Hakutulokset

  1. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Playoffien Halmoa jää ikävä, runkosarjan Halmoa ei niinkään.
  2. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    @Melarus Tampereen paikallinen vaan vaatii myös, että JYP pudottaa Lukon. Ei nyt täysin sula mahdottomuus, mutta eilisen perusteella ei myöskään kovin todennäköistä. Niin hyvä Lukko etenkin kolmannessa oli.
  3. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Vähän nyt mopo keulii täällä liikaa. Uudella mokkelupauksella on tasan yksi pelattu peli ja vaikka se meni juuri kuten kaikki toivoi, niin itse en todellakaan ala vielä juhlimaan mitään, ennen kuin näen mieheltä lisää otteita kehissä. Jos pelaa esim. viisi peliä samalla tasolla, voi puheet...
  4. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Ahopelto loppukaudeksi Ilvekseen kertoo Kooveen sivut. Ihmettelen kovasti, jos vielä lisää hankintoja julkaistaan.
  5. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Hyvä sitten, ettei huhut Genen uran loppumisesta pitäneet paikkaansa. Huhut tottakai on aina huhuja ja niihin etenkin näissä myös pitää niin suhtautua, mutta tuossa skenaariossa on äkkiä myös loppuelämä osittain pilalla
  6. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Mitä sillä on merkitystä mitä pelistä on jäljellä? Vituttaahan se nyt ihan saatanasti, kun Ilves sulaa jälleen pelin (jota auttaa vielä tuomarivirhe) pelin lopussa Liigajumbolle, eikä jonkun Taimen cheapshotit ainakaan sitä vitutusta paranna. Ks. Porukka tuskin katsoo seuraavaa peliä katsomosta...
  7. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Ilmeisesti joku idioottiporukka sitten. En ole sellaista väittänyt. Toivottavasti kyseistä porukalla sitten on ns. masis jälkeenpäin huuteluista.
  8. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    "Revi siltä pää irti Rautiainen!"? Ollut aika normaalia huutelua tappelutilanteissa jo niin kauan kun jaksan muistaa. Ruumiin poltosta tuskin huuteli koko katsomo joukolla, yksittäinen fani/pari yksittäistä fania on aika vähän yllättävää, kun kiehuu sisäisesti pelin jälkeen. Keskity voitosta...
  9. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Syvällä ui Tampereen Ilves tällä rosterilla, mutta ei ole uutta. Nuori ja liian taitotasoton joukkue, jolle tulee näitä slumppeja aivan liian usein. Päälle sitten vielä Kivi, joka ei kyllä täysin ole ollut sitä mitä allekirjoittanut toivoi ja jopa uskoi. Välillä tulee niin jäätäviä putkia, mutta...
  10. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Nih. Voi että kun vähän muistutellaan raukkapaskalle, joka voittopelin lopussa vetäisee Rautiaista cheapshotilla päähän. Säälittää käytöstä Taimelta.
  11. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Olisi ollut oikeusmurha, jos olisi tullut. Pelkkä oikeusmurha jo lajille nimeltä jääkiekko.
  12. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Mä haluaisin oikeasti tietää mitä helvettiä Jerry Laakso on tehnyt Ilveksessä, että on "totaalikiellossa" peleistä.
  13. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Lisätään tuohon vielä C: Muut joukkueet oppivat Ilveksen pelitavan. Kyllä nuo aikalailla jokainen toteutuu. Peli on nyt huonompaa kun joukkueella on henkinen lukko päällä, tuo täytyy murtaa ja saada asiat muuttumaan. Toivottavasti Kiven puheet ongelmien ratkaisemisesta ei ole vain...
  14. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Lämmittää tällä hetkellä kuin kusi housussa Siperian keskitalvella.
  15. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Yksi tehty, jonka paska tuomari hylkäsi. Mutta kyllä, menestyäkseen Ilveksen työkalut ei voi jäädä tähän.
  16. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Lisätään nyt vielä se, että toivottavasti Ilveksessä ei Generouksesta kaavailla mitään kakkos-yv:n erikoisviivamiestä, vaan alivoiman ja maalinedustan janaria, joka tarvittaessa käy sitten ruuvaamassa pään irti niiltä, jotka kohtelevat kärkipelaajia kaltoin jäällä.
  17. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Jollain mennyt Gene aika pahasti ihon alle, saa tämän hankinnan näyttämään paremmalta. Jos on sitä mitä HIFK:ssa parhaimmillaan, otan ilolla miehen tänne. Mutta onhan GeneMatti vähän semmoinen liigatason versio Nickersonista liiankin usein. Fanien mieleen kyllä, mutta toivottavasti saanut vähän...
  18. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Ja missä Pelicans on nyt? #hymiö Noh, aika näyttää mitä saa aikaan ja mihin rooliin kaavailtu. Piskulan Turkuun meno on harmitus, ois saanut jatkaa.
  19. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Juha Leimu ihmetyttää. Eikö miehen ura pitäisi lähinnä olla jo ohi? Suomen jatko on huikea asia, kuten myös Heleniuksen. Savilahden otan ilolla takaisin, kun niin kovasti harmitti kun mies täältä Kouvolaan lähti. Rokin janarista ei mitään hajua ja Piskula toivottavasti jatkaa Floodin lisäksi.
  20. L

    Ilves kaudella 2018–2019

    Kas. Luin väärin, eipä mitään.
Ylös