Hakutulokset

  1. M

    Keskusta

    Olisi aika selkeä puoluekenttä jos nuo kaikki fuusioituisivat, mutta sanoisin että mm. Kepun liberaalisiipi, Vihreiden soininvaaralaiset, Vasemmistoliiton änkyrät jne, eivät sopisi noihin suurpuolueisiin. Kai se merkittävin jarru yksinkertaisesti silti on organisatorinen sitkeys, mieluummin...
  2. M

    Keskusta

    Sitä ennen toki Sipilän hallituksen esittämä sote, joka onneksi sentään torpedoitiin. Sääli ettei näin käynyt yhtä surkealle Marinin hallituksen versiolle.
  3. M

    Keskusta

    Tietyssä mielessä Keskusta on tosiaan kautta aikojen ollut este maatalouden kehittymisen suhteen, jatkuvasti tapahtuvaa rakennemuutosta on aina vaikeutettu ja hidastettu vaikka se onkin elinehto meikäläiselle maataloudelle. Se on pyrkinyt suojaamaan alaa kilpailulta mahdollisimman tehokkaasti ja...
  4. M

    Keskusta

    Taantuvien alueiden ääni? Tulevina vuosikymmeninä tullaan keskittämään paljon sotepalveluita ja muita julkisen sektorin toimintoja suurimpiin kaupunkeihin, eikä siis välttämättä edes maakuntakeskuksiin, jos ovat pieniä ja taloudellisesti taantuvia. Ehkä kannattaisi unohtaa ensisijainen...
  5. M

    Keskusta

    Hieman arvelinkin että saattaa tuntua turhauttavalta. Anyways, taidamme olla kummassakin ketjussa aika off-topic, etenkin tuossa hallitus-keskustelussa. @Moderaattorit ehkä pitäisi siirtää viestejä johonkin varsinaiseen työttömyysketjuun...
  6. M

    Keskusta

    No mitä jos olisi lahjoittanut rahansa vaikka SVR:lle tai Isikselle tai, sinua ajatellen, Elokapinalle? - eikö ole koskaan ikinä mahdollista kritisoida ketään, joka lahjoittaa omaa rahaansa? Onko se jokin sääntö liberalistisessa tai libertaarissa ideologiassa? Raha tekee pyhäksi lahjoituksensa?
  7. M

    Keskusta

    Kiitos! Olen tosiaan parempi kuin tämä Antero, joka lahjoitti liikoja rahojaan kaikista mahdollisista universumin tahoista Suomen Keskustalle, mutta rimahan ei tässä ole kauhean korkealla. Arvostan kuitenkin aidosti, että olet pohjimmiltaan samaa mieltä tästä!
  8. M

    Keskusta

    Jep, kuulostat vähän siltä, ettet todellakaan - kaikella ystävyydellä sanottuna.
  9. M

    Keskusta

    No mutta jos siis oikeasti olisin? Kuten siis olen. Parempi lahjoittaja (paitsi ettei ole rahaa, hymiö). Mikähän on sinun arviosi näiden lahjoitusten välillä - autistiset, kehitysvammaiset lapset vs Suomen Keskusta?
  10. M

    Keskusta

    No, omia rahojaan nyt toki voi lahjoittaa vaikka mihin - joskin Suomen Keskusta on kyllä siitä täysin yllättävimmästä päästä. Jotenkin ajattelisi että he eivät olisi tässä maassa ihan se kaikkein tarvitsevin kohde, mutta whatevs.
  11. M

    Keskusta

    Jeps, nauraa vai itkeä?' edit: Yksikään poliittinen puolue ei tarvitse kenenkään perintörahoja - itse laittaisin kaikki ylimääräiset rahani (ei niin että niitä olisi) perinnössä autistisille ja kehitysvammaisille lapsille. Ei tulisi mieleen yksikään poliitttinen liike saatikka eduskuntapuolue...
  12. M

    Keskusta

    Ottaen huomioon suomalaisten perinteisen asenteen alkoholia kohtaan - etenkin meidän ahkerasti äänestävien vanhempien sukupolvien niin ei nyt todellakaan olisi mikään ihme, että saisi myötätuntoääniä tämän asian tiimoilta. Kysymysmerkki on toki Keski-Pohjanmaan huomattavan arvokonservatiiviset...
  13. M

    Keskusta

    Tulee kyllä olemaan kiinnostava ja verinen kamppailu Vaasan vaalipiirissä - Kurvinen on viimeisen päälle sliipattu liero, toivon ehdottomasti putoamistaan. Lintilän kannattaisi ihan oman itsensa takia hankkia apua, selkeästi on ongelma, jos on useita tapauksia usean vuoden ajalta työtehtävissä.
  14. M

    Keskusta

    Kestääkö sitä linjaa selvin päin? Anyways, Kepun sisäisiä juttuja nämä - se on sangen brutaali puolue näissä otatuksissa.
  15. M

    Keskusta

    Niin tosiaan, mikäs se juttu olikaan? Kesällä joku?
  16. M

    Keskusta

    Keksinpä tässä vieläkin helpomman selityksen - Lintilä olisi voinut hyvin sanoa, että hänellä on pieni henkilökohtainen whatsapp-ryhmä, jossa jakavat vähän rankempaa ja jopa asiatontakin huumoria, mutta että nyt oli tullut vahinkojakelu väärään ryhmään. Olisikohan juuri kukaan jaksanut tuosta...
  17. M

    Keskusta

    Olisi päässyt niin paljon helpommalla - nostanut vain käden virheen merkiksi ja vesittänyt vaikka pahoitteluaan, ettei kiireessä ollut kunnolla tajunnut kuvan mauttomuutta. Homma olisi unohtunut nopeasti. Sen sijaan keksii naurettavan selityksen ja kiemurtelee sen kanssa viikkokaupalla. Ei järkeä.
  18. M

    Keskusta

    Siis tuohan olisi ollut nerokas veto - sontalehdet olisivat viettäneet päiväkausia spekuloiden sillä että keneltä. Antti Lindtman olisi ollut täydellisessä piirityksessä...
  19. M

    Keskusta

    Anyways, kännissä ja läpällä - paree ehkä olisi ollut vaan tunnustaa eikä kepuloida...
  20. M

    Keskusta

    Maksimoida kaikki mahdolliset tuet ja etuudet maakunnille mistään periaatteista välittämättä. Viimeksi meitä on mm. siunattu maakuntahallinnolla ja kestämättömällä lukumäärällä sotealueita. Se oli se Keskustan hinta hallitukseen lähdöstä, kuten oli edellisenkin hallituksen kohdalla.
Ylös