Hakutulokset

  1. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Tavallaan joo, mutta taannoin Kouvolassa juuri tämän ikäiset kaverit lähtivät kehittämään toimintaa, ja lopputulema oli ihan Mestis-uskottava katsomomeininki, joka ei enää paljoa esim. TUTO REBELSille tai Sarvis Clubille häpeä. Eli kyllä poikia kannattaa huomioida ja antaa mahdollisuuksia...
  2. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Tai että Hartwall Areenalla olisi näytetty kevään ratkaisumatseissa jotain väsyneitä Venäjä-vääntöjä keskustelupalstoilta? Niinpä niin. Willimiesten sivujen teksti oli kovaa ja karua asiaa. Mikkelissä kannattaisi nyt ihan tosissaan puhaltaa peli poikki, ottaa saman pöydän ääreen kaikki...
  3. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Erittäin hyvä kolumni Tommi Manniselta. Hämmästyttää, että täällä väki on sitä mieltä, että olisi pitänyt jättää kirjoittamatta. Minusta tuollaista lukee ihan mieluusti, ja onhan asia herättänyt täälläkin monta sivullista parranpärinää. Lehtimiehen pitääkin tarttua kuumaan aiheeseen, joten ihan...
  4. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Loppuyhteenvetona voitaneen todeta, että "Harpan" huumori on siis mitoitettu kohdeyleisön mukaan, eikä tarvetta nostaa tasoa ole. Ähihi pikkukakkonen ähihi. Ähihihihihihi Benny Hill ähihi. Täältä tästä asiasta tähän.
  5. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Hyvin on kyllä päässyt fanipalaute tämän "Harpan" ihon alle. Halliin valmistetaan kooste kritisoivista teksteistä kaiken kansan silmille ja tänne laitetaan aamuviideltä biisilistaa. Huhhuh, Seurailen tätä täysin sivullisena, ja tätä väsynyttä musiikkihuumoriahan maailmaan mahtuu (Kouvolassakin...
  6. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Miltä osin? Huono vittuilu on vain huonoa vittuilua eikä sellaisenaan mitään uutta Mikkelissä (eikä kaikkialla muuallakaan), mutta onhan tämä Mikkelissä jumalan asemaan noussut "Harppa" kritiikinsietokyvyltään aika prinsessa.
  7. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Siis ymmärsinkö oikein? Jatkoajan keskustelupalstalla annetaan kritiikkiä Mikkelin dj:lle, niin tämä menee ja tekee niistä jonkun koosteen pyörimään kauden ennätysyleisön edessä Mestiksen finaaleissa? Lol ai jumalauta miten pienisieluinen kaveri voi enää olla. Kaiken maailman mestareita sitä...
  8. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Ei tuo mikkeliläisten väkivaltaisuus ole mitään uutta auringon alla. Olikohan se vuosi 2012, kun väkivaltainen mikkeliläisfani hyökkäsi Jokipoikien fanibussissa matkustaneen suht hintelän kaverin kimppuun ja löi tätä ns. puun takaa suoraan tauluun. Mikkeliläiskirjoittajat ovat täällä vuosikausia...
  9. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Viime kaudella siellä oli aktiivinen ja dynaaminen puheenjohtaja, jolla oli uskallusta kyseenalaistaa ja halua kehittää vanhaa toimintaa. Sarvis Clubin meininkiähän kiiteltiin laajasti. Nyttemmin kumminkin tämä kaveri on syrjäytetty ja ilmeisesti homma on palannut lapsenkenkiinsä. Valitettavasti.
  10. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Minusta tämä kolumni oli asiallinen ja olen jo vuosikausia nostanut itsekin näitä tässä käsiteltyjä ongelmia esille. On ollut jo pitkään selvää, että Kookoon fanitoiminnan kompastuskivi on siihen osallistuvien henkilöiden nuori ikä, jolloin tällaisilta ylilyönneiltä ei voida välttyä. Nyt savi...
  11. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Thoho, aplodit Jyväsjärvelle ja Pulkkiselle, kunnon trollimeininkiä Mikkelin suuntaan. :) Joo, justiinsa näin. Fanitoiminta jeesaa seuraa, ei niinkään joukkuetta.
  12. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Tuolla muutamassa kohdassa väitettiin, että kannustus jotenkin auttaisi kotijoukkuetta. Näinhän asia ei ole. Ei esim. kertointenlaskennassa katsota että jaahas, näillä on eom-jätkiä, pannaan pari prosenttia arvioon lisää. Sama kotietu on havaittavissa kertoimissa yhtälailla Lempäälän Kisalla...
  13. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Tämä on tietysti totta, mutta nythän sarja on ollut aika tasainen. Täysin selkeää heittopussia ei ole. Tällä menolla playoff-paikoistakin tapellaan ihan loppumetreille asti. Pelien määrästä sinällään samaa mieltä. Ja Mikkelin yleisömääriin vaikuttaa se, että Mikkeli ei ole vielä vanhastaan...
  14. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Tahikka aatteleppa sitä, että kaveri on hommannut kalliin kanavapaketin tuon viiden minsan takia. Kuinka kallista se oikein on? Ja kyllä, D Teamin otteluissa se rumpujen pätkiminen on aivan hirveää kuultavaa minustakin. Oikeastaan kauheinta, mihin olen missään törmännyt. Tsori.
  15. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Juu, jotenkin hassu episodi. Todettakoon kuitenkin, että eipä ole ihan hetkeen täällä SaPKo-faneista noin suuren suurta edustusta ollutkaan, siitä peukku. Ilmoitettu oli 58 henkeä, joka on minusta vaikuttava määrä. Näistä ilmeisesti ainakin suurin osa myös tuli katsomaan peliä, eikä ainoastaan...
  16. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Luuletko että jos joku haluaa tulla torvineen halliin, niin jollain faniporukalla on mahdollisuuksia estää sitä? Tai sanoa että soita sitä uralin pihlajata samalla kun me chäntätään tota isinsiemensyöksystäkalmistonrauhaanainarinnallajokahetkitukena-vollotustamme? Tai no, varmaan siellä on...
  17. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Itsehän saattaisin pidättäytyä kirjoittamasta, mikäli lukeminenkin onnistuisi vain ensimmäisen rivin verran, mutta sulle nää hyvät neuvot ei oo menny kaaliin aiemminkaan, joten senkus jatkat. Kivahan se on että Ultras-toiminnan Grand Old Man, keikeitig, valistaa meitä tyhmiä katsomokulttuurin...
  18. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Buaah, kyllä tää KKtigin koko päivän jatkunut valistuksen aika sämpylänjaon syvimmästä olemuksesta pelasti pitkän päivän tylsän illan. :) Enää pitäisi tietää että mitä hemmetin tekemistä on italialaisella väärän lajin katsomokulttuurilla jäähalleissa? Yhtä lailla minusta tämänkaltainen...
  19. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Ok. Enpä osaa ottaa asiaan enempää kantaa. Varmasti harmillinen paikka ajaa Suomen halki turhan takia. Onhan siinä voinut meinata itku tirahtaa. Kevennyksenä:
  20. K

    Katsomokulttuuri Mestiksessä

    Ja tämä ajatushan näin kuultuna vaikuttaa ihan fiksulta, jopa kannatettavalta. Sitä en sitten todellakaan tiedä että millaisia nämä "ääriainekset" siellä ovat ja mitä ongelmaa niiden kanssa on milloinkin ollut.
Ylös