Hakutulokset

  1. J

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    Tuli eilen käytyä Mikkelissä katsomaasa Peliittojen peliä, kun sattui kaupungissa olemaan. Yhden pelin perusteella ei voi isompaa linjaa vetää, mutta kyllä sitä oikeasti yrittämistä ja häviämisen vihaamista katsoo mielummin, kuin tuota Pelsujen nykyistä tekemistä. En puhu osaamistasosta vaaan...
  2. J

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    Joo tuo on se, mikä eniten kuuluu katsomoon, mutta siellä on myös paljon muuta, etenkin kuin pakki on kiekon kanssa selkä hyökkäyssuuntaan päin. Kuuluu hyvin selkeästi, jos vastustaja on tulossa tai jos on aikaa rauhoittaa.
  3. J

    Pelisuoritukset kaudella 2014–2015

    Aika vahvaa tuskastumista on havaittavissa otteissa kun Latvala ottaa eilisen kaltaisia jäähyjä. Ei todellakaan ollut mikään vahinkohuitaisu hanskaan. Jotenkin jäi tunne ihan kaikista pelaajien kehonkielestä, että Juvoseen ei luottoa löydy samalla tavalla kuin Myllyniemeen. Tietysti yksi...
Ylös