Hakutulokset

  1. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Velvoitteesta on päästy irti maksamalla tämän kauden sopimuksen raukeamiseksi jokin määrä summa, olkoon sitten vaikka vain puolet tämän kauden palkasta?
  2. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    SaiPan sivuilla on ilmoitus, että Riku Kallioniemi on valittu SaiPan hallitukseen. Eiköhän siellä ala talven ja kevään kuluessa jotain tapahtua, vaikkapa Riku hoitelemaan UTJ.n tehtäviä ja samalla hiukan mentoroimaan Markkasta tj.n toiminnassa. Odotellaan!!
  3. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Eiköhän talousluvut julkisteta taas elokuun alkupuolella, niin kuin aiempinakin vuosina?
  4. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Eikö sieltä pääkaupunkiseudulta keväällä tehty sopimus Rasmus Ruususelle, kuka hänet sitten on tänne hankkinut? Kyllä siellä kai joku kuitenkin tekee junioreiden tarkkailuakin, eikä vain aina valittele elämän kurjuutta, niin kuin täällä osa tekee!!
  5. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Ehkäpä tuon toimen lopetuksen taustana on jotain muutakin kuin talous? Mutta, uskoisin, että Markkasen tehtävistä jonkinlainen osa voidaan osoittaa Jussi Viljakaisen tehtäväksi, Markkaselle jää silloin enemmän aikaa hoidella Virran kanssa pelaajien etsintää ja ehkä myös neuvotteluja?
  6. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Mitä kustannuksia SaiPalle uuden hallin rakentamisesta tulee? Keskustaan rakennettuna SaiPa olisi osallistunut kustannuksiin, mutta ei luvannut osallistua Kisapuistoon rakennettavaan, vai onko jutut muuttuneet?
  7. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Kouvolan Kouvot lomautti valmentajan myös ensi vuoden osalta, siellä lakimies oli tutkinut, että olosuhteiden jatkuessa ennallaan, lomautus myös tulevalle vuodelle on mahdollinen. Ja, jos valmennus saadaan lomauttaa vielä vaikkapa kolmeksi kuukaudeksi, jää seuran maksettavaksi enää huhtikuun...
  8. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Tuossa The Hockey Handbookin linkittämässä jutussa on virheellistä tietoa, viikonlopun, eli lauantai-sunnuntai aikana Eksoten alueella uusia tartuntoja oli 14. On aivan oikein, että Eksote ja Avi ennakoivat ja uusilla suosituksilla/määräyksillä pyrkivät estämään tilanteen pahenemisen.
  9. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Kyllä ainakin teksti-tv.n mukaan tänään on varmistunut yksi koronatartunta HPK.n liigajoukkueessa. Saapa nähdä SaiPan toimenpiteitä?
  10. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Halli on kaupungin, eli se korjaa ja eiköhän vakuutus maksa korjauksen?
  11. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Lueskelin vielä uudelleen tuota juttua, kyllä siinä sanotaan, että koskee vakituisessa työsuhteessa olevia toimistossa, joukkueessa ja ravintolassa. Ei kai joukkueessa ole vakituisessa työsuhteessa kuin ehkä huoltajat?
  12. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Taitaapa Terokin, sekä muu valmennus olla yt- neuvottelujen piirissä, juuri perjantaina työmarkkinajärjestöt (työntekijät ja työnantajat) sopivat, että myös määräaikaiset voidaan lomauttaa. On sitten oma asiansa, onko valmennus osapuolena neuvottelupöydässä? Niin, ja neuvotteluaika lyhennettiin...
  13. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Kirjoitan tänne, koska mielestäni tänne parhaiten kuuluu. Eli, valmentaja Lehterän jälkeen? Kun tämä Jussi Ahokas on nyt näyttänyt kykynsä KooKoon peräsimessä, niin löytyykö nuorisomaajoukkueista SaiPalle valmentajaa, tai sitten jostain Euroopan joukkueista, mielummin kotimaista nimeä nostamaan...
  14. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Minun mielestäni Tuomenoksan heikkous on kotimaisten pelaajien hankinta, onko syy pelaajien itsesnsä ylihinnoittelu, vai mikä, mutta todella huonosti edes keskitason kotimaisia pelaajia SaiPaan on tullut. Vain mestismiehiä ja jokunen nuori, esimerkiksi Virtanen on tänne löytynyt, hänkään ei...
  15. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Kyllä Lappeenrannan kaupungilla on kovin vähän sanomista Lut.n toimintaan ja jakamiseen Lahteen, suurin syyllinen on tämä rehtori Saksa, en tiedä mistä mies on varsinaisesti kotoisin, mutta ihmeellinen halu oli Lahteen yliopiston osasto saada. Samoin ihmettelen Ammattikorkeakoulujen yhdistämistä.
  16. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Saattaa olla, että jonkin verran rahaa sijoitetaan myös junioritoimintaan, esimerkiksi A- junioreiden valmentajan Martikaisen, sekä B-junioreiden valmentajan Hämäläisen palkkoihin. Se on mielestäni oikein, oman juniorityön kuntoon saaminen on iso edellytys seuran jatkoa ajatellen. Mutta, kun...
  17. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Jos/kun Markkasella on tradenomin paperit, niin kyllähän se antaa jo selkänojaa tuohon tj.n toimeen. Mutta, minä uskon, että tukea löytyy toimistolta, Tuomenoksa urheilupuolelta, Viljakainen markkinoinnissa, Sirpa Hujala lipunmyynnistä, hallituksessa johtaja Tersa, Ville Suni ja viimeisimpänä...
  18. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Aamun Etelä-Saimaassa oli toimittaja Kalle Sipiläisen kirjoittama kommentti tuohon toimitusjohtaja asiaan, laitan referaatin, mistä taitaa ilmetä miksi toimitusjohtajaa vaihdettiin näin pian kun Ek oli aloittanut: "Pian kävi kuitenkin ilmi, ettei SaiPan uutta toimitusjohtajaa tuntenut kukaan...
  19. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Etelä- Saimaan sivuilla on toimittaja Vesa Salmisen analyysi koko kaudesta ja siellä jutun lopulla, väliotsikon JOHTO alla on kommenttia jonka voin allekirjoittaa. pari pientä referointia: Jonnekin katosi välillä yhteys kiekkoyhteisöön. Lopussa: Juhlavuosi edessä ja kannattajat odottavat nyt...
  20. L

    SaiPa Oy:n tulevaisuus

    Näyttää tuo Lehterän sopimus olevan 1 + 1 vuotta, minä muistin, että optio olisi ollut 2 vuotta. Minulla on tunne, että kun/jos peli lähtee syksyn aikana toimimaan, niin Lehterän sopimuksessa oleva optio otetaan heti käyttöön ja samalla jo aloitetaan seuraavan kauden joukkueen kokoaminen. Ja...
Ylös