Hakutulokset

  1. K

    Opetustyö

    Vantaalla ryhmäkokoja on kasvatettu koko sen ajan, kun olen töissä ollut. Lisäksi erityisluokkien purun takia oppilasaines on nykyään haastavampaa kuin ennen lähikouluperiaatteen tulemista. Hyvä jos jossain päin Suomea on ryhmäkoot saatu pidettyä pieninä ja tuki riittävänä. Omiin kouluaikoihin...
  2. K

    Opetustyö

    Oppimisvaikeuksia ja oman toiminnan ohjauksen haasteita on nykyään niin monella oppilaalla, että se vaikuttaa kaikkien opiskeluun. Ei ole lainkaan eri peliä heidän kanssaan, koska kaikki opiskelevat yhdessä. Esimerkiksi tuntien aloittaminen kestää todella kauan, koska oppilaat tulevat...
  3. K

    Opetustyö

    Oikeastaan en tarkoittanut sitä, että opettajan pätevyys itsessään tekisi kenestäkään paremman sitoutumaan koulun käytänteisiin, mutta kun työpaikka on yhdeksäksi kuukaudeksi kerrallaan, ei välttämättä pidä niin tärkeänä sitä, miten koulun käytänteet alkavat kehittyä ja miten koulu itsessään...
  4. K

    Opetustyö

    Pitkä viesti, vastailen joihinkin. - Jos poissaoloa ei merkitä, oppilas on ollut tunnilla. Sama myöhästymisen kanssa. Jälkeenpäin on vaikea muistella, milloin kukakin on tullut. Minä kirjaan minuutin tarkkuudella saapumisajan Wilmaan, koska oppilaat myöhästelevät ihan hemmetisti ja joidenkin...
  5. K

    Opetustyö

    Perinteinen fysiikan tai kemian kirja + työkirja olisi edelleen hyvä kombo opettaa yläkoululaisille, mutta kun Vantaa päätti jo useita vuosia sitten, että työkirjoja ei saa ostaa. Kaikki tutkimukset (oppilastyöt + demot) ovat työkirjoissa. Digikirjasta löytyy myös tutkimukset. Ne ovat nyt...
  6. K

    Opetustyö

    Tuo 1,1 on muistaakseni aikoinaan neuvoteltu luokattoman lukion kertoimeksi, koska luokaton lukio teettää enemmän töitä opettajille kuin luokallinen vanhan mallinen lukio.
  7. K

    Opetustyö

    Meillä on sähköiset materiaalit, mistä opettaja näkee, mitä kukakin on tehnyt. Yhdessä kappaleessa on niin paljon tehtäviä, että ne riittävät nopeimmillekin. Paljon on niitä, jotka tekevät valtavasti, ja suhteellisen paljon niitäkin, jotka tekevät ihan minimit. Löytyy laajempiakin tehtäviä...
  8. K

    Opetustyö

    Minä olen vähentänyt luennoimista ja muistiinpanojen teettämistä, mutta kyllä näitäkin vielä harrastetaan. Entistä enemmän annan aikaa tehdä tehtäviä omaan tahtiin, ja luonnontieteisiinkin on tullut tutkielmia ja esseitä. Oppilastöistä tehdään raportteja ja työselostuksia, mikä on todella...
  9. K

    Opetustyö

    Kuinka hyvin olet perehtynyt peruskoulun uusiin opetussuunnitelmiin? Esimerkiksi minun aineissani fysiikassa ja kemiassa opetettavia sisältöjä on koko ajan karsittu, samalla myös oppiaineita on helpotettu. Se ei voi olla näkymättä luonnontieteiden PISAssa. Minusta nykyinen opetussuunnitelma ei...
  10. K

    Opetustyö

    Ei kaikkia tavoitteita joka kerta mitatakaan. Suurin ongelma on se, että miten eri tavoitteita painottaa, miten pystyy tekemään sellaisia tehtäviä, että joka osa-alueelta tulee jotain, miten erilaiset suoritukset arvioidaan ja varsinkin dokumentoidaan? Miten ne puristetaan yhdeksi...
  11. K

