Hakutulokset

  1. N

    Positiivisuusketju

    Hymypoika oli tänään liekeissä, liike parempaa kuin koko kaudella. Muutama todella hyvä haasto, lopussa tolppakuti. Tekis mieli sanoa että parhaassa kunnossa koko JYP uran aikana, mutta jää nähtäväksi säilyykö taso ja vauhti.
  2. N

    Positiivisuusketju

    No se jäähy oli vain ajan kysymys kun joudutaan omaan päähän myllyyn toisessa erässä. Jos sitä ei saa purettua niin usein se päättyy noin.
  3. N

    Positiivisuusketju

    Juuri näin. Se keskushyökkääjien puute näkyy, nykyisistä kaksi oli vain selviytymässä, minkäänlaista pelinrakentelua ei ollut havaittavissa. Olisi pitänyt päästä johtoon niin joku sauma pisteisiin olisi voinut olla.
  4. N

    Positiivisuusketju

    Eilen tosiaan teki kaiken paitsi maalin pelissä. Varsinkin jatkoajalla avasi peliä nopeasti ja rohkeasti josta saatiin hyökkäys käyntiin. Harmi kun maalinteko jäi piippuun, kyllä Veini olisi tuolla taistelulla ansainnut voiton.
  5. N

    Positiivisuusketju

    Ja JYP "heitti" pyyhkeen kehään ensimmäisenä ja Sport ehti jo tarttua koukkuun tyhjennysmyynteineen. Nyt vaan hanaa ja sieltä tullaan perä edellä vastaan. Ihan sama vaikka ei päästäisi sääleihin niin kaikki on voitettua tästä eteenpäin
  6. N

    Positiivisuusketju

    Rooballe voi nostaa hattua. Maali ja haastattelu, periksi ei anneta. Vuori on iso kiivettäväksi mutta jos joukkue itse uskoo ja yrittää loppuun saakka niin se on pääasia. Kävi miten kävi.
  7. N

    Positiivisuusketju

    + Hyökkääjä huonossa asennossa, tuo oli ainoa mihin pystyi. Suupaisu länkiin mutta yllättäen se riitti. Parempi veska olis haastanut hyökkääjän ja tuollainen veto ei olisi uponnut.
  8. N

    Positiivisuusketju

    Ja mitä toisesta erästä eteenpäin seurasin peliä, niin välillä kiekko purettiin kovaa pleksin kautta omista. Ei jääty siirtelemään kaverisyötöillä viivan päällä. Yksinkertaistettu ja selkeytetty. Tosin 2-3 maali tuli taas turhan puskemisen(O'Brien) ja Ruusun lepsuilun ansioista.
  9. N

    Positiivisuusketju

    Jake oli ylivoiman lopun kentällä ja luistelu näytti huonolle, olisko loukannut jalkaansa. Että sehän tästä puuttuisi jos Jake jää sivuun.
  10. N

    Positiivisuusketju

    Eric Perrin, 43v. Ainoa ketä kiinnostaa pelata logon puolesta. Kiitos Eki.
  11. N

    Positiivisuusketju

    Laurikaisen eilisille otteille isosti posia. Ainoa mies joka tiesi tasan tarkkaan mitä kentällä tulee tehdä ja suoritti oman osuuden kiitettävästi. Joukkueen pelitapa on edelleen hidas ja konseptit sekaisin mutta posia taistelusta ja pelin kääntämisestä lopussa. Tästä on hyvä jatkaa.
  12. N

    Positiivisuusketju

    Näiden faktojen jälkeen tippuminen puolivälierissä vituttaa vielä enemmän. CHL voitto oli todella kova saavutus ja siitä pitää olla ylpeä. Kertoo kaiken mihin tuolla jengillä oli potentiaalia, harmi vaan että kaikkea ei saatu ulosmitattua enää playoffeissa.
  13. N

    Positiivisuusketju

    Ja ei noista rankkareista kukaan laita edes 50% varmuudella sisään. Ihan ok yritys Allulta oli mutta nyt ei uponnut. Ja todellakin osaa taidokkaasti haistaa nuo läpiajopaikat. Nyt tuli seurauksena rankku, joskus maali tai jäähy. Mutta joukkueelle niistä yleensä koituu hyötyä vaikka kaikista ei...
  14. N

    Positiivisuusketju

    Aika vahvasti vaikuttaa sille että pelitavassa on palattu enemmän vanhaan kunnon hurrikaanikiekkoon. Yksinkertaisempaa, nopeampaa peliä sekä nyt saa taas taklata. Samoin uudet pelaajat sopivat kyseiseen pelitapaan paremmin, esim Yonkman, Kolehmainen, Carlsson jne. Kiekollista taitoa ei ole...
  15. N

    Positiivisuusketju

    Nyt näyttää paremmalle, peli on yksinkertaisempaa ja heti myös tulostakin tulee. Ehkä se Virtanen oppii pikkuhiljaa, mene ja tiedä. Pääasia että JYP voittaa.
Ylös