Hakutulokset

  1. K

    Opetustyö

    Pieni kertomus open työstä, joka usein jää arvosanojen ja arkisen työn taakse piiloon, näkymättömiin muilta kuin osallisilta. Pienellä paikkakunnalla asustelee nuori miehenalku, tuore musteen tuoksu leijailee vasta saadusta peruskoulun päättötodistuksesta. Tuon paperin saaminen on ollut työn ja...
  2. K

    Opetustyö

    Ehkä kaupungin olisi kannattanut antaa muistamisten olla kokonaan. Tuollainen lahja raskaan etäopetus- ja muun koronahässäkän jälkeen tuntuu tosiaan suolan hieromiselta haavaan. Toisaalta en itse lähtisi lahjasta lehtien palstoilla itkemään, oli se millainen hyvänsä. Tarkoitus lienee...
  3. K

    Opetustyö

    Meillä laitettiin joka kotiin tiedustelua tarvisiko kotona koneita. Koululta sai kannettavia ja pädejä ilmaiseksi lainaan, jos kodit niitä tarvitsevat. Useissa kodeissa vanhemmat ovet etätöissä ja tarvitsevat koneen, lapselle/lapsille jäi vain kännykkä, joka ei oikein riitä välineeksi. Laitteita...
  4. K

    Opetustyö

    Radiossa joku asiantuntija oli sitä mieltä, että vastuu on opetuksen järjestäjän eli kunnan. Koski myös tilannetta, jossa oppilas jättää etäopintonsa sivuun ja lähtee muuten vain pyöräilemään ”koulupäivän” ja katkoo koipensa. Jos tulkinta on tuo, niin asettaa muutamiin aineisiin aika korkean...
  5. K

    Opetustyö

    Aika pikaisella aikataululla tuli siirtyä etäopetukseen, eikä ainakaan meidän koulussa monellakaan ollut etäopetukseen sopivaa digimateriaalia. Iltaa ja yötä myöten on osa vääntänyt tavaraa ja opetellut uusien alustojen toimintoja ja sisältöjä. Pienimuotoinen pakkodigiloikka tuli itsekin...
  6. K

    Opetustyö

    JOS osa-aikaisuuden lisäksi Kela maksaa jotain etuutta, niin olen melko varma, että perivät etuuksia takaisin, mikäli tulot ovat kasvaneet. Tulojen kasvaessa oikeus etuuteen pienenee tai poistuu kokonaan. Jos työsopimuksessa on sovittu tietty tuntimäärä/viikko, niin ylimenevistä tunneista voi...
  7. K

    Opetustyö

    Riippuu siitä mitä tarkoitat sanktioilla. Jos tunteja on yli 60h/kk, katsotaan työ päätoimiseksi eli menettää/pienentää mahdollisia tukia. Tietty verotus nappaa isomman siivun palkasta kosia palkka on enemmän kuin alunperin on sovittu. Voi yllättää mätkyjen muodossa verotuksen valmistuessa...
  8. K

    Opetustyö

    Koulun arkea nykyisellään. Unelmien työ on monella vaihtunut päivittäiseen selviytymiskamppailuun. Vähän vastapainoa pitkistä lomista ja lyhyestä työpäivistä piikitteleville: https://yle.fi/uutiset/3-10390342 Tutulta kuulostaa. Linkki Ylen juttuun opettajan arjesta.
  9. K

    Opetustyö

    Kiertäviä opettajia on täällä maaseudulla edelleen ja paljon muissakin aineissa kuin kielissä. Voisin jopa väittää, että kiertävien määrä on kasvanut reilusti muuttotappioiden vuoksi. Nyt vaan opettajat kiertävät kahdessa tai useammassa kunnassa opettamassa, kun aiemmin sahattiin kunnan sisällä...
  10. K

    Opetustyö

    Ei hitaimman tahdin mukaan eteneminen mikään tavoiteltava tilanne ole, vaan käytännön sanelema pakko. Yläkoulussakin on oppilaita, joilta lukeminen onnistuu hädin tuskin, ymmärtämisen kanssa samanmoisia ongelmia. Uusi ops sysää vastuuta entisestään oppilaan suuntaan pyrkien tekemään heistä...
  11. K

