Hakutulokset

  1. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Olen samaa mieltä kuin edelle kirjoittanut, Mäkistä tarvitaan hyvinkin mahdollisesti pudotuspeleissä ja vaikka ei tarvitsisikaan, niin ensi kaudella hän on melkoisen varmasti vakiomiehiä kokoonpanossa, jolloin nyt saatu pelikokemus on myös arvokasta. edit/ Bacon, tuon lisäpelin Tirkkonenkin...
  2. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Ei nyt pojat vaivuta epätoivoon, SaiPa on kuin vanha diesel, siinäkin kiihtyi vain kuski, SaiPakin oli ensimmäisessä erässä kuin vanha traktori mäkivaihde päällä, mutta toisessa ja kolmannessa erässä löytyi jo vauhtiakin. Kolmannessa erässä oli tekopaikkoja ratkaista peli, mutta eihän se aina...
  3. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Palataanpa pisteistä ja toiveajattelusta eiliseen peliin: Itseasiassa molempiin tämän viikon peleihin, sillä positiivisena asiana voi kyllä tuoda esiin tuon kolmannen erän pelin tason ja vauhdin noston. Kun tuolla tavalla pystyy nostamaan pelitempoa kolmanteen erään, niin jotain on...
  4. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kyllähän tilanne on se, että pienen budjetin joukkueen on hienoista taitovajetta paikattava kovalla taistelulla ja tänään se toi pisteet. Kyllähän Lukko hallitsi ensimmäistä erää hienoisesti, toinen erä oli pitkälti tasainen ja kolmatta erää taas vei jonkin verran Lukko, mutta kun maalit...
  5. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Tuolla edellä joku mainitsi kakkosketjun olleen huono, noinhan osin olikin ja minä kyllä tuon huonouden lasken osin Järvisen piikkiin. Hän kyllä puolustaa kohtuu hyvin, mutta hyökkäysalueen pelaaminen on melko huonoa, epätarkkoja syöttöjä, tai yksinkuljetuksen yrityksiä, joista kiekon menetyksiä...
  6. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Pessimismi nostaa päätään silloin kun peliesitys on sellainen kuin tuolla edellisessä viestissäni kerroin. Mutta, onko kukaan seurannut tarkemmalla silmällä SaiPan harjoittelua, tehdäänkö siellä vielä jotain oheisharjotteita, jotka voisivat selittää ainakin osittain tuota jonkin verran tahmeaa...
  7. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Pojat, minä jätän nyt sen mitalin haaveilun. Kun ollaan liikkeessä koko ajan jäljessä, niin että ollaan perässä juoksijana, sekä kiekon liikuttelussa ollaan hitaampia kuin vastustaja, niin tulos on nyt nähdyn kaltainen. Noiden puutteiden vuoksi myös maalinteko on vaikeampaa ja me tavan tallaajat...
  8. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kyrsii tuo eilinen tappio sen verran ankarasti, että en kommentoi sitä ollenkaan, mutta esitän yhden kysymyksen. Näettekö kuinka tärkeä pelaaja Ville Koho on joukkueelle. Lauantaina Kohon kolmosketju toimi hyvin, mutta eilen ei sitten oikein toiminut kolmonen eikä nelonen. Hämäläinen ei ole...
  9. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kyllähän Henderson tänään oli vaisu ja olenkin samaa mieltä kuin 53300, että tänään taisi olla niitä pahimpia päiviä jet-lagin vuoksi. En suuremmin ole huolissani Hendersonin tämän päivän pelaamisesta, ensi viikko alkaa näyttää missä mennään. Olipahan mielenkiintoinen peli tänään, TPS.n...
  10. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Silloin kun joukkueen pelaaminen on täysin mielikuvituksetonta ja kädet on kuin umpipuuta, niin tulos on eilisen kaltainen. Eilen Sportin ensimmäinen maali meni hiukan Niemisen piikkiin, ei saisi olla etukulma tuolla tavalla auki, mutta muuten hyvä peli häneltä. Toisessa maalissa Riikola menetti...
