Hakutulokset

  1. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Viime pelissä ylivoimakoostumukset taisivat olla Virta, Juolevi, Budish, Perrin ja Kallio sekä Palmu, E-J, Heikkinen, Pajuniemi, Siiki/Nieminen. Palveen siirtäisin ykkösylivoimaan Virran paikalle vasemmalle kaarelle jolloin hän pääsee ruokkimaan leftin laukojia. Virta ja Filppula siirtyisivät...
  2. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Jäihän tästä vähä karvas maku varsinkin kun puhuttiin kahdesta "vahvistuksesta". Mutta tarkemmin kun miettii niin ehkä ihan hyvä näin. Ei tuossa ollut enää tarvetta lisävahvistuksille. Kaikkien pitäisi olla terveenä ja mielestäni ilman loukkaantumisia tuolla rosterilla on täysin mahdollista...
  3. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Joo en tarkoittanutkaan että pelaisi kolmoskentän peliaikoja. Yritin katsoa tätä myös hieman valmennuksen silmin. Kallio Perrin parivaljakkoa ei ole rikottu edes yhdeksi vaihdoksi vaikka olisi pelattu kuinka huonosti. Joten veikkaampa että jatkavat vielä yhdessä. Kakkoskenttä on pelannut todella...
  4. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Tosiaan kahta ensimmäistä kenttää ei ehkä kannata rikkoa. Pikkaraista voisi hyödyntää vieläkin perammin joten hänet sijoittaisin Filppulan viereen. Tauon jälkeen näillä? Budish-Perrin-Kallio Palmu-Virta-Nurmi Lindsten-Filppula-Pikkarainen Väyrynen-Kuru-Pajuniemi Väyrynen-Virtanen-Kuru voi...
  5. M

    TPS kaudella 2017–2018

    @Black Star tuossa toisessa ketjussa jo kyseli että miksi meidän pakit pelaavat alle tasonsa? Itse olen jo tovin aikaa pohtinut että onko tuo 7 pakilla pelaaminen paras ratkaisu. Varsinkaan tämä tepsin tapa peluuttaa seitsemää pakkia ei ainakaan näytä onnistuvan. Nythän siellä ei edes ole...
  6. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Tässä olisi tosiaan hyvät kentät. Toisaalta, jos haluttaisiin jakaa nuo raskasjalkaisemmat tasaisesti eri kenttiin niin Perrin ja Virta voisivat vaihtaa paikkoja.
  7. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Kallion ja Perrinin yhdessä peluutus alkaa olla jo luokkaa naurettava. Tai sitten on ainakin jos se jatkuu vielä huomenna mutta eiköhän se jatku. Tämän iltainen ja viime viikon Pelicans peli ovat hyviä esimerkkejä siitä että heidän kenttänsä eivät saa juurikaan mitään 5vs5 pelissä aikaan...
  8. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Voisin vaikka lyödä vetoa että tämä ei tule tapahtumaan ellei jompikumpi loukkaannu.
  9. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Eiköhän. En millään haluaisi uskoa että TPS omasta aloitteestaan purkaisi tämän hetken yhden lupaavimman puolustajan sopimuksen. Reunanen ilmoitti jo syksyllä 2016 että junioreissa hän ei tule enää pelaamaan että se on joko liiga tai mestis. Silloin se oli mestis. Paikka ei auennut vieläkään...
  10. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Tämä viikko on joukkueelle kauden kovin testi tähän mennessä. Niin pelillisesti kuin fyysisestikin. Neljään päivään kolme ottelua. Joka pelissä suoritus täytyy olla aivan tapissa. Lisäksi rotaatiota ei taida hirveästi olla käytettävissä joten nyt se jaksaminen punnitaan. Vähän kieltämättä...
  11. M

    TPS kaudella 2017–2018

    En näkisi tuota luistelua ongelmana. Kaksinkamppailuissa selvästi Karvosta jäljessä ja hyökkäyspelissä. Karvonen oli kuitenkin ihan hyvässä pistetahdissa kolmossentteriksi.
  12. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Georgiev>Tirronen ei varmaan tarvinne enempää perusteluja. Näkisin myös asian niin että viisikkopuolustus ei ole enää ihan samalla tasolla mitä viime kaudella. Jos nyt vertaa vaikka Setäsen tasoa suoraan viime kauteen niin väittäisin että ei se taso hirveästi ole muuttunut mutta tällä hetkellä...
  13. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Tykkään tuosta E-J:n tekemisestä. Pelannut viime peleissä lähes virheetöntä peliä vaikka peliaika onkin jäänyt hieman pieneksi. Pystyy paineen alla antamaan erittäin hyviä syöttöjä.
  14. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Pelaisi varmaan jo isommissa ympyröissä jos tuo laukaus olisi edes vähän parempi. Toki tuo koko varmasti myös vaikuttaa. On kyllä todella arvokas pelaaja joukkueelle. Tälläisistä kasvutarinoista nautin suuresti, kun omat kasvatit nousevat profiilipelaajiksi.
  15. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Niin no sitä tässä meinasin että junnuissa ollut kyllä hyvä maalintekijä mutta sitten tuo rajallinen fysiikka estänyt saman miesten peleissä. Okei. Mielestäni juuri tuo laukaus on Siikin ehkäpä ainoa vahvuus tällä hetkellä. Tämä ei siis ollut mikään puolustus Siikiä kohtaan vaan kunhan...
  16. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Kyllä Siiki maaleja on aina osannut tehdä. Ei se siitä kiinni jää. Mutta ei tosiaan muuten erotu kentällä juuri ollenkaan. Taavitsainen ollut tällä kaudella niin HMV että Siiki jo näillä parilla "ei niin tärkeillä" maaleillaan ajanut hänestä ohitse.
  17. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Itse en ole täällä hankintojen perään huudellut mutta jos joku hankittaisiin niin Kärki voisi olla juuri sitä tyyppiä mistä olisi puutetta. Sentterilaituri joka toisi voimaa maalinedustoille.
  18. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Taisi olla sama vaihto missä Jukurit yrittää avata peliä ja Eronen tulee vastustajan siniviivalle antamaan painetta ja katkaisee hyökkäyksen. Avain loistavaa pelirohkeutta meidän nuorilta pelaajilta pelin loppuhetkillä. Noinhan se tietysti kuuluukin pelata mutta suomalaisena jotenkin tottunut...
  19. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Kätisyys on varmasti yksi vaikuttava tekijä. Lisäksi Eronen on erittäin hyvä kaivamaan kiekkoja kulmista ja ahtaista väleistä. Kun ylivoimalla on kulmaväännöt niin kyllä Lindsten ja Eronen yleensä sen kiekon sieltä kaivavat. Eilenkin Kallion maali taisi saada alkunsa Erosen kiekonriistosta...
  20. M

    TPS kaudella 2017–2018

    Eipä tuolla muutkaan sentterit rotaation kohteena ole olleet. Pikkaraisen nostin tuohon maalintekopotentiaalinsa vuoksi. Tehnyt myös viiteen viime peliin 3 maalia. Mutta joo, aika näyttää miten nuo kentät sitten rakentuvat.
Ylös