    Opetustyö

    Integraatio ja inkluusio eivät ainakaan edistä sitä, että ikäluokasta kyettäisiin ulosmittaamaan paras mahdollinen oppimistulos. Ajatus on kauniin idealistinen, mutta käytännössä kaikki kärsivät. Oppimisvaikeuksia on hyvin monenlaisia, enkä ole lainkaan vakuuttunut siitä, että että isossa...
  12. K

    Opetustyö

    Katsos vaan: Alppilan opettajan potkut peruttu | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi Työsuhteen purku on muutettu kirjalliseksi varoitukseksi. Hyvä päätös lautakunnalta ja samalla pieni näpäytys opetusviraston virkamiehille.
  13. K

    Opetustyö

    Wilman merkintöjen yhtenä tarkoituksena on oppilaan koulunkäynnin läpinäkyvyyden lisääminen kodin suuntaan. Negatiivisia merkintöjä tulee joillekin oppilaille paljon ja aiheesta. Positiivistakin yritetään laittaa, mutta jollei niihin ole aihetta, niin "rikosreksiterihän" siitä tulee lasten...
  14. K

    Opetustyö

    Aika kusipäisiltä vaikuttavat nuo vanhemmat. Heidän muksut ovat, tottakai, moitteettomia käytökseltään. Voisi tuossakin tapauksessa perusopetusjohtaja ilmoittaa vanhemiille, että rehtorin toimet on tutkittu, eikä moitteen sijaa löydy. Pulinat pois ja työ jatkukoon normaalisti, etenkään rehtorin...
  15. K

    Opetustyö

    Jos aletaan antamaan nuorisolle periksi sen vuoksi, että he rikkovat sääntöjä, niin se on loputon tie kuljettavaski. Yhden myönnytyksen jälkeen kapina kohdistuu toiseen, kolmenteen, neljänteen jne. sääntöön. Pian ei ole mitään sääntöjä jäljellä. Nuorille ja lapsille tulee koulussakin opettaa...
  16. K

    Opetustyö

    Katsoin Areenasta tuon illan istunnon. Olihan siinä melko erilaiset näkemykset ja kertomukset opetuspäälliköllä ja ex-opettajalla. Antti tuntee näemmä päällikköä paremmin pykälien sisällön. Jos käsketään poistua, niin silloin poistutaan. Jos oppilas kuitenkin vastustelee poistumismääräystä...
  17. K

    Opetustyö

    Tarkoittiko ministeri kännyn käyttöä tunneilla vai ylipäätäään koulun alueella? Tunneilla käyttö lienee kielletty kaikkialla, jollei nimenomaisesti kehoiteta sillä etsimään tietoa. Välitunnit ovat räpläämistä varten. On toki tehtävä selväksi kuvien/videoiden julkistamisen (esim. Youtubessa)...
  18. K

    Opetustyö

    Yksi tilanne, yksi laki, kaksi päinvastaista tulkintaa. Mielestäni teko oli laillinen (PoL §36b). Tässä tilanteessa tönäisy näyttää rajulta, koska vastarinta juuri ennen tönäisyä oli verbaalista. Aiemmin oli ollut fyysistäkin vastustamista. Poiston syyksi riittää, ettei oppilas noudata...
  19. K

    Opetustyö

    Lakimiehillä on myös toisenlaisia näkemyksiä: Lakimies: Opettaja saa käyttää voimakeinoja häiriötilanteissa - MTV3.fi - Uutiset - Kotimaa OAJ:n lakimiehen tulkinta on, että opettaja saa käyttää kohtuullisia voimakeinoja, jos oppilas käyttäytyy häiritsevästi tai uhkaavasti.
  20. K

    Opetustyö

    Kerran eräs oppilas huoritteli naispuolista työtoveriani ja kiroili päälle aika reippaasti. Itku kurkussa opettaja kertoi asiasta ja lupasin auttaa. Otin pojan käytävältä opehuoneeseen (piiloon muiden oppilaiden katseilta sekä korvilta) ja kysyin pitääkö kuulemani paikaansa. Pienen suostuttelun...
Ylös