Hakutulokset

  1. M

    Peliesitykset kaudella 2017–2018 – rockia vai hanurin soittoa?

    Pakko hieman hämmentyneenä peesailla. En ole varmaan millään kaudella haukkunut yhtä pelaajaa niin paljon kuin Sneckiä tänä vuonna, mutta siksi on myös rehellisesti myönnettävä, että helmikuussa Sneck on pelannut nousujohteisesti paremmin. En nyt vielä jatkosopimusta olisi lupaamassa, mutta...
  2. M

    Peliesitykset kaudella 2017–2018 – rockia vai hanurin soittoa?

    Pakkihankinnan puolesta liputan minäkin. Savilahti on loukkaantuneena ja Sneck niin hasardiherkkä, ettei hänenkään varaansa voi laskea mitään. Mieluusti pakki saisi kuitenkin olla sellainen, joka kuuluisi myös ensi kauden suunnitelmiin, eli optio ensi kaudesta olisi kiva lisä soppariin.
  3. M

    Peliesitykset kaudella 2017–2018 – rockia vai hanurin soittoa?

    Tilastoja tutkimalla laskin Jere Sneckin esiintymisistä seuraavaa: Sneck on pelannut 19:ssa ottelussa. Niistä SaiPa on ottanut 28 pistettä. Silloin, kun Sneck on ollut kokoonpanossa, on pisteitä tullut 1,47 per ottelu Sneck on ollut sivussa kokoonpanosta 11:ssa ottelusta. Niistä SaiPa on...
  4. M

    Peliesitykset kaudella 2017–2018 – rockia vai hanurin soittoa?

    Hyvää pohdintaa THH:lta. Vielä tarkemmin Radken jäähyistä puhumalla on hyvä muistaa, että niistä iso osa on täysin turhia hyökkäyspään jäähyjä. Jäähystä saa paljon anteeksi, jos sen ottaa koukkaamalla vapaassa maalipaikassa olevan vastustajan pelaajan, mutta hyökkäyspään turhat koirtuudet on...
  5. M

    Peliesitykset kaudella 2017–2018 – rockia vai hanurin soittoa?

    Pisti silmään jo JYP-ottelussa. Vaikka siinä ottelussa torjunnat ja laukaukset oli mitä oli, niin juuri tuo SaiPan ylivarovainen taktiikka taisi olla syynä, että JYP ei saanut 2-1-hyökkäyksiä.
  6. M

    Peliesitykset kaudella 2017–2018 – rockia vai hanurin soittoa?

    Jos joukkue pystyy haalimaan voittoja surkealla (Sport-peli) ja keskinkertaisella (tänään) pelillä, niin mihin tuo jengi pystyykään sitten, kun kaikki natsaa kohdilleen.
  7. M

    Peliesitykset kaudella 2017–2018 – rockia vai hanurin soittoa?

    Pelillisesti tämä oli jopa huonompi kuin ne ekan viikonlopun KooKoot. Silloin otettiin 7 maalia omiin, nyt vain kaksi. Mutta silloin niissä peleissä meillä oli ajoittain yritystäkin hyökkäyspäässä ja nyt ekan erän ekan puoliskon jälkeen oltiin aika pahasti altavastaajina. Liike puuttui ja...
  8. M

    Peliesitykset kaudella 2017–2018 – rockia vai hanurin soittoa?

    Tapparan EHT-pakisto pelasi tänään yllättävän epävarmasti. SaiPa olisi vähänkin osuvammalla viimeistelyllä tehnyt vielä pari maalia enemmän. Mutta kyllä SaiPakin oli hyvä. Oksanen-Kunyk-Nättinen alkaa näyttää ykkösketjulta. Hieno voitto.
  9. M

    Peliesitykset kaudella 2017–2018 – rockia vai hanurin soittoa?

    Ei tässä sentään Torikkaa ja Koposta olla arvostelemassa. Kumpikaan ei kuulu pelaavaan kokoonpanoon vaan ovat noita hätänostoja, joita on jouduttu tekemään, koska edustusjoukkueen leveys ei riitä. Torikkaa voisi verrata Maalahteen - kiekkollisesti näppärä pienikokoinen puolustaja. Ja siksi voi...
  10. M

    Peliesitykset kaudella 2017–2018 – rockia vai hanurin soittoa?

    Jos haetaan katsomossa istuvaa rotaatiopelaajaa, niin A-junnujoukkueen pitäisi olla sellainen, mistä löytyy tuohon rooliin nälkäistä ukkoa. Tryoutin kautta ei tuohon rooliin pitäisi joutua hakemaan pelaajia, joten Kettunen lienee silloin väärä valinta. Koska Kettunen on SaiPa-kasvatti...
  11. M

    Peliesitykset kaudella 2017–2018 – rockia vai hanurin soittoa?

    Kettunen ei koskaan ole ollut mikään kovin huikea prospekti. Kuten ei Mönkärekään. Molemmat kyllä tehoilleet A-junnujen sarjassa 20-vuotiaina, mutta pitää muistaa, että parhaat 20-vuotiaat 19-20-vuotiaat pelaavat jo tuossa iässä aikuisten kanssa. On ihan eri asia tehoilla A-junnujen Liigassa...
  12. M

    Peliesitykset kaudella 2017–2018 – rockia vai hanurin soittoa?

    Radke on 20-vuotias junnu, joka pelaa halvalla sopparilla. Jos katsoo SaiPan rosteria, niin hyökkäyksen osalta ikähaitarin nuorin pää näyttää tältä: Roy Radke, 20v Lauri Piironen, 20v Bastien Maia, 20v Antton Mönkäre, 21v Sebastian Sjöholm, 21v Saku Salminen, 22v Jonatan Tanus, 22v Topi...
  13. M

    Peliesitykset kaudella 2017–2018 – rockia vai hanurin soittoa?

    Plussaa siitä, että alivoima oli nyt paremman oloista kuin aiemmin. Viimeistelyssä oli silti yhä tutut ongelmat. Mutta tuon ottelun jälkeen ostin heti Kunykin liigapörssijoukkueeseeni, koska hänen onnistumisensa eivät ole kaukana.
  14. M

    Peliesitykset kaudella 2017–2018 – rockia vai hanurin soittoa?

    Tarkastellaanpa nyt joukkuetta ja alkukautta monelta eri kantilta. SARJASIJOITUS Takana on 7 ottelua, joista on saatu kolme voittoa ja neljä tappiota. Kaikki voittopelit ovat olleet tiukkoja, ja voitto on tullut maalin erolla - kahdesti vasta jatkoajalla tai rankuilla. Kaikissa tappiopeleissä...
Ylös