Hakutulokset

  1. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Samaan kiinnitin itsekin huomiota, aina se viimeinen harhautus oli liikaa. Oikea-aikainen syöttöjä jäin kaipaamaan.
  2. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    On sitä hävitty rumemminkin numeroin pudotuspelisarjan avauspeli ja silti klaarattu homma. Tiistaina ratkeaa jatkoon menijä ja uskon edelleen, että se on Pata. Kunnon häviä tässä tilanteessa toimii herättäjänä ja lappeen porukoissa se tuo liiallista hyvän olon tunnetta. Tänään kentällä nähdään...
  3. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Ensimmäinen erä oli Ässiltä hyvää pelaamista, siinä oli liikettä ja ideaa. Sitten toisen erän ensimmäinen vaihto, Hedden antaa käsittämättömän harhasyötön oman maalin tuntumassa, Lukko kuittaa ja saa hengen päälle. Samainen Hedden sytytti Lukon myös edellisessä Porin pelissä. Potuttaa katsoa...
  4. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Niinpä, mestaruuskaudellahan voittoputki alkoi Kuopion pelistä, josta kaavittiin kaksi pistettä.
  5. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Totta joka sana. Tähän vielä asenneongelma ja kun vastustaja vie tilan helvetillisellä taistelulla niin vaikeaa on.
  6. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Kärjeltä ja Viljaselta tosiaan hyvät yritykset ja tuo Kärjen tolppa vaan jäi monelta huomaamatta. Jos meillä olisi joku Donskoin tapainen ampuja, niin ainahan hänet laitettaisiin vetämään, mutta kun ei ole yhtään selvästi muita parempia. Tuomisen Patu ei ollut aikanaan mikään samettikäsi, mutta...
  7. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Puolustus veti taas hyvän pelin, ongelma on hyökkäyksessä. Kun joudutaan peluuttamaan Ahlgreneja ja Huovisia, niin aika helvetisti annetaan tasoitusta vastustajalle.
  8. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Näinhän sitä toitotettiin pari vuotta sittenkin kun Jyppi tuli vastaan välierissä eikä monikaan uskonut mahdollisuuksiin, mutta niin vaan Jyväskylästä haettiin kolme voittoa. Paha vastus sieltä tulisi joka tapauksessa, jos puolivälieriin mentäisiin, ei se Jyp ole muita kummempi.
  9. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Ahlgren on minustakin ihan täytepelaaja, turhake tai häirintäluistelija, ihan miten vaan. Ehdottomasto näkisin mieluummin Lehtisen kokoonpanossa.
  10. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Niemi oli eilen ihmeen vaisu, ihan eri mies kuin kotipeleissä ja tuo vaisuus näkyi myös aloituksissa. Toki vastassa oli pääsääntöisesti liigan paras aloittaja Hirso, mutta todellinen tahto ottaa aloituksia puuttui. Tuli ihan mieleen Sillanpää, kun noita Niemen solkenaan hävittyjä aloituksia seurasi.
  11. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Ylivoiman tehottomuutta erityisesti viidellä kolmea vastaan on kyllä aiheellista pohtia. Yksi syy on ilman muuta tulivoiman puute viivalla, ei sinne ole pakeista laittaa kuin Lindell. Vastuuta myös paetaan, kun pitäisi olla uskallusta ja päättäväisyyttä yrittää. Kun puolustuskolmio on tiivis ja...
  12. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Eipä tuohon ole oikein mitään lisättävää, korkeintaan pientä noottia voisi laittaa Uusitalon ja Sammalkankaan esityksistä.
  13. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Kyllähän lähtökohdat tämän illan otteluun ovat erittäin vaikeat. Staffordin puuttumista ei korvaa millään, mikä saatana sitä taas vaivaakaan. Rayaninkin paluu näköjään viivastyy, joten vaikeita aikoja eletään. Ahlgrenin paluu ei paljon lämmitä, sillä Tutossa tarjolla oli sentterin rooli...
  14. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Ei ollut kyllä minun kirjoittamaa tekstiä tuo lainauksesi, vaikka pitkälti samaa mieltä olenkin. Taisi olla Mustat Kortit-nimimerkki kyseessä.
  15. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    SK:n mukaan näin ei olisi, vaan Tapsa pelaa Marttisen ja Uusitalo Viljasen parina.
  16. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Näistä asemista pleijareihin olisi tosiaan helppo mennä, ei olisi suuria paineita toisin kuin keväällä 2011 erinomaisesti sujuneen runkosarjan jälkeen. Voitaisiin lähteä niihin ikäänkuin kiusaamismenttaliteetilla ja kaikki mitä tulisi olisi plussaa. Pitkällekin eteneminen olisi kuitenkin...
  17. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Uusitalolla oli kyllä aikaa, mutta hän hidasteli. Kyllä sen syötön olisi voinut heti kiskaista yli sinisen ottamatta sitä haltuun, mutta pääsivät pahus yllättämään.
  18. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Sai Viljaselta syötön ja ajo päin Lukon karvaajaa. Siinä höntyili niin Viljanen kuin Uusitalokin, mutta enemmän laittaisin Uden piikkiin. Hän olisi ehtinyt purkaa, jos olisi huomannut karvaajan ajoissa.
  19. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Kyllä vaan, muun muassa Uusitalolla ensimmäisessä maalissa eikä Rinteelläkään ollut läheskään paras päivänsä. En osoittaisi sormella pelkästään nuoria, mutta kun jäädään lähes totaalisesti jalkoihin pelin edetessä, niin tuoreita voimia olisi tarvittu. Nyt ei vaan pystytty fyysisesti vastaamaan...
  20. L

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Mutta onko järkevää peluuttaa näitä kaikkia junnuja peräkkäisinä päivinä, varsinkin kun vastassa oli tuore ja fyysinen, vieläpä levännyt Lukko. Reservissä oli kuitenkin äijiä, joten ihmettelen, ettei hyödynnetty reservejä, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus. Kohta tulee taas loukkaantumisia...
Ylös