  11. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Hyvää tänään oli 3 pistettä, mutta kyllä hiukan huolestuttaa tuo SaiPan pelaaminen, syöttöjen laatu on edelleen huonoa, ehkä hiukan väsymyksestä johtuen, mutta sen vaikutus ei saisi olla noin suuri. Jos ensi viikolla ei kiekollisessa varmuudessa tapahdu parannusta, niin pisteitä ei ole paljon...
  12. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Eiköhän Maalahti loukkaantunut silloin kaksi viikoa sitten pelatun Blues pelin kolmannen erän taklauksessa, ei ole ainakaan kuulunut sen jälkeen mitään mikä on vaivana. Vaikka Lofqvist on pisteitä tehnytkin, niin puolustuspelaamisessa on paljon parannettavaa, nyt on tuntunut, että ne omat...
  13. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kyllä oli SaiPan peli huolimatonta, paljon harhasyöttöjä ja kiekko pomppi lavassa, oliko nyt kyse siitä kuuluisasta asenteesta vai mikä oli. Aivan liikaa yksinkuljetuksia jotka ei johda mihinkään, päädyssä huonoja ja huolimattomia syötön vastaanottoja ja siksi kiekon menetyksiä. Myöskään...
  14. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Minä en ymmärrä, että jos hävitään, niin aina syytetään asennetta, tänäänkin oli kyllä asennetta, mutta hätäily ja sen tuomat harhasyötöt oli minun mielestäni yksi suuri syy tänään tappioon. Toinen syy noihin harhasyöttöihin oli hyökkääjien huonous tehdä itseään pelattavaksi, jolloin Pelicansin...
  15. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    KalPan maalit: Ensimmäisessä SaiPan pakki pelasi päin persettä, piti kiilata mies vaikka maalin taakse, jätti kuitenkin väylän maalille auki ja haukotteli itse vieressä ja sinnehän se helähti. Toinen ja kolmas helppoja vuorostaan Markkasen nukkuessa, ei vain voi noin laskea etukulmasta sisään...
  16. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Eilisen pelin jälkeen on mielestäni turha nimetä ketään yksittäistä pelaajaa epäonnistujaksi, Kärppien pelityyli vain aiheuttaa virheitä milloin kellekkin. Liikkeessä Kärpät oli hiukan SaiPaa edellä, mutta ei niin paljon, että tilanteita ei olisi saatu luotua vaan kiireen tuoma kiekollinen...
  17. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Oli SaiPalla joulua edeltävään pelailuun verrattuna laitettu uusi joukkue kentälle, tai sitten oli Vaihtohallin varaston perältä löydetty uusia jalkoja ja käsiä miehille. Olkoon kuinka tahansa, niin toivottavasti peli-ilme säilyy jatkossakin samanlaisena, silloin on sinne suoraan play-off...
  18. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato. Lehden mukaan Tirkkonen on tyytyväinen joukkueen syksyn suorittamiseen, vähään on hänkin tyytyväinen, epätasaisuus ja aneemisuus otteissa näkynyt jo reilut kaksikymmentä (20) ottelua, voitettu on vain silloin kun vastustaja on ollut vielä aneemisempi. Vaikka...
  19. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Vaikka SaiPa ei mitään ihmeellistä peliä esittänytkään, niin pisteet saatiin. Puolustuspeli toimi hyvin ja näyttää siltä, että tuo ylhäältä karvaaminen on lähes jokaisen joukkueen puolustukselle myrkkyä, niin tänäänkin, oli nimittäin hifkin hyökkäyksiin lähdöt melko vaikeita. Huomenna...
  20. L

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Meinaakos Theofilus , että Tuomenoksa hankkii Vaihtohallista Jokiselle uudet kädet? Kuultujen juttujen mukaan Nokelaisen paluu on todellakin epävarma,,, mutta ehkä mahdollinen, vahvistuksia tarvitaan, vai oletko sitä mieltä, että Järveläinen ohiliukumisineen nelosketjussa riittää?
Ylös