Hakutulokset

  1. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Vähän edellisen viestin sukulainen kävi meikäläiselle Länsiväylällä muutama päivä sitten. Suunnilleen Matinkylän kohdilla Helsinkiin päin ajettaessa aivan yhtäkkiä oikea kaista pysähtyi kuin seinään 80 km/h:sta nollaan. Ehdin nähdä, että kiihdytyskaistalla oli auto pysähtyneenä ja Länsiväylää...
  2. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Eivätkö nuo keltaisena vilkkuvat huomiovalot nimenomaan vilku silloin, kun suojatiellä tai sen läheisyydessä on jalankulkija? Ainakin meillä päin on nimenomaan sellaiset vilkkuvalot, joissa on jonkinlainen liiketunnistus. Vai vilkkuvatkohan nuo valot tuossa aina sitten. Olen nimittäin kyllä...
  3. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Onko tullut mietittyä, miksi se päättyvä kaista on tehty? Joskus niitä on tehty jopa ihan tarkoituksella ruuhkaisiin kohtiin, jotta läpi menevien autojen määrä kasvaisi. Vaan eipä niitä suomalaiset typerykset pääasiassa uskalla käyttää, ei.
  4. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Pointtini ei missään tapauksessa ollut esittää, että lain mukaan toimiminen olisi jotenkin toivottavaa ja että lakien tulisi kuvailemallasi tavalla ohjata toimintaamme. Totesinpa vain, että onneksi lakiin ei ole kirjattu mitään niin ääliömäistä, että kävelijöiden vuoksi pitäisi ajoneuvojen...
  5. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Olet siis oikeasti sitä mieltä, että ajoneuvon kuljettajan pitäisi vaihtaa lyhyille jalankulkijan vuoksi? Onneksi laki ei tällaista edes ehdota. Ei ole mielestäni suuri vaiva jalankulkijalta huomioida, että hänen törmäyksensä pimeässä eteen kävelevään hirveen/lapseen/kivenlohkareeseen ei...
  6. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Se autoilija ei tule siihen suojatiehen kiinni hoputtamisen vuoksi, vaan koska muussa tapauksessa hän tukkii autonsa perällä suoraan menevien tilan. Toki on äärimmäisen paljon niitäkin autoilijoita, jotka mieluummin tukkivat autonsa perällä suoraan menevien tilan.
  7. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Olen joskus vuosia sitten (saattaa olla vaikka tästä ketjusta) kuullut juttua autokouluista, jotka opettavat näin. Perusteluna, ettei mahdollinen peräänajo aiheuta sinkoutumista suojatielle asti niin helposti. Joka tapauksessa tätä on Helsingissä esiintynyt jo vuosia. Itsellä tekee valtavasti...
  8. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Asian voi myös ajatella niin, että autoilijan ei tarvitse kuin hetkellisesti painaa yhtä poljinta (jos on jotain ylimääräisiä polkimia, saa syyttää itseään) joko ilmastoidussa tai lämmitetyssä peltipurkissa, pehmeässä nojatuolissa puolimakoillen, äänikirjoja kuunnellen. Mitäs häiriötä siitä...
  9. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Itse asiassa tarkoittamassani skenaariossa on. Eli jos nopeusrajoitus on 50 km/h ja edessä on tasa-arvoinen risteys, kyseisestä risteyksestä on varoitettava nimenomaan tasa-arvoisen risteyksen liikennemerkillä (sillä joka on käytännössä ruksi keskellä merkkiä).
  10. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Ensin kommentti tuohon mustan ja valkoisen auton tilanteeseen. Olet varsin oikeassa siinä, että tieliikennelaki ei ole tämän tilanteen kohdalla kovin selvä. Liikenneturva kommentoidessaan lakia ottikin muistaakseni kantaa siihen, että laissa ei lainkaan määritellä kääntymisen kestoa. Toisin...
