Hakutulokset

  1. O

    Nato

    No aluksi voitaisiin nyt keskittyä siihen ettei Venäjä saa voittoa Ukrainassa. Ja voi toki saadakin jonkinlaisen voiton mutta silti fillarimiesten lähettämisestä moiseen on vielä aika monta porrasta matkaa. Voihan St Helenskin mossahtaa Jenkeissä ja aiheuttaa ydintalven ja niin poispäin. Ehkei...
  2. O

    Nato

    Kovin ymmärrettävää mutta silti olisi syytä muistaa ettemme pienenä maana voi maailman menoon vaikuttaa sen enempää Putinin varmaan kuin Trumpinkaan todennäköiseen uudelleenvalintaan. Omaa elämää eteenpäin, Natoon on liitytty, omasta tontista pidetään huolta eikä enempään pystytä. Eli edelleen...
  3. O

    Nato

    No nämähän on näitä perustavanlaatuisia kysymyksiä joita olen kuullut Baltian maiden suhteen jo siitä lähtien kun liittyivät Natoon. Tähän ei voi muuta vastata kuin että emme voi tietää ennenkuin ryby kokeilee. Miksi ihmeessä se noin toimisi on ehkä parempi kysymys? Jos kokevat Suomen tai...
  4. O

    Nato

    Alkaa itse asiassa käymään hieman otsaan nämä maailmanlopunkin ennustajat. Ollaan NATOssa ja liittouma on rybyihin verrattuna teknisesti ja millä tahansa mittarilla kumminkin ylivertainen. Nytkö jo pitää oikeasti kyseenalaistaa tuokin. Pelotellaan että Venäjä on jo nyt vahvempi kuin v.2022...
  5. O

    Nato

    Kokoomuksessa pohditaan eduskuntavaalien osalta varmaan muutakin. Tuossa gallupjohdossa ja tilanteessa olevan puolueen ei kannata liikaa paaluttaa yhden kortin varaan. Natojäsenyyden kannatus on Suomessa sen verran alhainen ettei ole mitään järkeä munata tulevaa pääministeripuolueen asemaa yhden...
  6. O

    Nato

    Väitän ettei sitä pysty kertomaan kukaan. Totta on sekin että asiat voivat olla kymmenen vuoden päästä moninverroin huonommin. Tässä ajassa NATOkaan ei uusia jäseniä kyllä ottaisi ja prosessi on niin pitkä ettei siitä hätäavuksi ole. Se vitsihän tässä on että jos tilanne(toivottavasti)...
  7. O

    Nato

    Ei sinne vastapuolikaan ole suinpäin ryntäämässä. Jokainenhan sen myöntää ettei se hetki ole nyt kun Ukrainassa on tilanne päällä. Aiheuttaisi uuden kriisin/jännitteen Pohjolaan.
  8. O

    Nato

    Ehkä poliitikot mutta enpä tiedä onko tuosta nyt omilla vanhemmilla ja kansalla mitään arpia. Elintaso nousi ja sodalta vältyttiin itänaapurin kanssa. Arjen kannalta yhdentekevää kuka ajoi Ladalla ja kuka Fordilla.
  9. O

    Nato

    Kävikös Suomen tässä jotenkin heikosti? Juu ja en usko Putinin Salea informoivan jos Ukrainaan aikovat eikä sitä nyt kukaan odotakaan.
  10. O

    Nato

    Mutta sehän tässä on ettei tätä kansan legimiteettiä tulla saamaan ennenkuin on myöhäistä. Mites se oli se palovakuutusvertaus. Näin se menee, valitettavasti. Ainut pienenpieni mahdollisuus on se että Ruotsi näkee tarpeelliseksi hakea jäsenyyttä. Silloin voi olla nippanappa.
  11. O

    Nato

    Sen verran lisäisin että tällä hetkellä luotan että Niinistöllä on sen verran hyvät suhteet Putiniin ettei Suomella ole huolta. Kysymys on enemmänkin pitkän tähtäimen tilanteesta. Kuka on Venäjällä vallassa Putinin jälkeen, asiat voivat mennä paljonkin huonompaan suuntaan vaikka toisin...
  12. O

    Nato

    Erittäin hyviä vastauksia. Kyllä minäkin kuvitellussa kansanäänestyksessä äänestäisin vahvan "ehkä",valita kun täytyisi niin puolesta. Jos lähdetään puhtaasti kansalliselta pohjalta niin tottakai se lisäisi Suomen turvallisuutta, toki voisi lisätä epävakauttakin pohjoisessa koska tietenkin...
  13. O

    Nato

    Onko Jatkoajassa todellakin näin kattavasti kokoomuslaisia Naton kannattajia. Tämä ketju on toki huono "otos" mutta olen kyllä yllättynyt. Suomalaisista kun uusimman kyselyn perusteella n.30% on liittymisen kannalla. Ei siinä mitään. Perusteita riittää puolesta ja vastaan. Presidentti oli siinä...
  14. O

    Nato

    Tottakai se on näin. Vaikka kuinka teemme päätöksemme itse, emme voi olla huomioimatta isoa naapuria toisin kuin intoilijat täällä väittävät. Miten kävi Kuuban kun alkoi veljeilemään Neuvostoliiton kanssa? Eikä ollut edes tuota massiivista maarajaa. Samaa voisi myös kysyä hyväksyisikö USA jos...
  15. O

    Nato

    Niin. Minä kannatan NATO-jäsenyyttä mutta ei ole millään tavalla nyt realistinen. Edelleen kysyn. Tarvitaanko eduskunnassa pelkästään yksinkertainen enemmistö. Silläkään ei ole aikoihin toteutumassa, 5/6 enemmistöllä ei koskaan.
  16. O

    Nato

    Niin. Että soitan vakuutusyhtiöön palovakuutusta kun savu jo haisee. Eihän tämä näin toimi.
  17. O

    Nato

    Tällä palstalla on yllättävän paljon Natoon menijöitä. Se on todella yllättävää jos tuo prosentti viimeisimmässä kyselyssä oli 26%. En usko että kansanedustajien joukossa merkittävästi isompi. Mihis tää nyt perustuu että sinne tulisi rynnätä kun ei ole tapahtunut tähänkään asti? Riittäisikös...
  18. O

    Nato

    Nyt alkaa olla ns.”aikajänteet” kohdillaan. Kenenkään ei pidä luulla että liittymisprosessI tapahtuisi vaivihkaa parissa vuodessa. Jos/kun jossain vaiheessa hakemus lyödään sisään niin kyllä tuosta siirtymästä aikamoinen kärvistely tulisi. Ehkä myös kannattaisi, mutta kyllä siinä vaiheessa...
  19. O

    Nato

    Tästä täsmälleen samaa mieltä. Mutta niinkuin kaikille on tiedossa liittymiselle täytyy olla vankka kansan tuki. Nyt en heti muista koska tätä on viimeksi kyselty.
  20. O

    Nato

    Sitä se varmasti on kun hetki on oikea. Kyllä me haaskattiin etsikkoaikaamme vuosituhannen alussa. Nyt on hieman vaikea kuvitella ihan heti tilannetta jossa voitaisiin liittoutua. Valitettavasti. Stoltenbergin jutut kuittaan politiikkana ja lämpimien puhumisena.
Ylös