Hakutulokset

  1. J

    Kellojen siirto

    Näkyykö nyt piikki kuolintilastoissa ja kuoppa lasten oppimistuloksissa?
  2. J

    Kellojen siirto

    En tiedä. Molemmissa on puolensa. Olihan esimerkiksi aamulla nyt aikaisemmin valoisaa, joten sikäli perusteltu tämä siirto, kun voi vaikka mennä aamulenkille valoisampana aikana. Tosin mulle henkilökohtaisesti on sekin samantekevää onko juostessa pimeää vai valoisaa.
  3. J

    Kellojen siirto

    Joo meillä myös tänään lapset heräsivät viideltä. Mutta ei toi nyt iso asia ole, mennään vähän aikaisemmin nukkumaan. Olihan siinä myös kiistatta hyvät puolensa herätä tuntia aikaisemmin. Rauhassa aamupala, takkaan tulet ja ihan hyvä fiilis kun molempiin autoihin oli talvirenkaat vaihdettu jo...
  4. J

    Kellojen siirto

    Juoksin tällä viikolla kaksi aamulenkkiä pimeässä. Sen lisäksi yhden iltalenkin, pimeässä sekin. Lenkille mennään esim. silloin kun lapset nukkuvat. Heijastimet ja otsalamppu on tietääkseni jo laajalti tunnettua tekniikkaa.
  5. J

    Kellojen siirto

    Ainakin juokseminen ja maratontreeni, jota itse parhaillaan teen, on vittumaista joka tapauksessa. Ei siihen vaikuta onko pimeää vai ei, joten aivan sama ulkoilun kannalta.
  6. J

    Kellojen siirto

    Ei pidä paikkaansa. Ihmisen kuuluu käydä aamulenkillä ennen työpäivää. Ja mikäli on sinkku, työpäivän jälkeen menee pubiin. Jos taas on perhettä, niin, no sitten menee kauppaan, tekee makaronilaatikkoa, vaihtaa vaipan, siivoa oksennukset, kerää leluja lattialta ja lopulta rojahtaa sänkyyn...
  7. J

    Kellojen siirto

    Jos kellojen siirto nyt olisikin se viimeinen korsi, joka katkaisee kamelin selän, niin pitäisi vahvistaa sitä selkää. Sori vaan, mutta en ymmärrä ihmisiä, jotka rasittuvat tunnin siirrosta liikaa. Lääkäriltä sitten tietenkin haetaan lausunto, jos on sairauksia, jotka estävät normaalin elämän...
  8. J

    Kellojen siirto

    Ei mua nyt väsytä. Pahoittelut epäasiallisesta kielenkäytöstä, olet täysin oikeassa, että noin ei pitäisi sanoa. Poistaisin sen, mutta se on jo tallessa lainauksessa.
  9. J

    Kellojen siirto

    Ymmärrän minä. Jollain voi olla joku sairaus, joten pitää ottaa iisimmin. Siksi onkin hyvä tutkituttaa myös pää, että ongelmat saadaan nopeasti kuntoon. Ja sitten taas treenaa itsensä mahdollisimman hyvään kondikseen, jolloin hyvä peruskunto auttaa jaksamaan paremmin.
  10. J

    Kellojen siirto

    Tämän viikon maanantaina lähdin aamulennolla (6:15) työreissulle Saksaan. Paitsi en lähtenyt, kun aamulento TKU-HEL oli peruttu ja jouduin ajamaan autolla Helsinkiin, eli lähtemään vähän aiemmin liikkeelle. Herätys oli 04:00. Perillä tein pitkän työpäivän, johonkin iltakahdeksaan. Ti ja ke...
Ylös