  11. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Täysin oikeaoppinen tapa on seuraava: Jos olet poistumassa ympyrästä ensimmäisessä liittymässä, laitat vilkun päälle jo ennen kuin menet sisään ympyrään. Vähän niin kuin olisit vain tavallisessa risteyksessä. Jos poistut muusta kuin ensimmäisestä liittymästä, laitat vilkun päälle heti kun olet...
  12. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Minä en kyllä tällaisessa tilanteessa ollenkaan osaisi luottaa siihen, että se 80 km/h ajava kuljettaja ehtii tällaisessa skenaariossa nähdä tai analysoida, onko niitä leikkiviä lapsia siellä tien lähellä vai ei. Siksi onkin ihan hieno juttu, että ei itse asiassa pidäkään edes yrittää. Itse...
  13. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Nopeusrajoitus ei pääty risteykseen, paitsi jos tie vaihtuu. Nopeusrajoituksen päättyminen risteykseen on kyllä hyvin yleinen luulo, mutta se ei perustu mihinkään. Tämän luulon yleisyydestä saa hyvän käsityksen googlaamalla "päättyykö nopeusrajoitus risteykseen" ja ihmettelemällä eri...
  14. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Tämä sorsatapaus on hyvin mielenkiintoinen tosiaan. Olisiko syyllisyys ollut eri, jos jarrutus olisi tapahtunut marjastajamummon vuoksi? Olisiko silloin törmäys ollut peräänajajan vika, vai ei kummankaan vika? Entäs jos kyseessä olisivat olleet sorsat, mutta edellä ajanut ei olisi ehtinyt...
  15. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Kyllä, ymmärsin täysin, mitä tarkoitat. Kyseisessä tilanteessa pyöräilijän on katsottava oikealle ja vasemmalle, tuleeko autoja, joiden suhteen hän on väistämisvelvollinen. Sen sijaan, koska kääntyvät autot ovat väistämisvelvollisia, pyöräilijän ei tarvitse katsoa hankalasti takaviistoon ja...
  16. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Tässä meillä on näkemysero, mutta toki on niin, että mielipidettäsi on syytä kunnioittaa ja itse asiassa käytäntö taitaa osoittaa, että olet myös oikeassa. Kuitenkaan sääntöjen muuttaminen ei silti mielestäni välttämättä ole tähän ongelmaan oikea vastaus, koska muista sääntövarianteista seuraa...
  17. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Liikennekeskusteluissa näkee kahta väitettä varsin usein. Nämä väitteet ovat: 1. Pyöräilijöiden väistämissäännöt ovat epäselvät ja vaikeat. 2. Tilanne paranisi, kun sääntöjä yksinkertaistettaisiin muotoon "pyöräilijä väistää aina" tai "autoilija väistää aina". Mielestäni molemmat väitteet ovat...
  18. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    En ymmärrä, mitä viimeisellä lauseella tarkoitetaan, mutta esimerkkejä pyörätien jatkeista, joissa pyöräilijä väistää, on todella helppo löytää, eikä todellakaan mistään metsästä tarvitse lähteä etsimään. Käyttäjän @Tadu linkittämän kuvan sukulaisista kuuluisin on varmaankin Helsingin...
  19. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Olen aloittanut soittamaan torvea näille pyöräilijöille, jotka eivät välitä väistämisvelvollisuudestaan. Reaktiot ovat todella huvittavia, järkyttyvät siitä todella pahasti. Torvea saa soitella Helsingissä lähes päivittäin, joten tilanne on todellakin vaikea. Erittäin hauskana yksityiskohtana...
  20. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Ongelma moottoriteillä on nimenomaan se, että 90% liittyjistä haluaa väkisin liittyä sen kohdalla olevan auton eteen. Ei ole suurta merkitystä, mikä on nopeus, autojen koko, milloin mikäkin olosuhde, pääasia, että pääsee hiki hatussa eteen liittymään. Sitten kun siellä on oikeasti alla laite...
Ylös