    Opetustyö

    Fysiikassa ja kemiassa myös ryhmän dynamiikka on todella tärkeää. Vaatii vaivaa ja taitoa saada ryhmä toimimaan hyvin yhdessä. Ryhmän dynamiikka vaikuttaa huomattavasti oppimistuloksiin ja sitä kautta arvosanoihin. Sen takia onkin todella haitallista se, että ryhmiä jatkuvasti sekotetaan ja...
  12. K

    Opetustyö

    Meillä on ollut kaksi vuotta käytössä SanomaPron sähköiset materiaalit. Paperikirjoja ei käytetä. Ensimmäisenä vuotena nuo olivat niin raakileet, että sai koko ajan soittaa SanomaProlle, kun eivät toimineet. Kävivät meillä koulussa seuraamassa tunteja, kirjasivat ongelmat ylös ja muuttivat...
  13. K

    Opetustyö

    Siinähän sitä arviointia jo hiukan avasit. Eri arvosanojen osaamiselle on olemassa kriteerit, esimerkiksi fysiikassa ja kemiassa kriteerejä on toista kymmentä. Juuri yksikään ei tule suoraan siitä, miten oppilas hallitsee oppiaineen tietopuolen, vaan kaikesta muusta. Tässä fysiikan arvosanalle...
  14. K

    Opetustyö

    Yläkoulun fysiikan ja kemian opettajana teen kouluviikkojen aikana semmoista 35 - 40 tuntista viikkoa. Oppitunteja on 21-22 ollut viikossa muutaman vuoden ajan. Vantaalla on ylituntikatto, tunteja ei voi ottaa enempää. Lomille jää usein kokeita tarkistettavaksi ja oppilaiden töitä luettavaksi...
  15. K

    Opetustyö

    Ainakin oppikirjojen ja muiden materiaalien tilaaminen ja jakaminen tulee keskiasteellakin opettajien vastuulle, kuten peruskoulussa.
  16. K

    Opetustyö

    Sähköiset materiaalit ovat olleet jonkinmoinen pelastus tässä jojoilussa. Oppilaat pääsevät aina kotoa tehtäviin ja kappaleisiin, pystyvät lukemaan tai kuuntelemaan tekstit ja tehtäviä on jopa tarpeeksi. Meeteillä ja chatilla saa täydennettyä. Fyssan ja kemian opettajana minulta nuo eivät...
  17. K

    Opetustyö

    Joo ei ole pariinkymmeneen vuoteen edes tyttölapset yrittäneet tunkea syliin, ekoina vuosina opettajana semmoista muutaman kerran tapahtui. Muuten nyt turvavälien pitäminen, maskien käyttäminen ym. ei ainakaan meillä päin suju yhtään mallikkaasti. Hiukan ihmeenä itse asiassa pidän, ettei omassa...
  18. K

    Opetustyö

    Luukkainen nyt on hupiukko ja twiittailee milloin mitäkin, yleensä myötähäpeää aiheuttavaa. On hänellä tuossa myös toinen puoli asiaakin. Koulut halutaan pitää auki ja meidät opettajat töissä. Rokotettuja opettajia tuskin katsottaisiin koronalle altistuneiksi, ja vaikka koulussa oppilailla olisi...
  19. K

    Opetustyö

    Tuo on hiukan vanhemmilla erityisopettajilla oleva jäänne. Aiemmin vastaavia kummallisuuksia oli muillakin opettajilla, esim. lukion opettajat pääsivät aikaisemmin eläkkeelle, jos tulivat viimeiseksi vuodeksi opettamaan peruskouluun. Minä olen nyt 49-vuotias, en ole saanut valita eläkeikääni...
  20. K

    Opetustyö

    Sinä se täällä kuitenkin teet jakolaskuja. Se palkan tasaus on 50 vuotta sitten tehty. Meinaatko, etteivät muuta alat ole pekkasten ja muiden sopimusten ansiosta kirineet sen jälkeen kiinni lomapäivissä? Reilumpi jakolasku olisi 36000 € / 10 kk, silloin tulee 3600 € / kk.
Ylös