Hakutulokset

  1. J

    Metallica-keskustelu

    Larsin soitosta riittää kyllä näkemyksiä ja mielipiteitä. Itse olen kyllä sitä mieltä, että Metallica ei olisi Metallica ilman Larsia ja soittovirheet kuuluvat asiaan. Gunnareiden kokoonpanoa ennen kiertuetta arveltaessa Matt Sorumia ei kannuihin moni halunnut juuri liian konemaisuuden ja...
  2. J

    Metallica-keskustelu

    Ekan keikan liput tulivat aika pian ja tänään saapuivat toisen keikan liput.
  3. J

    Metallica-keskustelu

    Kokeilin piruuttani, ei onnistunut vaan tuli ilmoitus max 4 lippua. No, otin kaksi lippua molemmille keikoille. Ja kiitos fanclubista vinkanneelle, ei olisi päässyt maanantaina millään jonottamaan ja netistä olisi käynyt minun tuurillani samoin kuin viimeksikin - turha varmaan mainita miten :)
  4. J

    Metallica-keskustelu

    Kova keikka Hyvässä vireessä oli Metallica ja yleisö hyvin mukana. Treenien takia pääsi paikalle vasta puoli kahdeksan maissa ja jäätiin sisäänkäynnin lähelle kentän puolivälin tienoille. Blackenedilla homma alkoi ja Seek&Destroyhin päättyi. Jump in the fire oli aika yllättävä veto toiseksi...
  5. J

    Metallica-keskustelu

    Sitä keikkaa ei parane missata, kun on vain kerran Metallican livenä nähnyt. Tämä oli Ogelissa 1993 ja oli myös ensimmäinen kunnon keikkani, ikää 15 vuotta. Samana vuonna ilmestyi tuo Live Shit -paketti ja pakkohan se oli ostaa, hintaa oli noin 600 markkaa eli tämä DVD-versio on kyllä edullinen.
  6. J

    Metallica-keskustelu

    Metallica soitti Freddie Mercuryn muistokonsertissa kolmen biisin setin, viimeinen biisi oli Nothin' Else Matters. Myöhemmin illan aikana Hetfield lauloi Queenin solistina Stone Cold Crazy ja koko konsertin viimeinen kappale oli tietysti We Are The Champions, ilotulituksen aikana kaiuttimista...
  7. J

    Metallica-keskustelu

    Kirk Hammettin entinen bändi: Exodus Tulkintoja on varmaan monia, mikä oli Metallican alkuperäinen kokoonpano, mutta heitän tähän yhden: Hetfield, Ulrich, Ron McGovney ja Dave Mustaine Horsemenin alkuperäinen nimi: Mechanix (tai sinnepäin) En muista paikkaa tähän hätään, mutta Hammett...
  8. J

    Metallica-keskustelu

    Kyllähän Metallica on ykkössuosikkini, vaikka musiikkimakuni on laajentunut ja levykokoelma kasvanut melkoisesti niistä ajoista, kun siellä oli vain Metallicaa, Gunnareita, Queenia ja Maidenia. Täytyy muistaa, että kundien soittotaito ja Hetfieldin ääni on kehittynyt melkoisesti Kill 'em all:n...
Ylös