Hakutulokset

  1. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Länkkärin ei todellakaan pidäkään kirjoittaa Jukureista joka käänteessä. Mikkelistä löytyy paljon kansallisesti menestyviä nuoria yksilöurheilijoita, joiden edesottamuksista on paljon mielenkiintoisempaa lukea. Tavoitteeksi asetettu playoffspaikka jäi sitten lopulta kauaksi. Tänä vuonna ei oltu...
  2. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Auts! Nyt tuli kaikille Mestisjengeille oikein isosti ahteriin. Onneksi ei tarvii todistaa enää näitä kärsimysnäytelmiä paikan päällä.
  3. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Playoffs peleistä on täysin turhaa haaveilla, ennen kuin pelaajabudjettiin tulee selkeä lisäys. Sitä ei varmaan ole ihan hetkeen näkyvissä. Kunhan ”liigalisenssi” on kuoletettu niin sillä hankkii kaudeksi yhden staran tai kaksi pelimiestä.
  4. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Kyllä omalla osalla tuo jääkiekon seuraaminen on tullut päätökseen. Täysin ylihypetetty laji kun on tullut seurattua läheltä muuta urheilua kansallisessa kärjen tuntumassa. Liigan taso on surkea ja sarjajärjestelmä vielä kehnompi. Poistukaa muutkin hallista oikean urheilun pariin!
  5. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Nyt tuli vähän isompi nimi toimariksi! Hyvä signaus.
  6. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Eiköhän sieltä joku Mestis try-out ole tulossa tekemään "tulosta" hyökkäykseen tai sitten joku tosi ihqu A-juniori.
  7. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Hakki hei! Nyt pitäisi reagoida, ei joulun jälkeen. Haloo!
  8. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Vielä Jerry Turkulainen pois tuolta jkylästä hapantumasta takaisin Jukureihin niin olisi hyvä. Iso peukku Nikkasen sopparille!
  9. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Homma oli juuri niin kuin itse myös arvelin. Dufvasta meinasi kasvaa seuraa isompi hahmo. Jatkossa valmentaja valmentaa ja UTJ miettii pelaajien palkkaamisesta sekä scouttaamisesta. Turskaa tulee mutta onneksi pakka kestää vielä tuon. Ei ole helppo laji tää liiga! ps. Kyllähän Vesalainen sai...
  10. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Itse luulen että soppari on purettu ”yhteisymmärryksessä” ja sovittu jostain korvauksesta. En usko että koko tulevaa kahta kautta maksetaan Dufvan palkkaa. Eiköhän Risto nähdä jonkin projektin kimpussa jo syksyllä.
  11. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Pike voisi olla hyvä haku ! Tykkäsin miehen tyylistä viime visiitillä kaikkinen koukeroineen. Saattaa vaan olla niin että saa isompaa palkkaa Hifk kakkosena kuin mitä Jukurit tarjoaisi? Hahl sitä pelillistä puolta todellisuudessa johti. Dufva oli se henkinen johtaja.
  12. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Booom! Tämä tuli puskista. Ristolla oli vielä kuitenkin sopimusta jäljellä useampi vuosi. Mitähän on tapahtunut kulisseissa? Vaikea uskoa että Risto olisi itse halunnut purkaa sopparin.
  13. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Hietasen jatkolle peukku. Toivottovasti Valtteri pysyisi vielä ottamaan stepin ylöspäin urallaan seuraavalla kaudella.
  14. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Ehkä tässä halutaan tuoda sitä esille, että Jukurit on dumattu jokaisessa mediassa, kaikkien "asiantuntijoiden" analyyseissä molempina kausina varmaksi jumboksi. Jos selvästi pienimmällä budjetilla ollaan "pärjätty" niin kuin nämä kaksi kautta on mennyt niin en ihan alkaisi vielä ranteita...
  15. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Se on juurikin noin miten Dynamo tuossa aiemmin kirjoitti. Kunhan Jukurit saa maksettua tuon keinotekoisen osakkeen pois, niin se myös vapauttaa todennäköisesti rahaa pelaajabudjettiin. Talous edellä täytyy mennä, ettei käy kuten Bluesille jossa haettiin menestystä talousluvuista piittamatta...
  16. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Asplundille sattui myös eilen ohipeli. Erittäin huolimatonta pelaamista ja Turren virheestä maali Ässille. Kyseessä oli tärkeä peli ja silti joukkue pelasi ensimmäisen erän todella pehmeästi. Menikö otteluun valmistautuminen huonosti kun Risto ei ollut valvomassa?
  17. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Ok. Oletin että siirtyy nyt jo ennen siirtorajan umpeutumista. My bad..
  18. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Tuo kyllä hemmetin hyvä uutinen. Tarvetta on enemmän kuin tarpeeksi. Puheet tyhjennysmyynnistä Jukureiden osalta voi ainakin unohtaa.
  19. J

    Jukurit kaudella 2018–2019

    Kiitos, mutta ei kiitos. Flegmaattiset ja kädettömät esitykset ifk paidassa eivät vain vakuuta alkuunkaan. Tarvitaan hieman toisentyyppistä miestä hyökkäykseen.
Ylös