys...
  5. O

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Esimerkiksi Jyväskylän kaupungilla on toimenpideohjelma ja näin tapahtuu kaikissa julkisissa tiloissa v.2025 loppuun mennessä. Vihreiden aloite. Varmasti aiheuttaa mielipiteitä, ovat iso puolue kaupungissa.
  6. O

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Meillä työpaikalla naisopettajat ovat toivoneet naisten WC-tiloja mutta se on nono kun ollaan julkisissa tiloissa.
  7. O

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Nyt puhutaan ihan kaikkien julkisten tilojen vessojen neutralisointia jollain aikavälillä. En tiedä miten uimahalleissa ja kylpylöissä toimitaan pesuhuoneiden osalta. Homma menee sen verran älyttömyyksiin että kai esimerkiksi tässä asiassa saisi ihan hyväksytysti ajatella konservatiivisesti...
  8. O

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Tässä ollaan asian ytimessä. Yhdysvalloissa tuollaiset ruokavaliosuunnitelmat eivät tulisi kyseeseenkään eikä niistä kukaan viisas lausuisi julkisesti ääneen. Pieniä viilauksia sitten tukipolitiikkaan ja hintaohjaukseen hiljalleen ettei asiasta nouse älämölöä.
  9. O

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Ei kai pointin ydin noin yleisesti ole tässä ajassa kuin se että et oikeastaan enää oikein saa olla esimerkiksi "woke"-asioissa kuten tämä sukupuolineutraalit vessat kuin yhtä mieltä. Jos haukut nuo ideat tyhmiksi olet persu-rasisti-boomeri vaikka oikeasti tuo on aivan älytön idea. Teemun...
Ylös